maanantai 30. tammikuuta 2012

InBody ja polkupyöräergometri

Kävinpä tuossa viimeviikon keskiviikkona suorittamassa FireFit:iin kuuluvan polkupyöräergometri testin ja InBody mittauksen.

InBody nyt kertoi sen minkä peilikin jo sanoo, eli fläsää on tullut eikä lihasta juuri lainkaan. Toisaalta, treeni on ollut voimailutyyppistä syksystä asti, ja nyt viimeisten kuukausien aikana yläkropan treenit on olleet ihan minimissä olkapääongelman vuoksi. Enpä minä tuosta tuloksesta ole moksiskaan. Tavoitteet tälle keväälle on ihan muualla kuin kehon koostumuksessa, lihyatalkoot alkaa sitten kun niiden aika on!

Polkupyöräergometri oli aika kova luu tällaiselle kestävyysliikuntaa aktiivisesti välttevevälle "urheilijalle". Olisikohan kisojen jälkeen airooppiseksi laskettavaa liikuntaa tullut edes yhden käden sormillekaan... No, testin tuloksena arvioitu maksimaalinen hapenkuljetus on 2,48 l/min ja 40ml/kg/min ja MET 11,3. Näistä sitten tulkintoina oli että suorituskykyni kestävyyden osalta oli oman ikäluokkani naisiin verrattuna keskimääräistä parempi, mutta yllätys yllätys ikäluokkani pelastajiin verrattuna keskimääräistä heikompi. No tästä ei varmaan kuitenkaan ole suunta kuin ylöspäin. Täytyy toivoa että jatkossakin joutuu tuon testin tekemään, niin näkisi sitten onko näitä ominaisuuksia mahdollista vielä tässä iässä parantaa.

Tälläviikolla olisi sitten edessä toimintakyky- sekä lihaskuntotesti. Näistä ensimmäinen jännittää kyllä huolella koska edellisen kokemuksen perusteella kyse ei ole mistään kovin miellyttävästä kokemuksesta. Olisi pitänyt harjoitella tuota varten, mutta myöhäistä se nyt tässävaiheessa enää on...


Loppuun vielä loikkaus asiasta kalenteriasiaan! Eli Lpr HC Rollers kalenterit on nyt vihdoin saatu painosta. Joten mikäli joku haluaa tukea meidän Roller Derby seuraa ostamalla kiltin tyttökalenterin 20 eurolla niin nakatkaapa viestiä niin hoidetaan kalenteri uuteen kotiin.






Ainiin. Jumppahommelit!

Nehän on olleet ihan fiiliksen ja kipujen mukaan heilumista. Lähinnä lihaskuntotestiin tähtääviä (eli leuanvetoa, kyykkyä, penkkiä.. ja päälle sitten kaikenmaailman puNppailua). Perjantaina käytiin kaverin kanssa treenaamassa, ja seuraavana päivänä kyllä tiesi treenanneensa kun pitkästä aikaa oli kropan ihan jokainen lihas kipeänä. Kyllä se vaan niin on että treenikaverin kanssa saa itsestään irti niin paljon enemmän. Ja varsinkin kun treenikaverina oli tuollainen urhjeilullinen nuorimies, niin vähemmästäkin tulee tarve näyttää että kyllä minä jaksan! No, tällä viikolla olisi varmaan enemmänkin palauttavaa heilumista, koska perjantain lihaskuntotestissä on parempi olla tikissä.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Matka Savon syrämmeen ja vähän treeniasiaa

Treeniviikko huipentui perjantain lihaskuntotesti kokeiluun. Kävin läpi kuunvaihteessa testissä edessä olevat liikkeet, ja yllättäin päivän kunnolla olisin läpäissyt testin kaikilla osa-alueilla. Jopa penkissä sain jostain extra-tsemppista ja punnersin juuri ja juuri vaadittavat 18 toistoa. Muissa "lajeissa" ei mitään huippusuorituksia tälläkertaa tullut, mutta säästelin ihan tarkoituksella. (Seliseli)

Tulokset siis:

Istumaannousu: 33krt/min
Leuanveto: 7krt
Kyykky 45kg: 23krt/min
Penkki 45kg: 18krt/min

Kyykky oli kyllä tuskaa olkapäänkanssa, samoin penkki sen jälkeen. Mutta tuloksiin olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen, ottaen huomioon että en ole lajeja treenannut yli kuukauteen. Nyt vaan kovaa treeniä seuraavat pari viikkoa toivoen että päivittäisestä lihaskalvojen rullailusta on senverran apua että käsi taipuu vielä tangon alle hieman kivuttomammin.

Muutenkin viimeviikolla tuli treenattua pitkästä aikaa ihan urakalla. Kolmena aamuna heräsin ennen viittä ja olin kaverin seurana salilla jo 5.30. Suht voimatyyppisesti vedeltiin koko kroppa läpi noina päivinä. Sitten tosiaan tämä testitkokeilu, jonka päälle treenailin vielä fiiliksen mukaan vähän kaikkea, kävinpä vielä lauantaina pyörähtämässä palokunnan salilla tekemällä fiilistreenin. Kokeilin mm. istumaannousuja ja leuanvetoja lisäpainoilla, 10kg lisäpainolla sain jopa 2 leukaa. Ei siis kannata paljon tästä lihoa!!

No, nyt olen ollut sunnuntaista asti Kuopiossa työmatkalla. Vaikka tänään oli vakaa tarkoitus mennä Fressille treenaamaan, jäi se nyt kuitenkin työkiireiden ja huonostinukutun hotelliyön vuoksi välistä. No ehtiipä tuota taas kun pääsen takaisin kotiin. Jaa saapa olkapää vähän lepoa ja runnomista tennispallolla. Työmatkamatkustelu on kyllä rankkaa, ja sotkee aika huolella kaikki ruoka ja treenihommat. Onneksi ei tarvitse tällaista kovin useasti suoritella,

Nyt taidan vetäytyä peiton alle ja koittaa nukkua kunnon yöunet, sillä mahdollinen kuppilointi ei taida onneksi toteutua.

Palailempa taas kun on joskus jotain asiantynkääkin!

perjantai 13. tammikuuta 2012

Tähänastisen elämäni kivulian kokemus!

Päätin vaihtaa nyt taktiikkaa tämän olkapääkuntoutuksen kanssa, kun fysion neuvomat liikkeet eivät ole auttaneet, päinvastoin olkapää on mennyt kokoajan huonompaan päin. Painuin siis vanhalle tutulle hierojalleni ja selostin vaivan.

Selän hieronta oli odotetusti aikamoista tuskaa, kiertäjät ja lavan lihakset ihan totaalijumissa, eikä siis ihme että olkapää kettuilee.. luulin jo selvinneeni koitoksesta kun minut käskettiinkin kääntymään selälleen ja aloitettiin rintalihasten hieronta.

VOI HEMMETTI!!

Minä en ihan pienistä hätkähdä, mutta homma oli kyllä sellaista pahoinpitelyä että itkin, nauroin ja kiroilin yhtaikaisesti. Lihakset oli todella pahasti jumissa, eikä kipeältä puolelta edes päässyt kunnolla käsiksi pieneen rintalihakseen. Muutaman minuutin huudon ja kiroilun jälkeen homma oli ohi ja sain olkapäähän taas kerran kinesioteipit. Jos olisin tiennyt mikä käsittely hierojalla odottaa, olisin varmasti jättänyt menemättä, tai vähintäänkin turruttanut itseni jollain lääkkeillä.

Tälle päivälle sovittiin uusi aika jolloin oli tarkoitus erilaisin keinoin manipuloida olkapäätä ja parantaa sen liikeratoja vähän normaalimmalle tasolle. Homman oli uhattu olevan kivuliaampaa kuin eilinen, mutta ei kyllä ollut. Itsensä satuttaminen on kuitenkin huomattavasti vaikeampaa kuin maata avuttomana hierojan pöydällä. Käytiin läpi monenlaisia juttuja joilla lihaskalvoja availlaan ja näin toivottavasti saadaan lisää liikkuvuutta olkapäähän. Vaikutuksen huomasi heti, kun sisäkierto parani 20%-->45%, vaikutus tosin oli vain väliaikainen, mutta toistoja toistoja. Jätänkin siis kuminauhajumpan toistaiseksi ja ryhdyn satuttamaan itseäni tennispallolla päivittäin. Ensiviikolla uusi hieronta aika ja nyt aion olla valmis!

Toivotaan että tämä uusi hoito tuottaa edes jonkinlaista tulosta. Ainakin niin että selviän kuunvaohteen lihaskuntotestistä jonka jälkeen voinkin taas kokeilla jotain uutta.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Päivitystä. Olkapää vaivaa edelleen.

Blogi hiljaisuus on taas jatkunut hetkenaikaa.

Eipä tässä paljon päiviteltävää ole ollutkaan. Treenitaukoa tuli pari viikkoa töiden ja flunssan vuoksi, ja yläkropalle olen antanut lisälepiä jotta olkapää joskus paranisi. Ei se kyllä mitenkään edes lupaile... Eilen tosin sain kylmäpussin, piikkimaton ja kovalla pallolla selän ja olkapään runnomisen jälkeen sen hieman paremman oloiseksi ja yökin meni pitkästä aikaa ilman särkylääkkeitä ja vieläpä kohtuullisen hyvin. Tänään kävin aamulla salilla tekemässä rintaa ja varovasti jopa olkapäitä, saa nähdä meneekö tämä nyt ihan kauheaksi.

Pakko se on alkaa uskaltaa treenata koska loppukuusta on taas lihaskuntotestit pelastuslaitoksella ja olishan se kiva saada se savusukelluskelpoisuus jatkumaan kun olen näillänäkymin kurssillekin menossa. Penkissä sain tänään pitkän punnerrustauon jälkeen 45kgx16, joten parin viikon treenillä voi hyvinkin tulla se tarvittava 18 toistoa. Pahin kompastuskivi onkin tällähetkellä ennen niin helppo kyykky. Kun olkapää ei taivu tangonalle ilman infernaalista kipua niin sitä ei ole voinut tehdä, vähän siis jänskättääkin että tuleeko siitä testissä mitään vaikka olkapään saisi jonkun kylmäsprayn avulla paikoilleen väännettyä. Ei oikein viitsi päivän kuntoa kokeilla eteti mene pahemmaksi tuo olkapää.

Nyt varmaan moni (no eihän tällä blogilla ole montaa lukijaakaan) miettii että miksi pitää doupata itsensä läjään tuollaista testiä varten jolla kelpoisuutta savusukellustehtäviin testataan. Eli eikö se automaattisesti tarkoita että ei ole sopiva hommaan jos ei pysty kunnolla liikkeitä suorittamaan. Itse olen kuitenkin sitämieltä että koska olkapäässä ei mitään varsinaisesti rikki ole, ja lihaskuntotestillä on tarkoitus testata ylä ja alakropan lihaksien kunto, eikä olkapään liikkuvuus, niin pieni "voitelu" on vielä ihan ok. Todellinen toimintakyky kuitenkin testataan oulunmallilla, ja kyllä siinä sitten huomaa jos ei hommaan pysty. Paras tietysti olisi jos ei tarvitsisi tuota testiä stressata nyt lainkaan ja antaa vaivan parantua rauhassa, mutta tuo nyt vaan täytyy tehdä.

Koitan käydä aktiivisesti hierotuttamassa selkää, ja kysyn vielä toiselta fysioterapeutilta neuvoja. Ei tässä vielä haluttas heittää kirvestä kaivoon, mutta eihän tämä nyt hyvältä vaikuta kun kohta 5kk on vaivasta kärsitty. Mutta kassellaan ja toivotaan parasta.