Drill me like one of your french girls

Hyvästi letkuvitsit, tervetuloa poraa mua, olethan hellä? Kiss me, drill me - huumori

Tänään siis vähän porailtiin koulussa. Kyseessä oli siis yhdistetty IO (luuydin yhteys) - poraus harjoitus ja luuydin näytteen analysointiin liittyvään tutkimukseen osallistuminen. Porattiin siis pareittan vuorotellen toisiamme sääriluuhun EZ-IO poralla ja otettiin luuytimestä verinäytteitä väikkäritutkimusta varten. Pareittain poraamisen hauskuus oli siinä että pääsi kostamaan kokemansa vääryden. Ei vaan, hyvässä hengessä ja mahdollisimman vähän kipua aiheuttaen tietysti pyrittiin toimimaan.

Tietämättömille tiedoksi luuydinyhteys on vaihtoehto suonensisäiselle lääkinnälle/nesteytykselle, kun suoniyhteyttä ei saada avattua tai yhteys pitää saada nopeasti esim. elvytystilanteessa. IO-yhteyden avaaminen on helpompaa ja nopeampaa, joskin jonkin verran kivuliaampaa kuin suoniyhteyden avaaminen. IO yhteyttä avatessa aspiroidaan luuytimestä aina muutama millilitra verta jotta tiedetään neulan menneen oikeaan paikkaan. Meneillään olevalla tutkimuksella koitetaan selvittää voidaanko tuota verta käyttää verinäytteen analysointiin iStat laitteella. Siksi IO näytteiden lisäksi meiltä otettiin myös laskimo ja valtimonäytteet ja nuo sitten analysoitiin.

And here's the drill:

Meillä oli tuskaisen paljon luppoaikaa (ja jännitystä) ennen kuin pääsimme tosi toimiin joten tylsyyden taltuttamiseksi viihdytimme itseämme venäläis valmisteisella kompaktilla EKG laitteella. Olisi tuohon toki sellaiset nykyaikaiset lätkät löytynyt myös mutta poikien mielestä imukuppien kanssa leikkiminen taisi olla hauskempaa. Ihan nättiä käppyrää tuli tällä kertaa. Jatkuvat kammiolisälyönnitkin on helpottaneet joko magnesiumin tai napeilla hankittujen yöunien myötä.

Perinteiset valitukset, sekä jotain ihan muuta

Kohta 8 viikkoa leikkauksesta. Olkapään kuntoutus etenee. Hitasti ja kivuliaasti. Tuntuu että viimeviikkoina ei edistystä ole juuri tapahtunut. Hermosärky on vienyt yöunet ja olenkin taas joutunut turvautumaan klotriptyliin joka pääosin vie inhottavan juilimisen pois. Yöunet on silti pääosin todella huonot. Olkapää jumppaan päivittäin ja salilla käyn 3-4 kertaa viikossa. Nyt on ihan ohjelmakin käytössä, joten jotain tuloksiakin toivottavasti tulee. Tavoitteena tässä kohtaa tietysti olkapään toimintakyvyn sekä kohtuullisen lihasmassan palautus. Laitetaan tähän nyt vielä (se pakollinen)  saliselhvie ihan todistusaineistoksi.

Mutta ei tämä elämä ihan pelkkää kuntoutusta ja jumppaa ole. Viime viikolla ja viikonloppuna oli sellainen kulttuuripläjäys, että oksat pois ja jauhot suuhun! Lappeenrannan kaupunginteatteri on muuttanut uusiin tiloihin ja vanha teatteri oli annettu viikoksi nuorten (ja wannabe nuorten, kuten ak) käyttöön.Teatterilla oli ollut koko viikon erilaisia työpajoja nuorille, ja sitten loppuviikosta 3 päivää (salaisia)bileitä, näyttelyitä, konsertteja, installaatioita ja vaikka sun mitä. Teatteri oli avoinna hiippareille ja kiertelinkin sen synkimmätkin katakombit läpi useampaankin otteeseen. On todella sääli että rakennus puretaan kun sillä olisi niin paljon potentiaalia oikeissa käsissä.  Muutama random räpsy teatterilta:

Viikonloppuna osallistuin myös Aki Pitkäsen (Narikka Photography) Jauhot Suuhun vol.2 valokuvaussessioon jonka ideana siis oli kuvata ihmisiä vehnäjauhosateessa. Lopputuloksena mielestäni ihan mahtava otos meikäläisestä.

(c) Aki Pitkänen - Narkka Photography

Semmosta tällä kertaa. Ensi kerralla taas jotain ihan muuta.

Kolme viikkoa leikkauksesta - jokoha ma mokasin

Leikkauksesta on nyt kulunut 3 viikkoa ja pari päivää päälle. Olen tehnyt päivittäin fysioterapeutin määräämiä liikkuvuus ja lavan hallinta liikkeitä, mutta lisäksi olen viimeisen viikon aikana tehnyt jos jonkinmoista ylimääräistäkin juNppaa. Hauista ja ojentajia taljassa, etukyykkyä, suorin jaloin maastavetoa ja erilaisia lankkuvariaatioita. Liikkeiden suoritus ei ole olkapäässä tuntunut, mutta se on muutaman päivän ollut aika kipeä, joten särkylääkkeitä ja kylmäpussia on käytetty.

Iso pää, pieni bodi ;D

Tänään oli jälleen fysioterapia jossa ensitöikseni myönsin nämä ylimääräiset rasitukset ja kysyin onko jokin liike ehdottomasti kielletty. Sain kuitenkin synninpäästön ja fysioterapeutti sanoi että varsinaisesti en mitään saa rikottua, mutta toki kuntoutuminen voi hieman viivästyä jos rasitan olkapäätä liikaa. Liikkuvuus alkaa kuitenkin olla jo suhteellisen hyvä, siitä kuvakin todisteena. Lisäksi lihasten ja lihaskalvojen käsittelyn jälkeen fyssari sai olkaniveltä jo hieman "muljumaan" eli sitä toivottua väljyyttäkin (ei siis liiallista) sinne nivelkapseliin on hieman saatu aikaiseksi. Jumpat jatkuu siis samaan malliin, lisäksi saan korvata kuminauhan alataljalla ja alkaa tehdä vipareita kivuttomalla liikeradalla 1 kg käsipainoilla  :D

Kolme viikkoa vielä ja sitten pitäisi olla leikkauksesta johtuvat kudosvauriot ja -turvotus poissa. Sitten näkee ns. todellisen tilanteen missä mennään. Kaukana ollaan vielä siitä että voisin käden varassa roikkua tai nostella tavaroita hartialinjan yläpuolelle, mutta olen toiveikas ja uskon, että kyllä tämä tästä aikanaan vielä toimivaksi tassuksi muuttuu.

On kyllä käsittämätöntä ja vaikeaa hyväksyä kuinka nopeasti lihat katosivat tästä kropasta. Voi vain kauhulla ajatella mikä olisi tilanne jos en olisi leikkaukseen päässyt ja olisin kärsinyt jäätyneestä olkapäästä vielä vaikkapa 6kk tai pidempään. Nyt kuitenkaan ei vielä mitään peruuttamatonta ole päässyt tapahtumaan ja lihaksien pitäisi kyllä palata nopeasti kunhan pääsen kunnolla niitä treenaamaan.

Kuntoutusta: 9 päivää leikkauksesta

Nyt on ehkä jo pahimmasta leikkauksen jälkeisestä järkytyksestä kuin myös yltiöpositiivisesta kuntoutumisodotuksesta selvitty. Olkapäätä olen jumpannut kolmen eri fysioterapeutin ohjeilla leikkauksen jälkeisestä päivästä eteenpäin.

Tikit vielä paikoillaan ja komea mustelma olkavarressa

Julkisen puolen fysioterapiassa kävin jo leikkausviikon perjantaina, eli vajaa 3 vuorokautta leikkauksen jälkeen. Sain sieltä erilaisia käden omalla painolla tehtäviä jumppaohjeita mm. sormilla seinää pitkin kiipeämistä. Tuolloin olin vielä ihan onneni kukkuloilla kun kipua ei juurikaan ollut ja liikeradat aivan huippuja verrattuna leikkausta edeltävään aikaan. Vahvemmat kipulääkkeet jätin jo kahden päivän jälkeen kokonaan pois käytöstä ja päätin pärjätä buranalla ja panadolilla. Noh... homma tietysti ajautui karille ihan alkuunsa, kun käden oma paino oli liikaa ja kivut kovia, niin niskan ja selän lihakset vetivät aivan kramppiin, korvat oli lukossa kolme päivää ja päässä tuntui kamala paine ja suhina kokoajan. Aloitin sitten vahvemmat kipulääkkeet uudelleen ja ajattelin että niistä ehtii sitten vierottautua kun tassu on paremmassa kunnossa. Jatkoin kuitenkin jumppaliikkeiden tekemistä kuten käskettiin, vähintään kolmasti päivässä, joka kerta hammasta purren ja epäkästä jäkittäen. Varsinkin käden sivukautta nosto tuntui toivottomalta, kun lihaksia tai varsinkaan hermotusta niihin ei ole lainkaan.

Eilen menin yksityiselle fysioterapeutille. Fyssari käsitteli jumahtaneita lihaksia, kertoi että käden hermo ei liiku uomassaan kuten pitäisi, ja neuvoin narun ja väkipyörän avulla tehtäviä liikkeitä joilla olkapään liikkuvuutta saa harjoitettua ilman että lihasten täytyy työskennellä. Olipa mahtava tunne liikutella kättä ilman kramppaavia hartianseudun lihaksia. Tänään olkanivel on pitkästä aikaa todella kipeä, mutta uskon että se johtuu vaan siitä että sitä aika kovakouraisesti eilen väänneltiin. Sain myös kotiin viritettyä  ovenkarmiin sellaisen narusysteemin että pääsen uusia mukavampia kuntoutusliikkeitä tekemään.

Kaiken kaikkiaan voin edelleen olla tyytyväinen. Vaikka vähitellen alkaakin valjeta kuinka pitkä tie tässä on ennen kuin pääsen edes haaveilemaan uusista penkkiennätyksistä tai edes ihan normaalista kivuttomasta arjesta, niin uskon kuitenkin että molemmat ovat hyvinkin vielä mahdollisia. Kipulääkkeet tekevät minut maaniseksi johtuen niiden mielialaa kohottavista mekanismeista. Sillä on selvästi hyviä ja huonoja puolia. Toisaalta olen viikossa tuhlannut pienen omaisuuden kampaajakäynteihin ja merkkivaatteisiin (urheiluvaatteisiin of coos!) ja pakkovaeltanut monta tuntia päivässä pitkin rantoja ja metsäpolkuja, mutta olen myös tavannut paljon kavereita joihin en ole juurikaan pitänyt yhteyttä viime aikoina. Jokaiselle päivälle on mahtunut jos jonkin näköistä ohjelmaa. Toisaalta tylsä se olisi sairaslomalla muhia kotona kun ainut tekeminen on jumppa ja jääpussin kanssa tietokoneella istuminen.

Huomenna saan ottaa tikit pois! Vaikka en edes pidä saunasta niin jotenkin sinne nyt on tehnyt mieli kun ei ole saanut mennä. Jospa viikonloppuna kävisi sitäkin herkkua kokeilemassa.

Olkapää operoitu

Reilu 2 vuotta vaivannut olkapää on nyt sitten vihdoin tähystetty ja mobilisoitu.

Ihana, kamala plexus! Ennen operaatiota olkapäähän laitettiin plexus puudutus, eli hartiapunos puudutettiin kaulalta. Käsi meni täysin hervottomaksi ja ja tunnottomaksi, ja oli kyllä todella hämmentävä kun aivot ei ollenkaan tunnistaneet sitä omaksi. Säikähdin pariin kertaan ihan huolella kun tassu yhtäkkiä heilahti näkökenttään :D Kivut oli onneksi myös kokonaan poissa siihen asti kun puudutus aamuyöstä hävisi.

Epäilys labrumin repeämästä osoittautui onneksi vääräksi, olkapää oli vain "jäätynyt" eli nivelkapseli kuroutunut niin ettei nivelessä ollut minkäänlaista liikettä. Rustoissa oli jotain pehmeää, mutta ei mitään pahempaa vauriota. Jänteet myös kaikki kunnossa, vaikka hauiksen jänne hieman punottikin. Lääkärin sanelun mukaan myös takalabrumissa vahva synoviitti, eli jonkinlainen tulehdus. Kuroutunut nivelkapseli vapautettiin kauttaaltaan lempihärvelilläni vaporisaattorilla, harkassa ollessa (olin siis juuri 6vk samaisessa paikassa kirran harkassa) jaksoin aina ihmetellä kuinka ne kudokset vaan *puf* häviää höyrynä ilmaan. Mitään kiinnityksiä olkapäähän ei siis onneksi tullut ja olkapään liikuttelu ja kuntoutus alkaa heti.

Yö oli aika ikävä. Otin illalla ohjeen mukaan oxynormin, mutta en saanut nukuttua. En tiedä johtuiko se siitä että odotin puudutuksen loppumista vai piristääkö oxynormi minua niinkuin tramadoli tekee, ei sen kyllä pitäisi, mutta yllätyksekseni en kyllä huomannut lääkkeellä mitään muitakaan vaikutuksia. Makasin 22-01 sängyssä hereillä ja sitten lähdin suosiolla keittiöön lukemaan lehteä ja otin samalla 2kpl Ardinexia joka on codeiini/ibuprofeeni yhdistelmälääke. Siinä vaiheessa alkoi jo vähän väsyttääkin ja sain nopeasti unen päästä kiinni. Kuudelta heräsin siihen, kun puudutus oli kadonnut. Kipu oli sellaista jomottavaa, mutta ei lainkaan niin kovaa kuin mitä olin etukäteen pelännyt. Otin kuitenkin lisää lääkkeitä ja pidin kylmäpussia ja sainkin vielä nukuttua pari tuntia.

Lääkkeitä menee kukkurakaupalla nyt 2-3 päivää, sillä kuntoutumisen kannalta hyvä kivunhoito on tärkeää. Noista opioideista tosin toivoisi pääsevän eroon jo tässä toipumisen alkuvaiheessa jottei niihin tule toleranssia tai riippuvuutta. Vatsa kyllä on kovilla näiden kanssa ja pitääkin joku vatsansuojalääke käydä vielä apteekista ostamassa.

Fysioterapiaan menen viikon päästä. Varasin ajan yksityiselle vaikka saankin maksaa itseni siitä kipeäksi, mutta viime syksyn kokemukset julkisen puolen fyssarista olivat ihan yhtä tyhjän kanssa. Ajattelin että  jo muutama kerta tutulla yksityisellä fysioterapeutilla antaa varmasti enemmän kuin 15 kertaa julkisella. Kyllä minä sinnekin meinasin aikaa varata, ihan jotta saan julkisen puolen potilastietojärjestelmiin jonkinlaista selvitystä kuntoutuksen etenemisestä. Nyt suoritan kotona jumppaohjeen mukaisia liikkeitä siihen asti että pääsen sinne fysioterapeutille. Liikeradat pitäisi kädessä olla leikkauksen jäljiltä ihan normaalit, mutta ei tuo tassu omin voimin ainakaan kovin hyvin vielä liiku. Leikkauksesta tosin on vasta alle 24h aikaa joten liikoja ei ehkä kannata odottaa ;P

Toivottavasti tästä nyt vielä kalu tulee ja pääsen tahkoamaan uusia penkkienkkoja vaikkapa jo ensi vuonna :D

Uusvanha fillari ja ensimmäinen tyyppäys

Koitin viime viikolla viedä fillaria huoltoon, mutta korjattavaa olis ollut niin paljon että samaan hintaan olisi saanut jo "uuden" käytetyn pyörän. Viikonlopun yli funtsin hommaa ja tänä aamuna kävin ostamassa tuollaisen hybridin. Itsehän en pyöristä tai pyöräilystä mitään ymmärrä, mutta kaverin ja tietysti myös myyjän (ei siis sama henkilö) mielestä ihan kelpo kitka. Vaikka vähän enemmän maksoikin kuin vanhan huolto niin eiköhän tuo ollut ihan kohtuullinen hankinta kuitenkin. Kriteereitä minulla ei oikein muita ollut kuin että runko/säädöt on sellaiset että painoa saa pois olkapäältä. Nojailu kun aiheuttaa aika infernaaliset kiputilat tassuun.

Pitihän se sitten samantien lähteä kokeilemaan hankintaa. Aamupuuron voimalla lähdin fillaroimaan johonkin suuntaan. Itse pyöräily oli suhteellisen kevyttä, mutta kyllähän se säädöistä huolimatta aika mukavasti olkapään päälle kävi. Vähän väliä sai olla heiluttelemassa kättä ja piti silleen tyhmästi koittaa pitää ohjaustankoa "sormenpäillä" että sai vähän pystymmän asennon. Täytyy tsekata jos tuota saisi vielä vähän käännettyä tuota tankoa ylös/taaksepäin. Jossain reilu 20km kohdilla alkoi jo olla suhteellisen heikko happi ja aloin googlailla paikallisia kuppiloita josta olis saanut jotain matkaevästä. Ei niitä oikein matkanvarrelle sattunut ja jouduinkin ajamaan aika syvälle sivistyksen pariin ennen kuin sain ostettua kaupasta hiilareita. Ruokailutauon jälkeen puhtia taas riitti mukavasti. Loppujen lopuksi reissulle tuli matkaa reilut 40km ja aikaa kului ehkä 2h 40min (+ tauot) eli kovin vauhdikasta ei eteneminen varsinkaan mäkisillä hiekkaosuuksilla ollut. Kieltämättä vähän liikaa näin kesän toiseksi lenkiksi kun pyöräilykokemusta ei ole lainkaan, mut koskas minä olisin osannut pitäytyä kohtuudessa ;).

Olkapäätä kyllä juilii siihen malliin että lienee pakko sortua panacodiin jälleen jotta saa ensi yönä nukuttua. Pjärse sen sijaan kesti ainakin näillä näkymin yllättävän hyvin vaikka fillarissa oli aika pehmeä satula ja pelkona oli ettei taas viikkoon voi käydä vessassa ilman itkua (kuten oli edellisen lenkin jälkeen).

Huomenna ois ohjelmassa maastavetoa mutta saa nähdä kuinka käy... Voi olla suhteellisen voimatonta ja toivotonta touhua se kyllä.

Pyöräilykausi avattu

En oikein tiedä mitä ajattelin kun tänä sateisena päivänä päätin kaivaa fillarin varastosta. Pyyhkäisin pahimmat pölyt pyörästä ja ahtauduin aivan liian pieniin sadevermeisiin. En oikein suunnitellut mitään reittiäkään sen enempää, pääten vaan lähteä landelle.

Puolitoista tuntia myöhemmin sadevaatteista huolimatta läpimärkänä ja rättiväsyneenä ja SILTI vaivaiset 20km madelleena ei homman järkevyys edelleenkään oikein avautunut :D Huomiset kyykkytreenit saa kyllä suosiolla siirtää päivällä tai parilla, sen verran kovasti tuollainen extempore pyöräily paskalla konkelilla kävi kintuille. Oonhan minä pari kertaa pyöräillyt kylmilteen Viipuriin ja seuraavana päivänä takaisin. Mut jotenki toi nyt tällä kertaa oli ihan super rankkaa. Viimeset kilsat ainakin.

No, mut kyllä nyt mielessä siintää aurinkoiset kesäpäivät kun vihellellen fillaroitsen tuolla pitkin pellonlaitaa ja pysähdyn maitolaiturille syömään eväitä. Täytyy vaan viedä pyörä huollettavaksi jotta käyttöön saa vähän useamman kuin kaksi vaihdetta. Ei se huolto kyllä tuosta hyvää tee, mutta jospa edes hieman parantaisi pyöräilykokemusta. Ja kyllähän tuo ihan kuntoilusta käy, seuraava askel kävelystä kovempaan menoon, kun ei oikein tuo hölkkä tunnu hyvältä.

Tuomiopäivä

Tänään kävin ortopedia poliklinikalla. Tohtori siinä väänteli ja käänteli tassua jos jonkinmoisiin asentoihin ja totesi saman kuin jokainen aikaisempikin ammattilainen ja amatööri. Onhan se liikkuvuus pahasti rajoittunut.

Magneettikuvista osasi kertoa sen verran että jänteet on kunossa, eikä se suprasinatuskaan ainakaan kovin pahasti ole tulehtunut (turvonnut). Lihaksiakin vielä näytti pari pientä papua löytyvän, joten ihan surkastuneeksi ne ei sentään ole vielä päässeet. Sen sijaan nivelpussiin ei varjoaine ole valunut juuri lainkaan, eli aikasta perinteinen jäätynyt olkapäähän tuo lienee (en muten saanut varsinaista diagnoosia). Lisäksi etulabrum on irti ja jonkunlainen mahdollinen rustonpalanen siellä kuvissa uiskenteli myös. Vaihtoehtoja joista valita a) ei tehdä mitään ja odotetaan josko vaiva paranisi itsestään b) nukutuksessa remmotaan nivelpussin kiinnikkeet auki, kiinnitetään irronnut labrum paikalleen ja huuhdellaan ylimääräiset veret ja suolenpätkät pois. Mitään takeita ei ole siitä että hommasta on mitääm apua ja viimeaikaiset kirurgian opinnot ovat kyllä laittaneet kyseenalaistamaan aika paljon varsinkin ortopediassa tehtävien leikkausten tarpeellisuutta. Siitä huolimatta valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon.

Noh, julkisellahan jonot on pitkät. Aikaa povailtiin johonkin elokuulle. Mutta sehän ei minulle passaa kun pitäisi silloin olla samaisella osastolla harkassa. Vai voisikohan osan harjoittelusta suorittaa potilaan näkökulmasta? Näillä näkymin siis aikaisintaan syyskuun loppupuolella voisi harkita veitsen alle menoa. Aikaistaakaan tuota ei varmaan kannata edes yrittää, koska sitten ei taas ehdi toipua riittävän hyvin että selviäisi harkasta. Veikkaan että jokunen viikko menee ennen kuin käpälä on tässäkään kunnossa kuin nyt. Mutta ei tässä konkurssissa enää 7 kk odottelu haittaa (paljon) mitään :D

Se mikä oli hyvä kuulla oli että jänteet on ehjät joten käytännössä saan treenata nyt mitä haluan. Kipuhan kyllä pitkälti noita jumppia rajoittaa, mutta kyllä sitä kestää kun tietää ettei käsi ainakaan pahemmaksi siitä voi mennä. Täytynee siis lisätä treeniohjelmaan vähän monipuolisemin yläkroppaa nyt ihan pilipali painoilla ja 5cm liikeradalla jotta edes ne pienet papuset mitä olkapäässä on jäljellä säilyy syksyyn asti.

Olo on aika helpottunut, ja ainakin toivoa on että tuolla kädellä vielä puntteja joku päivä nostetaan (eikä vain soudeta).

Perun pahat sanani julkisesta terveydenhuollosta

... joskin viikon päästä voin taas jo olla toisissa mietteissä.

Viime viikolla harjoiteltiin intubointia nukella. Siitä ei tahtonut tulla mitään niinkin erikoisesta syystä kuin että: minulla ei ole lainkaan työntövoimaa vasemmassa kädessä tuon olkapäävian vuoksi. En siis saanut työnnettyä laryngoskooppia eteenpäin niin että olisin saanut kunnon näkymää nukenpään äänihuuliin.

Epätoivoisesta harkkatunnista sisuuntuneena soitinkin polin "ajanvaraukseen" ja kyselin polijonon tilannetta. Täti kertoi jonon olevan pitkä, jonka jälkeen annoin tulla täyslaidallisen. Avauduin kuinka opiskelut tulee tässä ihan kohta sitten keskeytymään kun en pysty harkkoja suorittamaan. Lopulta tätikin jo hieman heltyi ja lupasi että ottaa asiani esille. Enää huhtikuulle ei uskaltanut lupailla aikoja, mutta toukokuulle olisi kuulemma mahdollista saada pkl aika. Olin onnesta soikeana! Vihdoin joku tohtori vilkaisisi tätä tassua ja kertoisi leikatakko, rempaistakko vai olisiko kuitenkin amputaation paikka. Täytyy sanoa että vähän toki hävetti moinen "etuilu". Mutta toisaalta hoidon kiireellisyyteen vaikuttaa monen monta tekijää eikä kai tarvitse olla pää kainalossa tai kuoleman sairas. Riittää että on kroonisesti kipeä, uneton ja käsi on toimintakyvytön :D

Eilen tuli sairaanhoitopiiriltä kuori. Se oli lasku edellisestä 15min fysioterapiakäynnistä jossa vain kävin sopimassa että varataan vielä yksi aika. Vähän sylettää maksaa turhasta, mutta ei se onneksi ole kuin muutama euro (joskin niitä muutamiakin euroja on jo ihan muutama syksyn ja kevään aikana uponnut.).

Tänään taas intuboitiin, tällä kertaa se sujui jo hieman paremmin. Mutta en sitä kyllä oikealla potilaalla lähtisi tekemään. "Odotas ravistelen kättä" "Koitan löytää sellasen asennon missä ei satu" "Ei hitto, en jaksa työntää, voitko pitää tätä härveliä paikallaan" "No nyt meni!". Tuossa vaiheessa oikea potilas olisi varmaan jo entinen, tai vähintään anestesialääkäri napannut minulta intubointivälineet ja pistänyt jäähylle.

Tänään tuli jälleen kuori ja tällä kertaa ortopedian polilta jossa kutsu lääkärin vastaanotolle ensiviikon tiistaina! Siis mitä häh?!? Hommathan etenee todella vauhdilla. Oon niin innoissani että vähän pelottaa kuinka hommat seuraavaksi menee puihin ja joudun pettymään. Mutta toistaiseksi vielä toivoa on ja toivottavasti lekuri on sellainen joka osaa jotain sanoa.. jos ei muuta niin antaa jonkinlainen tuomio.

Ei siis ehkä toivoa että loppukesän leikkuriharkassa vielä kykenisin intuboimaan. Mutta pieni toivon vilkahdus että voisin ehkä jatkaa opintoja suunnitellusti, jos kädelle ylipäänsä pystyy jotain tekemään.

Jalkareenejä

Ettei jäis kaikille paha maku suuhun niin teen lyhyen edellistä positiivisemman postauksen med kuvat.

Eilen kävin piiiitkästä aikaa aseman salilla treenaamassa kun muistin että siellä on sellainen olkapäävammaisellekin sopiva kyykkytanko. Kyykyt tulee kyllä tehtyä jatkossakin siellä, sillä olipas se hienoa kun sai pitkästä aikaa laittaa vähän rautaakin kyytiin (hyvin vähän tosin).

Tein kyykkyä ensin 12*20kg, 30kg ja 40kg. Sitten kramppailikin etureisi ja tälläkertaa ymmärsin vaihtaa liikettä, normaalistihan olisin vaan reväyttänyt reiden :D
Tein sitten samalla tankohärpäkkeellä jullea 4*10*50kg ja päälle sjmv käsipainoilla: 22kg*15, 27kg*12,10. Sitten taas uskalsin kokeilla kyykkyä kertaalleen ennen painojen purkamista,eli 50kg*7 (Niin.. noin vuosi sitten sain samalla painolla 40+ toistoa). Loppuun vielä mave kokeilua trap bar:illa 65kg*8,10 ja lopuksi vielä kulmasoutua käsipainoilla 17kg*12,12,10.



Tollasta satujumppaahan toi oli, mutta kaikki on parempi kuin kotona murehtiminen. Ja kyllä minulla oli jalat aika väsyneet kun salilta kotiin kävelin. Ihanaa kun meidän pikku kopissa on noin hyvät lelut. Missään tämän kaupungin kaupallisilla saleilla ei nimittäin ole. Tietääkö joku lukija muuten tuon kyykkytangon nimeä?

Aamuyön avautuminen

Nyt on ihan pakko tehdä tällainen perinteinen avautumispostaus. Lähinnä siis vaan purkaa omaa paahaa mieltä, vitutusta sekä turhautumista. Tämä ei VARMASTI anna kenellekkään muulle mitään kuin minulle itselleni (ehkä) himpun verran paremman mielen ja toivottavasti unta vaikkapa tunnin sisään.

Yllättäin siis ahdistaa jo aika huolella tämä tassu. Viimeiset 7kk (vähintään) tämä on ollut käyttökelvoton ja koko ajan mennyt huonompaan. Minulla alkaa mennä usko että tästä enää tulee toimivaa vaikka joskus seuraavien kuukausien (tai vuosien?!?) aikana pääsisin jonkinnäköiseen operaatioon. Minusta on käsittämätöntä ettei "terve" työikäinen saa apua, vaan tilanteen annetaan vaan pahentua ja pahentua. Käden lihakset on jo ihan surkastuneet ja olkapää on varmaan jotenkin muurautunut lopullisesti "umpeen". Hermopinnekin alkaa olla jo sietämätön, eli niinä hetkinä kun kättä ei vihlo niin se puutuu, tai kyynärhermo muljahtelee tehden käden liikuttamisesta todella epämiellyttävää.

Saan varmaan unohtaa uran ensihoitajanakin tai ainakin pistää opiskelut jäihin ensimmäisen 1,5v jälkeen, sillä tällä kädellä en voi mennä perustason ensihoidon harkkaan enkä sitä myöten pysty jatkamaan opintoja. Paluu IT alalle ei kiinnosta, mutta jotainhan sitä ihmisen on elantonsa eteen tehtävä.

Kelailen että monella on paljon huonommin asiat. Minulla sentään (vielä) on kaksi kättä ja pystyn vasurilla ainakin konetta näpyttämään ja kevyttä kauppakassia kantamaan. Mut kyllä tää oikeasti syö tosi pahasti. Olen luonteeltani sellainen "selviän mistä vaan" tyyppi jolla on varmasti erittäin pieni todennäköisyys sairastua esim. masennukseen. Mutta olen kyllä miettinyt että jossain vaiheessa se kamelin selkä kyllä katkeaa. Olen joutunut luopumaan kaikesta sellaisesta omasta joka on ollut minulle todella tärkeää. Palomieshaaveet, urheilu, nyt ehkä vielä tuo ensihoito. Ei sitä niin vaan ihminen löydä uusia kiinnostuksenkohteita ja jos mikään ei enää kiinnosta niin kyllähän sen tietää mihin se johtaa.

Turhauttaa, kun en tiedä miten saisin tätä asiaa edistettyä. Mitään oikeaa kontaktia mihinkään julkisen terveydenhuollon instanssiin minulla ei ole. Ravaan vieläkin siellä fysiolla n. 1kk välein näyttämässä että käsi ei edelleenkään nouse. Maksan joka käynnistä, vaikka siitä ei ole mitään hyötyä eikä se johda mihinkään. Kävin magneettikuvassa, mutta en tiedä katsooko niitä kuvia kukaan koskaan. Ortopedian polilta tuli n. 4kk sitten lappu jossa kertoivat saaneensa lähetteen ja joskus tulevaisuudessa tulee sitten lisätietoa. Mitä ikinä sekin sitten meinaa?!? Koululääkäri onneksi kirjoittaa kipulääkkeitä. Voi sitten rouhia niitä vaikka vitutukseen, koska kipuun ne ei kyllä auta yhtään.

Jaa niin, tänään hölkkäsin ehkä 2km.. lonkkaan koski. Sekin vaiva kaiken muun lisäksi. Vaivannut myös syksystä asti. Mut sitä en jaksa kauheesti murehtia kun se nyt ei toistaiseksi estä kuin lenkkeilyn. Vaikka olishan se toki hirmu kiva jos edes sitä pystyis harrastamaan...

Että revi tässä sitten sisältöä elämään! Onneksi kouluhommia vielä piisaa ja kohta pääsen 5 viikoksi suljetulle osastolle rauhoittumaan. Voi tosin olla että tätä menoa ne ei päästä minua sieltä harkan päätteeksi enää pois...

Kupsis mentiin niin että heilahti

Pääsin tässä taannoin seuraamaan obduktiota eli ruumiinavausta. Itse tapahtumasta en sen enempää kerro, koska vaitiolovelvollisuus. Obduktion perusperiaatteen löytää jokainen varmasti netistä vähän tonkimalla.

Aiemmin olen nähnyt tai käsitellyt vainajia lähietäisyydeltä vain kerran aikaisemmin, joten mitenkään erityisen kokeneeksi en itseäni tituleeraisi. Niin siinä sitten kävi että jossain vaiheessa toimitusta alkoi sellainen tuskan hiki nousta otsalle ja pakko oli päästä istumaan. Eikä siinä mennyt kauaakaan kun havahduin siihen että minua talutetaan toimenpidehuoneesta toimiston puolelle :D Taju meni siis hetkellisesti ja ilmeisesti olin lattialle romahtanut tuolilta. Olo kyllä tokeni nopeasti kun sain hengitellä avoimesta ikkunasta tulevaa ilmaa. Kaveri antoi muutaman purkan ensiavuksi mahdolliseen matalaan verensokeriin, mutta eipä ne ksylitolit siinä paljon auta. Olisipa ollut vaikka banaani taskussa. Palasin takaisin heti kun jalat kantoi, ja muutamaan otteeseen jouduin vielä uudestaan hengittelemään toimiston puolelle, kun tuntui että alkaa taas pyörryttää. Mielestäni se itse operaatio ei mitenkään pahaa tehnyt, mutta voihan se olla että joku osa aivoista oli eri mieltä. Lopuksi pystyin olemaan jo pitkän aikaa kerrallaan paikallani kun pumppailin pohkeilla ylös alas ja ainakin kuvittelin sen voivan parantaa verenkiertoa päässä. 

No syitä voi tietysti keksiä vaikka kuinka. Olin edellisenä päivänä syönyt alle 1000kcal, enkä mitään aamupalaa ennen avausta. Tilassa oli todella tukalan kuuma ja huono ilma (useita ihmisiä), pitkä seisominen, lääkkeet, kuunasento mitänäitänyton. Oli miten oli niin nyt kävi näin. Vaikka minulla on ihan vastaavanlaisia pyörtymisiä ollut joskus aikaisemminkin ihan eri yhteyksissä, niin onhan se nyt sanomattakin selvää että enemmän tässä varmasti vaikutti se seurattava tapahtuma kuin verensokeri, vaikka se onkin kaltaiselleni "kovikselle" kovin vaikea myöntää.

Pyörtymisen jälkeen on ollut aika jännät tuntemukset. Väsytti aivan kamalasti ja kun pääsin kotiin nukuinkin reilu 2h enkä meinannut päästä kellon herättäessä millään ylös. Taistelin kuitenkin itseni iltaluennoille. Iltapäivästä alkoi sitten päätä särkeä ohimoilta ja silmien takaa. Tosin olen aika päänsärkyherkkä otus joten se nyt voi olla mitä vaan.

Tuleva leikkuriharkka alkoi kyllä epäilyttää entistä enemmän. Mitä jos sielläkin alan vain pyörtyillä ympäriinsä?

Ja loppuun sitten ne positiivisemmat asiat, eli onnistumisen elämykset :D Ensimmäiset laskimoverinäytteet ja kanyloinnit on onnistuneesti takana. Eikä kukaan pyörtynyt, eikä ollut edes lähellä :D Sain jo kommenttia käytetyn kanyylin koosta, mut eikai isompi oo automaattisesti parempi?

Jalkareenilöi ja kipustatus

Nyt olen vihdoin saanut vedettyä kertaalleen läpi noi suunnittelemani treenit.

Jalkapäivän kanssa kävi vaan niin että etutassujen kurituksen jälkeen olin aivan puhki enkä olis saanut enää mitään irti takareiskoista. Päätinkin sitten siinä lennosta vaihtaa treenijakoa tehden etureiskojen kanssa vain vähän tassuja. Eilen sitten tein ennen koulupäivän alkua (puolenpäivän jälkeen, meillä on löysää koulussa) takareidet ja selän. Toi jako tuntuu aika toimivalta ainakin nyt näin yhden kerran kokemuksella :D Ja kulmasoudut meni ainakin perille, koska tänään on selkäfileet niin kipeänä etten muista koska ois näin hyvin viimeeksi osunut (ei ainakaan viimeviikkojen hinkutuksella). Vapaat painot taitaa siis edelleen olla se avain onneen, vaikka tuossa naapurisalilla olen laitteilla tehnyt jottei vaan mitän ikävää sattuisi olkapäälle. Kassellaan miten jatkossa sitten...

Punttailun lisäksi olen taas joogaillut (venytellyt) päivittäin ja tehnyt vähän kahvakuulaa.

Se mitä teen tuntuu toimivan. Oon saanut käteen vähän lisää liikkuvuutta ja sen myötä ne päivittäiset "riuhtaisukivut" on jääneet pois lähes kokonaan. Kun oikein pinnistän ja painan lapaa alaspäin saan käden melkein 90 asteen kulmaan sivusuunnassakin. Asennosta kyllä on luonnollisuus vielä kovin kaukana :D Olen jättänyt päivisin kipulääkeet pois ja nyt kaksi edellistä yötä nukuinkin ekaa kertaa pitkään aikaan ilman mitään opioideja. Uutena oireena on ilmaantunut sellainen aamuyön/aamun kipu. Sitä on vähän vaikee selittää, mutta tuntuu siltä kuin olkapää olis sijoiltaan/löysä. Kaikki pienikin liike koskee mutta kipu on sellaista nopeata, ei sellaista koko kättä pitkäksi aikaa lamaavaa kuten ne riuhtaisukivut. Aamulla pitää todella varovasti nousta vuoteesta ja fiilistellä hetki ennen kun kädellä pystyy mitään tekemään. Kun lihastonus sitten palaa niin homma toimii taas. Eihän toi lähimankaan kunnossa ole, ei sillä mitään oikein voi tehdä. Mut suunta on parempi ja sellasta jatkuvaa kipuilua ei ole ja olen tyytyväinen että pystyn olemaan ja treenaamaankin ilman kipulääkkeitä. Ehkä täs on toivoa :D

Ensimmäinen askel - treeniohjelma ja tilannekuva

Reeni-into ei toistaiseksi ole vielä kokenut suurta notkahdusta. Hiihtoloman jälkeen koulua oli kokonaista 2 päivää ja sitten taas loppuviikko vapaata, niin aikaa on ainakin ollut. Olen lenkkeillyt (kävellen), joogannut ja käynyt salilla.

[mainos]
 Joogasta pitää erikseen mainita Yoogaia palvelu jota pääsin buzzadorin kautta kokeilemaan ilmaiseksi. Palvelussa on tarjolla sekä livetunteja (joita en ole kokeillut), sekä laaja valikoima tallenteita. Paljon eri joogatyylejä, pilatesta, kahvakuulaa ja vaikka mitä. Kokeilla voi ilmaiseksi rekisteröitymällä koodilla: YOOGAIATRIAL2015 (1.4 asti).

[/mainos]

No niin takaisin asiaan. Joogajutuista olen koittanut löytää lähinnä sellaisia alakroppaa venyttäviä rentoja settejä. Mitään perus aurinkotervehdyksiä kun ei tämän tassun kanssa tehdä eikä muutenkaan oikein nappaa, mutta venyttelyä ja kehinhuoltoa ei koskaan voi harrastaa liikaa.

Salilla on nyt tullut jo muutaman kerran käytyä näitä pulkannaruja heiluttamassa ja tänään sain tehtyä itselleni jonkinlaisen ohjelmankin. Kaksi jakoinen ohjelma, jalat ja "muut". Tänään kävin tekemässä jälkimmäistä ohjelmaa, eli muut:

Kulmasoutu smithissä x3
Vipuvarsi soutu x3
Kinesis chest press x4
Hauis kp x 3
Ojentaja taljassa x4
Kick back x2 (ojentaja!)

Toistoja 10-12 ja painoja niin naurettavan vähän etten ala niitä auki kirjoittamaan. Setissä meni n. 45min tehdessä, eli jotain voisi vielä lisätä, vaikka vatsoja.

Jalkapäivälle suunnitelmissa on:

Etukyykky x4
ojennus x3
Prässi x3
SJMV x4
koukistus x4
pohkeet
(hiptrust, 1 jalan kyykky tms. extroja)

Lupasin sen "aloituskuvan", eli kuinka surkeaan kuntoon on kroppa päässyt kun puntista on ollut taukoa lähes vuosi ja kaikesta treenistä puolivuotta. Kaikki on toki suhteellista, olen toki edelleen ihan normaalipainoinen ja normaalivartaloinen. Mutta huvikseen nyt vertailua viime kisadietillä otettuihin kuviin, paino molemmissa n. 60kg, mutta kuten voi huomata erona on muutakin kuin rusketus...

Toivon todella että tarinat lihasmuistista pitävät paikkansa ja jos/kun pääsen joskus vielä terveen tumpun kanssa treenaamaan niin kadotetut lihat tulevat takaisin.

Keräilyä ja kasailua

Koska tämä blogi on enemmän tällaista omaelämänkertaa kuin varsinaisesti ketään kiinnostavia mediaseksikkäitä postauksia niin meinasin nyt viimeisetkin lukijani karkoittaakseni ryhtyä kirjaamaan tänne kuntoutumiseen(i) liittyviä askeleita ja takapakkeja.

Alkuperäiset vaivathan on jo moneen kertaan esitelty edellisissä postauksissa. Urheilu ja liikunta on ollut lähes kokonaan jäissä, koska olen "kaikki tai ei mitään"-tyyppi. Kun en ole voinut treenata täysiä en ole liikkunut ollenkaan.

Nyt hiihtoloman loppupuoliskolla kävin kaverin kanssa rauhallisella 5km hölkkälenkillä, ja siitä se ajatus sitten lähti. Olen nyt muutaman päivän lääkinnyt itseäni myös päiväsaikaan. Ja kuinka ihanaa onkaan kun on voinut kävellä ja hölkätä ja jopa treenata salilla varovasti kun ei koske ja energiaa riittää. Tietysti homma lähti ihan lapasesta, kun 5 päivän aikana olen tosiaan hölkännyt 5km, kävellyt 9,11 ja 11km, käynyt salilla ja kaikenlisäksi venytellyt joogavideon tahtiin. Niin ja unohtamatta tietenkään VPK:n korkeallatyöskentely/laskeutumisen harkkoja. (En ole VPK harkoissakaan käynyt koko vuonna ja nyt sain itseni sinnekin!) Ajattelen että nyt on loma niin siitä pitää ottaa kaikki irti mitä lähtee. Huomenna alkaa taas koulu ja vapaa-aika vähenee niin radikaalisti että hyvä jos parina päivänä viikossa voisi jotain tehdä. Mutta tosiaan, lääkkeet on nyt se mikä mahdollistaa tuon liikunnan pitämällä olkapääkivun lisäksi lonkkakivun poissa. En kuitenkaan meinannut jatkossa popsia niitä päivisin, mutta jatkan "kuuria" nyt vielä  pari-kolme päivää ja katson jatkuuko olkapään liikeradan paraneminen kun pystyn vähän jumppaamaankin. Lääkkeistä pitää kuitenkin kohta päästä kokonaan ettei pääse liikaa tottumaan.

Olkapään liikeradat on siis parantuneet aina radikaalisti tässä muutaman päivän aikana. Toivottavasti suunta säilyy. Oon nyt taas vaihteeksi tosi toiveikas että tämä vielä paranee. Toisaalta olen myös motivoitunut treenaamaan jopa punttia ihan vaan kuntoutuakseni. Liikevaihtoehtoja ei ole montaa, mutta kyllä niitä jaksaa hieroa. Lisäksi koitan nyt venytellä paljon jalkoja jos vaikka tuo lonkkaongelma häviäisi.

Syöminen on vähän ongelma, mutta palaan siihen aiheeseen vaikka seuraavassa postauksessa ettei venähdä liian pitkäksi. Pitää myös räpsäistä tällainen uuden vaiheen "aloituskuva", niin näette miltä näyttää kun lähes 10kg lihasta kuoritaan pois pienestä ihmisestä.

Taas yritetään liikkua...

Niin sitä vierähti taas 5 viikkoa. Mikään ei ole oikeastaan muuttunut. Odottelen edelleen olkapään magneettia, nukun napeilla ja välillä ilman. Eilen kävin yksärillä fysioterapiassa auottamassa kaularangan lukkoja ja tulipa samalla käteen sellaset 45 astetta lisää liikkuvuutta kun lavan ja hartian lihaksia runnottiin auki. Pitäis siis käydä hieronnassa varmaan viikottain niin saisi toimintakykyä huomattavasti paremmaksi.. mutta eipä meikäläisen opiskelijabudulla siihen ole varaa :(

Eilen kävin ekaa kertaa hölkkälenkillä 4 kuukauteen. Mulla on kaveri joka mursi nilkkansa parista kohtaa tuollon 4kk sitten joten sen kanssa oli hyvä hölkätä kun se on vielä paljon enemmän rampa kun minä. Lonkka kyllä muistutteli samantien itsestään, eli se ei ainakaan ole parantunut tässä muutaman kuukauden tauon aikana.

Tänä aamuna tein poikkeuksen ja otin kipulääkkeen vaikka normisti käyttäisin niitä vaan yöllä. Ne toimii vähän hölmösti piristäen vaikka pitäis väsyttää. Niimpä virtaa riitti ja kun kivutkin oli poissa olkapään lisäksi myös lonkasta niin päätin lähteä kävelemään. 2 tuntia myöhemmin huomasin että lyhyestä lenkistä tulikin melkein 11 km. Turhan kova alotus siis ja huomenna varmaan tietää kävelleensä. Mut siinä loppumatkasta minulla välähti. Kuinka oon taas voinut olla niin sokea etten tätäkään ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi. Minullahan siis on oikea polvi kipuillut ihan lapsesta asti. On se leikattukin ja siinä on todettu nivelrikko. Vuosiin siinä ei ole ollut mitään oireilua, paitsi että se turposi pidemmillä kävelylenkeillä. Oon kuitenkin ontunut kävellessä jonkinverran niin kauan kun muistan.Oliskohan siis mitenkään mahdollista että tuollainen toisen jalan ontuminen yhdistettynä koviin juoksutreeneihin tuossa viimevuoden aikana vois olla syynä näihin lonkkaongelmiin? Ihan siis villi heitto vaan... täytynee nyt ottaa asia puheeksi fyssarilla seuraavalla kerralla.

Nyt on kuitenkin taas sellanen fiilis että haluun yrittää tsempata urheilun kanssa. Koitan raahautua sinne salillekin ja teen mitä pystyn. Vaikka kuntouttavaan liikuntaan onkin ihan kamalan vaikea asennoitua meikäläisen kunnianhimolla niin täytyy vaan nöyrtyä ja ymmärtää että vähäkin jumppa on parempi kuin ei mitään. Katotaan nyt kauan tätä jaksaa. Jospa nilkkavammainen kaverini jaksaa jatkaa vertaistukilenkkejä niin ehkä tämä vielä tästä iloksi muuttuu.

Mikä minua ei vaivaisi?

Blogihiljaisuutta on pidetty syystä.. ei tapahdu mitään treenirintamalla ja krempoista en jaksa kokoajan ujeltaa. Tässä nyt on ainakin tutkimusten osalta jonkinlaista edistymistä tapahtunut viime aikoina, joten ajattelin pienen väliraportin tännekin kirjoittaa.

Olkapäässä ei varsinaista paranemista ole tapahtunut. Liikkuvuus on heikentynyt entisestään ja lihakset surkastuneet. Päivän kunto vaihtelee paljon, esim. eilen käsi oli sellainen että jopa pienet tärähdykset sattuivat julmetusti ja mitään ei voinut tehdä. Tänä aamuna taas olkapää on ollut niin hyvä että pystyin tekemään kuminauhajumppaa kivuttomasti. Oma maallikon epäilys on se että olkapää on löysä ja eilinen järkyttävä kipuilu johtui jostakin pienestä virheasennosta.

Minähän tosiaan omakustanteisesti kävin yksityisellä ortopedilla ja röntgenissä ja ultrassa kun ei julkisen puolelta fysioterapeuttia lukuunottamatta ollut mahdollista saada apua. Ultrassa näkyi supraspinatuksen jänteen tulehdus ja mahdollinen repeämä (jotain suhrua, voi olla mitä vaan). Maksettuani ensin nuo yksityisen tutkimukset laitettiin takaisin julkiselle puolelle ja toissapäivänä sieltä pamahtikin lähete magneettiin 1.4. Magneetin perusteella sitten tapahtunee jotain sitä seuraavan 6kk aikana. Kiitos hyvin toimivan julkisen terveydenhuollon minun on mahdollista saada hoitoa vaivaan jopa vuoden sisään siitä kun ensimmäisen kerran olin sinne yhteydessä!

Treenit on siis myös olleet jäissä. Ennen joulua oli kävelylenkkeily jo hyvällä mallilla, mutta se on nyt jostain syystä jäänyt. Salilla olen koittanut tehdä vähän jalkoja, mutta lonkka osasto ottaa siitä vielä aika kovin itseensä.

Eikä siinä vielä kaikki!

Joulukuun alussa alkoivat jatkuvat rytmihäiriöt. Ne on ihan niitä vaarattomia muljahduksia, mutta kun ne tosiaan olivat lähes jatkuvia ja alkoivat aikalailla yllättäin niin pitihän siitäkin käydä tohtorille valittamassa samalla kun valitin 3kk jatkunutta unettomuutta olkapään vuoksi. Unettomuus ja vitutus ja ehkä treenaamisen lopetus lienee noiden rytmihäröjen taustalla. Sain öitä helpottamaan mietoja opiaatteja ja masennuslääkettä :D Jälkimmäisestä en huomannut mitään apua ja ensimmäinen kyllä tehoaa muutaman tunnin, mutta säkällä aiheuttaa sitten aamuyöksi ja seuraavaksi aamuksi järkky kivut kun kivuttomana pidän kättä "väärässä" asennossa. Koitan siis jatkaa katkonaisia yöunia pääsääntöisesti luomuna. Tohtori määräsi myös kilppariverikokeisiin ja EKG:hen joissa kävin tänään. Ei ainakaan muljahduksia osunut sen 20s aikana mitä EKG:tä otettiin mutta eikai se ollut tarkoituskaan, vaan katsoa ettei siellä normirytmissä ole mitään oikeeaa vikaa. En usko, edellinen EKG on kuitenkin vajaa vuoden takaa kun olin vielä opistoon hakemassa. Mutta rytmihäiriöitä en ole tuntenut lainkaan enää eilen enkä tänään joten voihan se olla että vaiva jo parain  itsestään tai sitten muutama lääkkeillä nukuttu yö auttoi.

Kaikenlaista siis on, mutta influenssaa ei ole! Eikä oksennustautia! Eikä varmaan mitään sukupuolitautia, syöpää, reumaa, munuaisvikaa, maksakirroosia, lupusta, aivoinfarktia, metabolista oireyhtymää, diabetesta, korkeaa verenpainetta. Ei parkinsonintautia eikä ebolaa tai SARS:ia. Hommat on loppujenlopuksi vielä oikein hyvin!