Jalkareenejä

Ettei jäis kaikille paha maku suuhun niin teen lyhyen edellistä positiivisemman postauksen med kuvat.

Eilen kävin piiiitkästä aikaa aseman salilla treenaamassa kun muistin että siellä on sellainen olkapäävammaisellekin sopiva kyykkytanko. Kyykyt tulee kyllä tehtyä jatkossakin siellä, sillä olipas se hienoa kun sai pitkästä aikaa laittaa vähän rautaakin kyytiin (hyvin vähän tosin).

Tein kyykkyä ensin 12*20kg, 30kg ja 40kg. Sitten kramppailikin etureisi ja tälläkertaa ymmärsin vaihtaa liikettä, normaalistihan olisin vaan reväyttänyt reiden :D
Tein sitten samalla tankohärpäkkeellä jullea 4*10*50kg ja päälle sjmv käsipainoilla: 22kg*15, 27kg*12,10. Sitten taas uskalsin kokeilla kyykkyä kertaalleen ennen painojen purkamista,eli 50kg*7 (Niin.. noin vuosi sitten sain samalla painolla 40+ toistoa). Loppuun vielä mave kokeilua trap bar:illa 65kg*8,10 ja lopuksi vielä kulmasoutua käsipainoilla 17kg*12,12,10.



Tollasta satujumppaahan toi oli, mutta kaikki on parempi kuin kotona murehtiminen. Ja kyllä minulla oli jalat aika väsyneet kun salilta kotiin kävelin. Ihanaa kun meidän pikku kopissa on noin hyvät lelut. Missään tämän kaupungin kaupallisilla saleilla ei nimittäin ole. Tietääkö joku lukija muuten tuon kyykkytangon nimeä?

Aamuyön avautuminen

Nyt on ihan pakko tehdä tällainen perinteinen avautumispostaus. Lähinnä siis vaan purkaa omaa paahaa mieltä, vitutusta sekä turhautumista. Tämä ei VARMASTI anna kenellekkään muulle mitään kuin minulle itselleni (ehkä) himpun verran paremman mielen ja toivottavasti unta vaikkapa tunnin sisään.

Yllättäin siis ahdistaa jo aika huolella tämä tassu. Viimeiset 7kk (vähintään) tämä on ollut käyttökelvoton ja koko ajan mennyt huonompaan. Minulla alkaa mennä usko että tästä enää tulee toimivaa vaikka joskus seuraavien kuukausien (tai vuosien?!?) aikana pääsisin jonkinnäköiseen operaatioon. Minusta on käsittämätöntä ettei "terve" työikäinen saa apua, vaan tilanteen annetaan vaan pahentua ja pahentua. Käden lihakset on jo ihan surkastuneet ja olkapää on varmaan jotenkin muurautunut lopullisesti "umpeen". Hermopinnekin alkaa olla jo sietämätön, eli niinä hetkinä kun kättä ei vihlo niin se puutuu, tai kyynärhermo muljahtelee tehden käden liikuttamisesta todella epämiellyttävää.

Saan varmaan unohtaa uran ensihoitajanakin tai ainakin pistää opiskelut jäihin ensimmäisen 1,5v jälkeen, sillä tällä kädellä en voi mennä perustason ensihoidon harkkaan enkä sitä myöten pysty jatkamaan opintoja. Paluu IT alalle ei kiinnosta, mutta jotainhan sitä ihmisen on elantonsa eteen tehtävä.

Kelailen että monella on paljon huonommin asiat. Minulla sentään (vielä) on kaksi kättä ja pystyn vasurilla ainakin konetta näpyttämään ja kevyttä kauppakassia kantamaan. Mut kyllä tää oikeasti syö tosi pahasti. Olen luonteeltani sellainen "selviän mistä vaan" tyyppi jolla on varmasti erittäin pieni todennäköisyys sairastua esim. masennukseen. Mutta olen kyllä miettinyt että jossain vaiheessa se kamelin selkä kyllä katkeaa. Olen joutunut luopumaan kaikesta sellaisesta omasta joka on ollut minulle todella tärkeää. Palomieshaaveet, urheilu, nyt ehkä vielä tuo ensihoito. Ei sitä niin vaan ihminen löydä uusia kiinnostuksenkohteita ja jos mikään ei enää kiinnosta niin kyllähän sen tietää mihin se johtaa.

Turhauttaa, kun en tiedä miten saisin tätä asiaa edistettyä. Mitään oikeaa kontaktia mihinkään julkisen terveydenhuollon instanssiin minulla ei ole. Ravaan vieläkin siellä fysiolla n. 1kk välein näyttämässä että käsi ei edelleenkään nouse. Maksan joka käynnistä, vaikka siitä ei ole mitään hyötyä eikä se johda mihinkään. Kävin magneettikuvassa, mutta en tiedä katsooko niitä kuvia kukaan koskaan. Ortopedian polilta tuli n. 4kk sitten lappu jossa kertoivat saaneensa lähetteen ja joskus tulevaisuudessa tulee sitten lisätietoa. Mitä ikinä sekin sitten meinaa?!? Koululääkäri onneksi kirjoittaa kipulääkkeitä. Voi sitten rouhia niitä vaikka vitutukseen, koska kipuun ne ei kyllä auta yhtään.

Jaa niin, tänään hölkkäsin ehkä 2km.. lonkkaan koski. Sekin vaiva kaiken muun lisäksi. Vaivannut myös syksystä asti. Mut sitä en jaksa kauheesti murehtia kun se nyt ei toistaiseksi estä kuin lenkkeilyn. Vaikka olishan se toki hirmu kiva jos edes sitä pystyis harrastamaan...

Että revi tässä sitten sisältöä elämään! Onneksi kouluhommia vielä piisaa ja kohta pääsen 5 viikoksi suljetulle osastolle rauhoittumaan. Voi tosin olla että tätä menoa ne ei päästä minua sieltä harkan päätteeksi enää pois...

Kupsis mentiin niin että heilahti

Pääsin tässä taannoin seuraamaan obduktiota eli ruumiinavausta. Itse tapahtumasta en sen enempää kerro, koska vaitiolovelvollisuus. Obduktion perusperiaatteen löytää jokainen varmasti netistä vähän tonkimalla.

Aiemmin olen nähnyt tai käsitellyt vainajia lähietäisyydeltä vain kerran aikaisemmin, joten mitenkään erityisen kokeneeksi en itseäni tituleeraisi. Niin siinä sitten kävi että jossain vaiheessa toimitusta alkoi sellainen tuskan hiki nousta otsalle ja pakko oli päästä istumaan. Eikä siinä mennyt kauaakaan kun havahduin siihen että minua talutetaan toimenpidehuoneesta toimiston puolelle :D Taju meni siis hetkellisesti ja ilmeisesti olin lattialle romahtanut tuolilta. Olo kyllä tokeni nopeasti kun sain hengitellä avoimesta ikkunasta tulevaa ilmaa. Kaveri antoi muutaman purkan ensiavuksi mahdolliseen matalaan verensokeriin, mutta eipä ne ksylitolit siinä paljon auta. Olisipa ollut vaikka banaani taskussa. Palasin takaisin heti kun jalat kantoi, ja muutamaan otteeseen jouduin vielä uudestaan hengittelemään toimiston puolelle, kun tuntui että alkaa taas pyörryttää. Mielestäni se itse operaatio ei mitenkään pahaa tehnyt, mutta voihan se olla että joku osa aivoista oli eri mieltä. Lopuksi pystyin olemaan jo pitkän aikaa kerrallaan paikallani kun pumppailin pohkeilla ylös alas ja ainakin kuvittelin sen voivan parantaa verenkiertoa päässä. 

No syitä voi tietysti keksiä vaikka kuinka. Olin edellisenä päivänä syönyt alle 1000kcal, enkä mitään aamupalaa ennen avausta. Tilassa oli todella tukalan kuuma ja huono ilma (useita ihmisiä), pitkä seisominen, lääkkeet, kuunasento mitänäitänyton. Oli miten oli niin nyt kävi näin. Vaikka minulla on ihan vastaavanlaisia pyörtymisiä ollut joskus aikaisemminkin ihan eri yhteyksissä, niin onhan se nyt sanomattakin selvää että enemmän tässä varmasti vaikutti se seurattava tapahtuma kuin verensokeri, vaikka se onkin kaltaiselleni "kovikselle" kovin vaikea myöntää.

Pyörtymisen jälkeen on ollut aika jännät tuntemukset. Väsytti aivan kamalasti ja kun pääsin kotiin nukuinkin reilu 2h enkä meinannut päästä kellon herättäessä millään ylös. Taistelin kuitenkin itseni iltaluennoille. Iltapäivästä alkoi sitten päätä särkeä ohimoilta ja silmien takaa. Tosin olen aika päänsärkyherkkä otus joten se nyt voi olla mitä vaan.

Tuleva leikkuriharkka alkoi kyllä epäilyttää entistä enemmän. Mitä jos sielläkin alan vain pyörtyillä ympäriinsä?

Ja loppuun sitten ne positiivisemmat asiat, eli onnistumisen elämykset :D Ensimmäiset laskimoverinäytteet ja kanyloinnit on onnistuneesti takana. Eikä kukaan pyörtynyt, eikä ollut edes lähellä :D Sain jo kommenttia käytetyn kanyylin koosta, mut eikai isompi oo automaattisesti parempi?

Jalkareenilöi ja kipustatus

Nyt olen vihdoin saanut vedettyä kertaalleen läpi noi suunnittelemani treenit.

Jalkapäivän kanssa kävi vaan niin että etutassujen kurituksen jälkeen olin aivan puhki enkä olis saanut enää mitään irti takareiskoista. Päätinkin sitten siinä lennosta vaihtaa treenijakoa tehden etureiskojen kanssa vain vähän tassuja. Eilen sitten tein ennen koulupäivän alkua (puolenpäivän jälkeen, meillä on löysää koulussa) takareidet ja selän. Toi jako tuntuu aika toimivalta ainakin nyt näin yhden kerran kokemuksella :D Ja kulmasoudut meni ainakin perille, koska tänään on selkäfileet niin kipeänä etten muista koska ois näin hyvin viimeeksi osunut (ei ainakaan viimeviikkojen hinkutuksella). Vapaat painot taitaa siis edelleen olla se avain onneen, vaikka tuossa naapurisalilla olen laitteilla tehnyt jottei vaan mitän ikävää sattuisi olkapäälle. Kassellaan miten jatkossa sitten...

Punttailun lisäksi olen taas joogaillut (venytellyt) päivittäin ja tehnyt vähän kahvakuulaa.

Se mitä teen tuntuu toimivan. Oon saanut käteen vähän lisää liikkuvuutta ja sen myötä ne päivittäiset "riuhtaisukivut" on jääneet pois lähes kokonaan. Kun oikein pinnistän ja painan lapaa alaspäin saan käden melkein 90 asteen kulmaan sivusuunnassakin. Asennosta kyllä on luonnollisuus vielä kovin kaukana :D Olen jättänyt päivisin kipulääkeet pois ja nyt kaksi edellistä yötä nukuinkin ekaa kertaa pitkään aikaan ilman mitään opioideja. Uutena oireena on ilmaantunut sellainen aamuyön/aamun kipu. Sitä on vähän vaikee selittää, mutta tuntuu siltä kuin olkapää olis sijoiltaan/löysä. Kaikki pienikin liike koskee mutta kipu on sellaista nopeata, ei sellaista koko kättä pitkäksi aikaa lamaavaa kuten ne riuhtaisukivut. Aamulla pitää todella varovasti nousta vuoteesta ja fiilistellä hetki ennen kun kädellä pystyy mitään tekemään. Kun lihastonus sitten palaa niin homma toimii taas. Eihän toi lähimankaan kunnossa ole, ei sillä mitään oikein voi tehdä. Mut suunta on parempi ja sellasta jatkuvaa kipuilua ei ole ja olen tyytyväinen että pystyn olemaan ja treenaamaankin ilman kipulääkkeitä. Ehkä täs on toivoa :D

Ensimmäinen askel - treeniohjelma ja tilannekuva

Reeni-into ei toistaiseksi ole vielä kokenut suurta notkahdusta. Hiihtoloman jälkeen koulua oli kokonaista 2 päivää ja sitten taas loppuviikko vapaata, niin aikaa on ainakin ollut. Olen lenkkeillyt (kävellen), joogannut ja käynyt salilla.

[mainos]
 Joogasta pitää erikseen mainita Yoogaia palvelu jota pääsin buzzadorin kautta kokeilemaan ilmaiseksi. Palvelussa on tarjolla sekä livetunteja (joita en ole kokeillut), sekä laaja valikoima tallenteita. Paljon eri joogatyylejä, pilatesta, kahvakuulaa ja vaikka mitä. Kokeilla voi ilmaiseksi rekisteröitymällä koodilla: YOOGAIATRIAL2015 (1.4 asti).

[/mainos]

No niin takaisin asiaan. Joogajutuista olen koittanut löytää lähinnä sellaisia alakroppaa venyttäviä rentoja settejä. Mitään perus aurinkotervehdyksiä kun ei tämän tassun kanssa tehdä eikä muutenkaan oikein nappaa, mutta venyttelyä ja kehinhuoltoa ei koskaan voi harrastaa liikaa.

Salilla on nyt tullut jo muutaman kerran käytyä näitä pulkannaruja heiluttamassa ja tänään sain tehtyä itselleni jonkinlaisen ohjelmankin. Kaksi jakoinen ohjelma, jalat ja "muut". Tänään kävin tekemässä jälkimmäistä ohjelmaa, eli muut:

Kulmasoutu smithissä x3
Vipuvarsi soutu x3
Kinesis chest press x4
Hauis kp x 3
Ojentaja taljassa x4
Kick back x2 (ojentaja!)

Toistoja 10-12 ja painoja niin naurettavan vähän etten ala niitä auki kirjoittamaan. Setissä meni n. 45min tehdessä, eli jotain voisi vielä lisätä, vaikka vatsoja.

Jalkapäivälle suunnitelmissa on:

Etukyykky x4
ojennus x3
Prässi x3
SJMV x4
koukistus x4
pohkeet
(hiptrust, 1 jalan kyykky tms. extroja)

Lupasin sen "aloituskuvan", eli kuinka surkeaan kuntoon on kroppa päässyt kun puntista on ollut taukoa lähes vuosi ja kaikesta treenistä puolivuotta. Kaikki on toki suhteellista, olen toki edelleen ihan normaalipainoinen ja normaalivartaloinen. Mutta huvikseen nyt vertailua viime kisadietillä otettuihin kuviin, paino molemmissa n. 60kg, mutta kuten voi huomata erona on muutakin kuin rusketus...

Toivon todella että tarinat lihasmuistista pitävät paikkansa ja jos/kun pääsen joskus vielä terveen tumpun kanssa treenaamaan niin kadotetut lihat tulevat takaisin.

Keräilyä ja kasailua

Koska tämä blogi on enemmän tällaista omaelämänkertaa kuin varsinaisesti ketään kiinnostavia mediaseksikkäitä postauksia niin meinasin nyt viimeisetkin lukijani karkoittaakseni ryhtyä kirjaamaan tänne kuntoutumiseen(i) liittyviä askeleita ja takapakkeja.

Alkuperäiset vaivathan on jo moneen kertaan esitelty edellisissä postauksissa. Urheilu ja liikunta on ollut lähes kokonaan jäissä, koska olen "kaikki tai ei mitään"-tyyppi. Kun en ole voinut treenata täysiä en ole liikkunut ollenkaan.

Nyt hiihtoloman loppupuoliskolla kävin kaverin kanssa rauhallisella 5km hölkkälenkillä, ja siitä se ajatus sitten lähti. Olen nyt muutaman päivän lääkinnyt itseäni myös päiväsaikaan. Ja kuinka ihanaa onkaan kun on voinut kävellä ja hölkätä ja jopa treenata salilla varovasti kun ei koske ja energiaa riittää. Tietysti homma lähti ihan lapasesta, kun 5 päivän aikana olen tosiaan hölkännyt 5km, kävellyt 9,11 ja 11km, käynyt salilla ja kaikenlisäksi venytellyt joogavideon tahtiin. Niin ja unohtamatta tietenkään VPK:n korkeallatyöskentely/laskeutumisen harkkoja. (En ole VPK harkoissakaan käynyt koko vuonna ja nyt sain itseni sinnekin!) Ajattelen että nyt on loma niin siitä pitää ottaa kaikki irti mitä lähtee. Huomenna alkaa taas koulu ja vapaa-aika vähenee niin radikaalisti että hyvä jos parina päivänä viikossa voisi jotain tehdä. Mutta tosiaan, lääkkeet on nyt se mikä mahdollistaa tuon liikunnan pitämällä olkapääkivun lisäksi lonkkakivun poissa. En kuitenkaan meinannut jatkossa popsia niitä päivisin, mutta jatkan "kuuria" nyt vielä  pari-kolme päivää ja katson jatkuuko olkapään liikeradan paraneminen kun pystyn vähän jumppaamaankin. Lääkkeistä pitää kuitenkin kohta päästä kokonaan ettei pääse liikaa tottumaan.

Olkapään liikeradat on siis parantuneet aina radikaalisti tässä muutaman päivän aikana. Toivottavasti suunta säilyy. Oon nyt taas vaihteeksi tosi toiveikas että tämä vielä paranee. Toisaalta olen myös motivoitunut treenaamaan jopa punttia ihan vaan kuntoutuakseni. Liikevaihtoehtoja ei ole montaa, mutta kyllä niitä jaksaa hieroa. Lisäksi koitan nyt venytellä paljon jalkoja jos vaikka tuo lonkkaongelma häviäisi.

Syöminen on vähän ongelma, mutta palaan siihen aiheeseen vaikka seuraavassa postauksessa ettei venähdä liian pitkäksi. Pitää myös räpsäistä tällainen uuden vaiheen "aloituskuva", niin näette miltä näyttää kun lähes 10kg lihasta kuoritaan pois pienestä ihmisestä.

Taas yritetään liikkua...

Niin sitä vierähti taas 5 viikkoa. Mikään ei ole oikeastaan muuttunut. Odottelen edelleen olkapään magneettia, nukun napeilla ja välillä ilman. Eilen kävin yksärillä fysioterapiassa auottamassa kaularangan lukkoja ja tulipa samalla käteen sellaset 45 astetta lisää liikkuvuutta kun lavan ja hartian lihaksia runnottiin auki. Pitäis siis käydä hieronnassa varmaan viikottain niin saisi toimintakykyä huomattavasti paremmaksi.. mutta eipä meikäläisen opiskelijabudulla siihen ole varaa :(

Eilen kävin ekaa kertaa hölkkälenkillä 4 kuukauteen. Mulla on kaveri joka mursi nilkkansa parista kohtaa tuollon 4kk sitten joten sen kanssa oli hyvä hölkätä kun se on vielä paljon enemmän rampa kun minä. Lonkka kyllä muistutteli samantien itsestään, eli se ei ainakaan ole parantunut tässä muutaman kuukauden tauon aikana.

Tänä aamuna tein poikkeuksen ja otin kipulääkkeen vaikka normisti käyttäisin niitä vaan yöllä. Ne toimii vähän hölmösti piristäen vaikka pitäis väsyttää. Niimpä virtaa riitti ja kun kivutkin oli poissa olkapään lisäksi myös lonkasta niin päätin lähteä kävelemään. 2 tuntia myöhemmin huomasin että lyhyestä lenkistä tulikin melkein 11 km. Turhan kova alotus siis ja huomenna varmaan tietää kävelleensä. Mut siinä loppumatkasta minulla välähti. Kuinka oon taas voinut olla niin sokea etten tätäkään ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi. Minullahan siis on oikea polvi kipuillut ihan lapsesta asti. On se leikattukin ja siinä on todettu nivelrikko. Vuosiin siinä ei ole ollut mitään oireilua, paitsi että se turposi pidemmillä kävelylenkeillä. Oon kuitenkin ontunut kävellessä jonkinverran niin kauan kun muistan.Oliskohan siis mitenkään mahdollista että tuollainen toisen jalan ontuminen yhdistettynä koviin juoksutreeneihin tuossa viimevuoden aikana vois olla syynä näihin lonkkaongelmiin? Ihan siis villi heitto vaan... täytynee nyt ottaa asia puheeksi fyssarilla seuraavalla kerralla.

Nyt on kuitenkin taas sellanen fiilis että haluun yrittää tsempata urheilun kanssa. Koitan raahautua sinne salillekin ja teen mitä pystyn. Vaikka kuntouttavaan liikuntaan onkin ihan kamalan vaikea asennoitua meikäläisen kunnianhimolla niin täytyy vaan nöyrtyä ja ymmärtää että vähäkin jumppa on parempi kuin ei mitään. Katotaan nyt kauan tätä jaksaa. Jospa nilkkavammainen kaverini jaksaa jatkaa vertaistukilenkkejä niin ehkä tämä vielä tästä iloksi muuttuu.