Kyllä nyt kelpaa taas sukeltaa! Mitäs sitten keksitään?

Kävin viime viikolla tekemässä rästissä olleen lihaskuntotestin ja sain näinollen savusukelluskelpoisuuteni takaisin loppuvuodeksi. Puolittain häpeän suoritustani sillä tein tarkoituksella vain ne minimit joilla testi meni läpi. Ei niin että päivän kunto olisi kovin paljon parempaan suoritukseen riittänytkään, mutta silti.. Syksyllä sitten onkin edessä taas polkupyöräergo ja pelkäämpä pahoin että siihen ura tyssää jälleen. En nimittäin ole tehnyt yhtään mitään aerobista treeniä yli puoleentoista vuoteen, enkä varsinaisesti ajatellut aloittaakaan. Nooh, kai sentään fillari tulee kaivettua esille ja jos kelit sallii niin ehkä sitä jokusen kerran kesän aikana voisi ulkoiluttaakin. Jos vain avain löytyisi :D

Nyt olen siis ensimmäistä kertaa moneen vuoteen tilanteessa jossa ei ole mitään selkeää treenitavoitetta. Ennen on ollut kisoja ja pääsykokeita, sekä viimeaikoina kuntoutumista ja tuota viimeisintä testiä. En osaa treenata treenaamisen ilosta, vaikka kyllä siitä aina hyvän fiiliksen saakin. Jos minulla ei ole tavoitetta saattaa treeni kuitenkin jäädä sellaiseksi puolivillaiseksi läpsyttelyksi josta ei pidemmän päälle jää käteen kuin ketutus. Olkapään kuntoutus toki vieläkin on kesken, tai ainakin siinä on kipuja edelleen vaikka leikkauksesta on jo puoli vuotta aikaa. Minullahan oli vakaa aikomus osallistua vielä joskus voimanostokisoihin, mutta koska voimatasot on leikkauksen ja treenitauon myötä edelleen niin surkeat en oikein uskalla siitä edes haaveilla. Lisäksi olkapää nyt vielä vaivaa niin paljon että ei varmasti ole mitään maksimivoimaa tässä vaiheessa vielä hakemaan. Mitä sitten kisaamiseen fitness lajeissa tulee, niin tällä hetkellä ainakaan ei kiinnosta pätkääkään. Lavalla keikistely ei koskaan ole ollut mitenkään luontevaa ja mukavaa minulle, joten miksi tehdä sellaista mistä ei tykkää. Toivottavasti kuitenkin keksin jonkun tavoitteen itselleni, jotta jaksan taas treenata sata lasissa. Suunnitelmissa on tällä hetkellä mennä kesän yli bodailutyyppisellä treenillä ja katsoa sitten syssymmällä mikä on tilanne voimatreeniä ajatellen.

Koulun suhteen alkaa takki olla aika tyhjä vaikka kevät onkin ollut tosi helppo ja kursseja vain vähän. Jotenkin vaan nyt kaipaisi tilannetta jossa ei olisi jatkuvasti tehtäviä rästissä odottamassa.. eipä siihen tilanteeseen vaan taida päästä ennenkuin opinnäytetyö on saatu kirjoihin ja kansiin, eikä se ole ihan heti tapahtumassa. Noh, keväällä on vielä pari tiukkaa kurssia tehohoitoa ja päivystystä, toukokuussa sitten harkkaan. Tarkoitus oli jatkaa heti kesäkuussa toisella harjoittelulla, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä että lomaa on pakko saada tai syksylle ei jää virtaa lainkaan. Olen kuitenkin muuttanut mieleni asian suhteen jo noi 42 kertaa, joten eiköhän sitä vasta kesäkuussa sitten näe olenko Tallinnassa tehoharkassa vai kotinurkilla nautiskelemassa lomasta.

Epäkelvosta savusukeltavaksi ensihoitajaksi

Tässä on nyt elelty reilut 2kk ilman savusukelluskelpoisuutta. Varsinaisesti en ole tätä epäkelpoisuuttani ehtinyt murehtia, koska keikoillakaan en ole ehtinyt/jaksanut vielä tämän vuoden puolella käydä. Harkka, koulu ja työt ovat syöneet mehut ja ajan aika huolella.

Nyt on kuitenkin niin, että kalenteriin on varattu kuun loppuun aika lihaskuntotestille, jonka läpäistyäni saisin jälleen loppuvuoden pukeltaa. Testissä onneksi riittää kolmen osion läpäisy, joka onkin minun pelastus, sillä penkki ei vielä mene lähellekään. Olkapääleikkauksen jälkeen en juuri ole yläkropalle tehnyt muuta kuin satujunppaa kun liikeradat kädessä eivät vieläkään ole täydet. Penkistä siis nousee kyllä se 45kg jokusen kerran, mutta ei lähimainkaan tarvittavaa määrää. Leukoja menee ainaki 6, joka riittää. Istumaannousuja en ole kokeillut, mutta uskon kyllä että ne menee ilman harjoitteluakin. Takakyykkyä en ole tehnyt treeneissä lainkaan, kun käsi ei tahdo vielä taipua tangon taakse, mutta pehmikkeen kanssa testatessa vaaditut 18 toistoa meni juuri ja juuri. Testi mennään läpi siis rimaa hipoen, mutta tässä kohtaa se saa riittää. Seuraavaan testiin sitten tavoitteet korkeammalle.

Kelpoisuuksista puheen ollen. Pari viikkoa sitten oli perustason ensihoidon tentti ja viime viikolla ammattitaidon arviointi Pelastusopistolla. Näiden näyttöjen perusteella minulla on nyt mitä ilmeisemmin lupa tituleerata itseäni ensihoitajaksi. Varsinaiset perustason luvat tulee paprerilla ensi viikolla kunhan alueen ensihoidon vastuulääkäri ehtii paperiin puumerkkinsä raapustaa.

Töitä sensijaan on tarjolla kyllä todella nihkeästi ja taitaa käydä niin etten ainakaan ensi kesäksi pääse perustason lapuilla vielä lanssiin kesätöihin. Sääli sinänsä, kun työkokemus olisi kultaakin arvokkaampaa, mutta toisaalta ymmärrän että jos hoitotasoisia hakijoita on riittävästi niin niitä sitten mieluummin töihin otetaan. Jos ei itselleni erityisen hyödyllisiä kesätöitä ilmaannu lähden kesällä kuukaudeksi Tallinnaan lasten teholle harjoitteluun. Suorastaan ahdistaa ajatus lähteä kuukaudeksi ypöyksin vieraaseen maahan, mutta varmasti tuo olisi loppujen lopuksi hyvinkin antoisa kokemus monellakin tapaa. Odottelen nyt vielä kuitenkin tovin ennenkuin lyön suunnitelmia lukkoon.

Kevät jatkuu kohtuu kiireisenä. Tämän kuun koitan olla tekemättä töitä paria vuoroa enempää, koska koulun lisäksi viikonloput menee yksikönjohtaja kurssilla, johon siihenkin liittyy aika paljon tehtävää ja valmisteltavaa. Koulussa nyt ei ihan täysiä päiviä onneksi ole, mutta esimerkiksi juuri alkanut Teho- ja anestesiahoitotyön kurssi vaikuttaa ainakin sisällön perusteella tähän astisten opintojen haastavimmalta. Myöhemmin keväällä alkaa päivystyksen teoriat ja toukokuussa olen suunnitellut meneväni päivystysharkkaan neljäksi viikoksi.

Näillä suunnitelmilla siis pakerretaan kohti kesää. Koitan välillä muistaa päivitellä blogiakin jos jotain päivittelemisen aihetta on. Harvemmin kyllä on :D

Voisko paremmin vuosi enää alkaa?

Tämä vuosi on ollut kyllä vallan mainio! (Vaikka ei vanhassakaan mitään vikaa ollut)

Olen niin innoissani etten tiedä kummasta päästä aloittaa, mutta edetäämpä kronologisessa järjestyksessä.

1.1.2016 Päivä jolloin menetin savusukelluskelpoisuuteni, mutta pääsin vihdoin ambulanssiin

Luonnollisesti en ole pystynyt tekemään savusukelluskelpoisuuden vaativaa lihaskuntotestiä viime vuoden aikana risan olkapään vuoksi, savusukelluskelpoisuuteni päättyi siis vuoden vaihtuessa saman aikaisesti kun yritin epätoivoisesti saada nukuttua ulkoa kuuluvalta paukkeelta. Aamulla oli luvassa aikainen herätys koska ennen 8 piti olla Imatralla ensimmäisessä lanssiharkassa. Uni tuli jossain vaiheessa, mutta aamulla väsytti ihan perketisti.

Harkkapaikassa olin aikalailla liian ajoissa. Pääsin kuitenkin sisälle ja edellisessä vuorossa töissä
ollut luokkakaveri näytti mistä löydän päälleni jouluisen punaisen vaatekerran. (enskariselfie oli pakko tietysti ottaa...)  Etukäteen jännitti miten 24h työvuorosta selviää, mutta ihan hyvinhän se meni. Varsinkin kun yöllä sai (tai olisi saanut) nukkua, kun ei keikkoja osunut kohdalle. Levon toteutuminen onkin sitten ihan oma juttunsa. Ekasta vuorosta jäi päällimmäisenä mieleen ajatus että tämä saattaa todellakin olla sellainen duuni jota tykkään tehdä. Isossa osassa on tietysti ilmapiiri ja ihmiset joiden kanssa duunia tekee ja sen 24h elelee. Ainakin minun vuorossa kaikki vaikutti hyviltä tyypeiltä, jopa palomiehet ja sellainen "hyväntahtoisen vittuilun" ilmapiiri sopii kyllä itselleni kuin nyrkki silmään. Myös ne muutama keikka mitä pääsin ajamaan oli ihan jees :D Ainut miinus oli matkapahoinvointi... Lanssin sikaosastolta ei paljon ulos näy. Ja aina kun ajettiin ilman potilasta kyydissä oli ihan kamala olo... se toivottavasti menee ohi kunhan kroppa tottuu.



3.1.2016 Vuoden eka punttitreeni

Joulukuu meni treenien suhteen aika heikosti. Olin kamalasti töissä ja lisäksi teloin selkää suorinjaloinmavessa niin että alakroppaa on saanut tehdä tosi varovasti ja hallitusti. Yhdessä vaiheessa pelotti tosiaan että onko siellä joku välilevypullistuma kun issiaskipu säteili jalkaterään asti. Kipu kuitenkin loppui parin päivän relaksantti/kipulääke kombolla, joten oletettavasti vain joku lihas kramppi siellä hermoa painoi. Selkäosasto ei kuitenkaan ole kunnossa...

Tänään pääsin vihdoin salille kun eilinenkin meni aikalailla koomaillessa ja torkkuessa ja työvuorosta toipuessa. Ihan perus treeni, pääliikkeenä etukyykky jossa tein kolmosia 70kg saakka. Enempää en tällä ruodolla uskaltanut kokeilla. Mutta se mikä teki tästä vuoden ekasta treenistä merkittävän oli leuanveto! Minulla on ollut tapana venyttää olkapäätä tangossa roikkuen välillä sarjojen välissä. Roikkuminen on aika tuskasta ja sitä voi tehdä ehkä 5s putkeen. Aiemmat leuanvetokokeilut on loppuneet ennen kuin ovat alkaneetkaan, koska kädessä/selässä ei yksinkertaisesti ole ollut mitään hermotusta liikeen tekemiseen. Yllätys olikin siis valtava kun yksi leuka tuli kevyesti. Tein vielä toisen ykkösen ja sitten jo 3 leukaa! Treenin loppupuolella kävin vielä kertaalleen vetämässä kevyen kolmosen. Leukoja en ole vetänyt yhtään n. 16 kuukauteen joten ei voi olla kuin super tyytyväinen. Joku tuolla olkapäässä (tai hermostossa) on nyt loksahtanut kohdalleen. Nyt siis uskallan jo pitää ihan realistisena että saan puntattua savusukelluskelpoisuuden takaisin tässä ihan jopa parin kuukauden sisään. Käsi ei tosin taivu vieläkään takakyykkyyn ja penkkiä en ole tehnyt lainkaan, mut luottamus on kova että kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu!

Drill me like one of your french girls

Hyvästi letkuvitsit, tervetuloa poraa mua, olethan hellä? Kiss me, drill me - huumori

Tänään siis vähän porailtiin koulussa. Kyseessä oli siis yhdistetty IO (luuydin yhteys) - poraus harjoitus ja luuydin näytteen analysointiin liittyvään tutkimukseen osallistuminen. Porattiin siis pareittan vuorotellen toisiamme sääriluuhun EZ-IO poralla ja otettiin luuytimestä verinäytteitä väikkäritutkimusta varten. Pareittain poraamisen hauskuus oli siinä että pääsi kostamaan kokemansa vääryden. Ei vaan, hyvässä hengessä ja mahdollisimman vähän kipua aiheuttaen tietysti pyrittiin toimimaan.

Tietämättömille tiedoksi luuydinyhteys on vaihtoehto suonensisäiselle lääkinnälle/nesteytykselle, kun suoniyhteyttä ei saada avattua tai yhteys pitää saada nopeasti esim. elvytystilanteessa. IO-yhteyden avaaminen on helpompaa ja nopeampaa, joskin jonkin verran kivuliaampaa kuin suoniyhteyden avaaminen. IO yhteyttä avatessa aspiroidaan luuytimestä aina muutama millilitra verta jotta tiedetään neulan menneen oikeaan paikkaan. Meneillään olevalla tutkimuksella koitetaan selvittää voidaanko tuota verta käyttää verinäytteen analysointiin iStat laitteella. Siksi IO näytteiden lisäksi meiltä otettiin myös laskimo ja valtimonäytteet ja nuo sitten analysoitiin.

And here's the drill:

Meillä oli tuskaisen paljon luppoaikaa (ja jännitystä) ennen kuin pääsimme tosi toimiin joten tylsyyden taltuttamiseksi viihdytimme itseämme venäläis valmisteisella kompaktilla EKG laitteella. Olisi tuohon toki sellaiset nykyaikaiset lätkät löytynyt myös mutta poikien mielestä imukuppien kanssa leikkiminen taisi olla hauskempaa. Ihan nättiä käppyrää tuli tällä kertaa. Jatkuvat kammiolisälyönnitkin on helpottaneet joko magnesiumin tai napeilla hankittujen yöunien myötä.

Perinteiset valitukset, sekä jotain ihan muuta

Kohta 8 viikkoa leikkauksesta. Olkapään kuntoutus etenee. Hitasti ja kivuliaasti. Tuntuu että viimeviikkoina ei edistystä ole juuri tapahtunut. Hermosärky on vienyt yöunet ja olenkin taas joutunut turvautumaan klotriptyliin joka pääosin vie inhottavan juilimisen pois. Yöunet on silti pääosin todella huonot. Olkapää jumppaan päivittäin ja salilla käyn 3-4 kertaa viikossa. Nyt on ihan ohjelmakin käytössä, joten jotain tuloksiakin toivottavasti tulee. Tavoitteena tässä kohtaa tietysti olkapään toimintakyvyn sekä kohtuullisen lihasmassan palautus. Laitetaan tähän nyt vielä (se pakollinen)  saliselhvie ihan todistusaineistoksi.

Mutta ei tämä elämä ihan pelkkää kuntoutusta ja jumppaa ole. Viime viikolla ja viikonloppuna oli sellainen kulttuuripläjäys, että oksat pois ja jauhot suuhun! Lappeenrannan kaupunginteatteri on muuttanut uusiin tiloihin ja vanha teatteri oli annettu viikoksi nuorten (ja wannabe nuorten, kuten ak) käyttöön.Teatterilla oli ollut koko viikon erilaisia työpajoja nuorille, ja sitten loppuviikosta 3 päivää (salaisia)bileitä, näyttelyitä, konsertteja, installaatioita ja vaikka sun mitä. Teatteri oli avoinna hiippareille ja kiertelinkin sen synkimmätkin katakombit läpi useampaankin otteeseen. On todella sääli että rakennus puretaan kun sillä olisi niin paljon potentiaalia oikeissa käsissä.  Muutama random räpsy teatterilta:

Viikonloppuna osallistuin myös Aki Pitkäsen (Narikka Photography) Jauhot Suuhun vol.2 valokuvaussessioon jonka ideana siis oli kuvata ihmisiä vehnäjauhosateessa. Lopputuloksena mielestäni ihan mahtava otos meikäläisestä.

(c) Aki Pitkänen - Narkka Photography

Semmosta tällä kertaa. Ensi kerralla taas jotain ihan muuta.

Kolme viikkoa leikkauksesta - jokoha ma mokasin

Leikkauksesta on nyt kulunut 3 viikkoa ja pari päivää päälle. Olen tehnyt päivittäin fysioterapeutin määräämiä liikkuvuus ja lavan hallinta liikkeitä, mutta lisäksi olen viimeisen viikon aikana tehnyt jos jonkinmoista ylimääräistäkin juNppaa. Hauista ja ojentajia taljassa, etukyykkyä, suorin jaloin maastavetoa ja erilaisia lankkuvariaatioita. Liikkeiden suoritus ei ole olkapäässä tuntunut, mutta se on muutaman päivän ollut aika kipeä, joten särkylääkkeitä ja kylmäpussia on käytetty.

Iso pää, pieni bodi ;D

Tänään oli jälleen fysioterapia jossa ensitöikseni myönsin nämä ylimääräiset rasitukset ja kysyin onko jokin liike ehdottomasti kielletty. Sain kuitenkin synninpäästön ja fysioterapeutti sanoi että varsinaisesti en mitään saa rikottua, mutta toki kuntoutuminen voi hieman viivästyä jos rasitan olkapäätä liikaa. Liikkuvuus alkaa kuitenkin olla jo suhteellisen hyvä, siitä kuvakin todisteena. Lisäksi lihasten ja lihaskalvojen käsittelyn jälkeen fyssari sai olkaniveltä jo hieman "muljumaan" eli sitä toivottua väljyyttäkin (ei siis liiallista) sinne nivelkapseliin on hieman saatu aikaiseksi. Jumpat jatkuu siis samaan malliin, lisäksi saan korvata kuminauhan alataljalla ja alkaa tehdä vipareita kivuttomalla liikeradalla 1 kg käsipainoilla  :D

Kolme viikkoa vielä ja sitten pitäisi olla leikkauksesta johtuvat kudosvauriot ja -turvotus poissa. Sitten näkee ns. todellisen tilanteen missä mennään. Kaukana ollaan vielä siitä että voisin käden varassa roikkua tai nostella tavaroita hartialinjan yläpuolelle, mutta olen toiveikas ja uskon, että kyllä tämä tästä aikanaan vielä toimivaksi tassuksi muuttuu.

On kyllä käsittämätöntä ja vaikeaa hyväksyä kuinka nopeasti lihat katosivat tästä kropasta. Voi vain kauhulla ajatella mikä olisi tilanne jos en olisi leikkaukseen päässyt ja olisin kärsinyt jäätyneestä olkapäästä vielä vaikkapa 6kk tai pidempään. Nyt kuitenkaan ei vielä mitään peruuttamatonta ole päässyt tapahtumaan ja lihaksien pitäisi kyllä palata nopeasti kunhan pääsen kunnolla niitä treenaamaan.

Kuntoutusta: 9 päivää leikkauksesta

Nyt on ehkä jo pahimmasta leikkauksen jälkeisestä järkytyksestä kuin myös yltiöpositiivisesta kuntoutumisodotuksesta selvitty. Olkapäätä olen jumpannut kolmen eri fysioterapeutin ohjeilla leikkauksen jälkeisestä päivästä eteenpäin.

Tikit vielä paikoillaan ja komea mustelma olkavarressa

Julkisen puolen fysioterapiassa kävin jo leikkausviikon perjantaina, eli vajaa 3 vuorokautta leikkauksen jälkeen. Sain sieltä erilaisia käden omalla painolla tehtäviä jumppaohjeita mm. sormilla seinää pitkin kiipeämistä. Tuolloin olin vielä ihan onneni kukkuloilla kun kipua ei juurikaan ollut ja liikeradat aivan huippuja verrattuna leikkausta edeltävään aikaan. Vahvemmat kipulääkkeet jätin jo kahden päivän jälkeen kokonaan pois käytöstä ja päätin pärjätä buranalla ja panadolilla. Noh... homma tietysti ajautui karille ihan alkuunsa, kun käden oma paino oli liikaa ja kivut kovia, niin niskan ja selän lihakset vetivät aivan kramppiin, korvat oli lukossa kolme päivää ja päässä tuntui kamala paine ja suhina kokoajan. Aloitin sitten vahvemmat kipulääkkeet uudelleen ja ajattelin että niistä ehtii sitten vierottautua kun tassu on paremmassa kunnossa. Jatkoin kuitenkin jumppaliikkeiden tekemistä kuten käskettiin, vähintään kolmasti päivässä, joka kerta hammasta purren ja epäkästä jäkittäen. Varsinkin käden sivukautta nosto tuntui toivottomalta, kun lihaksia tai varsinkaan hermotusta niihin ei ole lainkaan.

Eilen menin yksityiselle fysioterapeutille. Fyssari käsitteli jumahtaneita lihaksia, kertoi että käden hermo ei liiku uomassaan kuten pitäisi, ja neuvoin narun ja väkipyörän avulla tehtäviä liikkeitä joilla olkapään liikkuvuutta saa harjoitettua ilman että lihasten täytyy työskennellä. Olipa mahtava tunne liikutella kättä ilman kramppaavia hartianseudun lihaksia. Tänään olkanivel on pitkästä aikaa todella kipeä, mutta uskon että se johtuu vaan siitä että sitä aika kovakouraisesti eilen väänneltiin. Sain myös kotiin viritettyä  ovenkarmiin sellaisen narusysteemin että pääsen uusia mukavampia kuntoutusliikkeitä tekemään.

Kaiken kaikkiaan voin edelleen olla tyytyväinen. Vaikka vähitellen alkaakin valjeta kuinka pitkä tie tässä on ennen kuin pääsen edes haaveilemaan uusista penkkiennätyksistä tai edes ihan normaalista kivuttomasta arjesta, niin uskon kuitenkin että molemmat ovat hyvinkin vielä mahdollisia. Kipulääkkeet tekevät minut maaniseksi johtuen niiden mielialaa kohottavista mekanismeista. Sillä on selvästi hyviä ja huonoja puolia. Toisaalta olen viikossa tuhlannut pienen omaisuuden kampaajakäynteihin ja merkkivaatteisiin (urheiluvaatteisiin of coos!) ja pakkovaeltanut monta tuntia päivässä pitkin rantoja ja metsäpolkuja, mutta olen myös tavannut paljon kavereita joihin en ole juurikaan pitänyt yhteyttä viime aikoina. Jokaiselle päivälle on mahtunut jos jonkin näköistä ohjelmaa. Toisaalta tylsä se olisi sairaslomalla muhia kotona kun ainut tekeminen on jumppa ja jääpussin kanssa tietokoneella istuminen.

Huomenna saan ottaa tikit pois! Vaikka en edes pidä saunasta niin jotenkin sinne nyt on tehnyt mieli kun ei ole saanut mennä. Jospa viikonloppuna kävisi sitäkin herkkua kokeilemassa.