Päätettiin harrastaa hieman ekoturismia eli kotimaanmatkailua lähiseuduilla. Ajokilometrejä ei tullut paljon mitään, mutta nähtävää riitti. Yleensä autoillessa aina ottaa päähän kun ei ole aikaa pysähtyä mihinkään. Nyt lähdettiin liikenteeseen ilman ennakkosuunnitelmaa tarkoituksena pysähdellä erilaisten nähtävyyksien parissa. Reitti oli suunnilleen tiedossa, mutta siitäkin poikettiin. Mentiin ihan fiiliksellä ja mikä hienointa, ilman navigaattoria! Netti toki oli apuna jotta löydettiin kohteita joihin tutustua ja joissa yöpyä.
Päivä 1:
Säätiedotus näytti maanantaiaamuna sadetta iltapäiväksi. Lähtiessä päätettiin että reittiä valitaan vähän säätilan mukaan, mutta koska muutamaa pientä pilvenhattaraa lukuunottamatta sää näytti hyvältä päätettiin lähteä Ruokolahden Hukkavuoren kupeeseen tehdylle 5km luontopolulle.
Matkalla oli pakko pysähtyä hauskan paikannimen vuoksi:
Ruokolahti - Hukkavuori
Hukkavuoren polku oli oikein mielenkiintoinen kohde. Polun varrelle oli rakennettu erilaisia "rasteja" joissa kerrottiin luonnosta/metsän elinkeinoista. Polun varrelle oli rakennettu myös nk. Jaakopin portaat, eli sellaiset jyrkkää vuorenrinnettä ylös menevät "tikapuut". Ensin mentiin köyden varassa rinnettä alas ja sitten portaita ylös. Hukkavuoren huipulla oli taukopaikka jossa oli kahvinkeittomahdollisuus. Keitettiin sumpit ja syötiin eväät. Kokonaisuudessaan reitin kiertämiseen meni ehkä maks. 3 tuntia aikaa. Oikein mukavaa puuhastelua, suosittelen käymään jos kuka liikkuu Ruokolahden nurkilla.
Hukkavuoren huipulla evästauko ja voimamaha |
Polun rakentajan ITE taidetta polun varrelta |
Ruokolahdelta jatkettiin matkaa kohti Puumalaa.
Puumala
Puumalaan saavuttuamme nälkä oli jo melkoinen. Etsittiin siis ensimmäinen ravitsemusliike joka vain löytyi eli "Hovi Grill House". Mesta oli enemmän sellaisen keskikaljakuppilan oloinen, mutta kyllä siellä vatsan sai täyteen. Kun lähdettiin ravintelista alkoi vihdoin se luvattu sade. Ehdittiin juuri ja juuri juosta jälkiruoalle. Kahvilan nimeä en muista, mutta se oli siinä heti puumalan sillan juurella vanhassa puutalossa. Tarjolla oli herkullisen näköisiä juustokakkuja, itse tyydyin kahviin.
Kaatosadetta kesti vain muutaman minuutin ja päästiin jatkamaan matkaa autolle. Kello alkoi olla jo sen verran että piti ryhtyä suunnittelemaan majoittumista. Päätettiin yrittää päivän teeman mukaisesti Sulkavalle Hukkasen maatilalle joka tarjoaa B&B majoitusta. Soittelin paikkaan ja tilaa löytyi. Käytiin ostamassa vielä GT kartta jotta löydettäisiin paremmin perille kun alueesta ei mitään kovin tarkkaa karttaa ollut käytössä.
Puumalasta lähdettiin ajamaan kohti Sulkavaa Viljakansaarentietä. Tuolla päästään käyttämään reissun ensimmäistä lossia, vaikka losseja tuolla alueella on todella monta. Lossin jälkeen tie muuttui Lieviskäntieksi ja sieltä jostakin matkalta bongasimme hienon padon. (Google löytää) Kyseessä oli ilmeisesti joku vanha mylly ja tuossa kourussa on uitettu tukkeja, en kyllä ymmärrä miten ja miksi :D
Sulkava - Telakanava
Hieman jännitti löydetäänkö Hukkasten tilaa ilman tarkempaa karttaa, mutta onneksi sinne oli loppujen lopuksi ihan hyvät opasteet. Tilalla oli lampaita ja hepukoita joista ensimmäiset oli suorastaan pelottavia kun ne alkoivat kuorossa määkimään. Tilalla kasvatettiin myös ainakin mansikoita, herneitä ja perunoita myyntiin.
Saatiin iltapalaksi herkullisia itseleivottuja sämpylöitä lisukkeineen ja käytiin saunassa/uimassa läheisen lammen rannassa. Matkanvarrella metsästäkin kuului määkimistä ja töminää, joku lammaslauma sielläkin asusti. Pelottavaa :D
Yöllä ei juuri tullut nukuttua, en tiedä olisiko ollut lievää lämpöhalvaus vai mikä, mutta kun laitoin silmät kiinni niin maailma pyöri ja oksetti. Myös vatsaan koski. Yö meni pyöriessä... Lisäksi huoneessa oli ihan törkeän kuuma, mutta se oli täysin omaa syytä kun ei älytty avata ikkunaakaan.
Aamulla oli tarjolla runsas, monipuolinen ja herkullinen aamupala. Hintaa tälle lystille ei tullut kuin n.35€/hlö sisältäen ilta- ja aamupalat. Voin kyllä todella suositella paikkaa yöpymiseen tai vaikka pidempäänkin oleskeluun. Lampuja sai syöttää ja varmaan hepukoillakin olisi päässyt ratsastamaan jos olisi halunnut.
Susi lampaiden vaatteissa |
Kuukauden vanha pikkuhepukka |
Tämmönen Mustangi |
Ensimmäinen päivä oli kerrassaan loistava ja säät suosi. Vettä tuli tosiaan kaatamalla sen 10 minuuttia, mutta muuten aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta koko päivän ja illan. Autossa ei tarvinnut turhan pitkään kerrallaan istua ja oleminen oli varsin kivvoo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti