Sivut

tiistai 19. marraskuuta 2013

Paloauton ratin takana

Eilen oli VPK:ssa tilanteenomaisia harjoituksia, eli ajettiin keikkoja. Liikennevälinepalo, 2 rakennuspaloa ja liikenneonnettomuus. Ihan perus juttuja, mutta harjoituksesta teki mielenkiintoisen se että osa porukasta lähti miehistönkuljetusautolla sivuasemalta toiselta puolelta kaupunkia kuten hyvin todennäköisesti oikeillakin keikoilla. Autosta ei juuri kalustoa löydy vaahtosammuttimen ja huomioliivien lisäksi, joten jos kohteessa ollaan ensimmäisenä ei siinä paljon ole tehtävissä. Lähinnä tarkoitus taata että keikoille lähtee riittävä miehitys. Ihan hyvinhän se meni. Ensimmäisellä keikalla oltiin ekana kohteessa ja kyllähän sen huomaa että kun kessu ei ole mukana niin tilanne on äkkiä aika kaoottinen kun ei selkeää johtamista ole ja automaattisesti alkaa sooloilemaan sensijaan että kyselisi kessulta virvestä mitä tehdään. Täytyy oikeasti treenata noita tapauksia jotta menee takaraivoon oikea toimintamalli.

Niin, minähän sain perjantaina inssin läpi eli C-korttiin oikeittava väliaikainen paperilipare löytyy taskusta ja odottelen koska saan uuden hienon ajokortin tuoreella (ja tätimäisellä) kuvalla! Viimeiselle keikalle sainkin sitten hypätä höökin (EK131) rattiin. Ei siinä, helpompihan tuota oli ajaa kuin autokoulun Scaniaa. Tietysti sain vähän kuunnella kettuilua rauhallisesta ajotyylistä, mutta onneksi oma kantti kestää ajaa taitojen mukaan eikä ole tarvetta lähteä pätemään vaikka normaalisti aika yllytyshullu olenkin. Hetken edestakaisin jumppaamisen jälkeen sain auton jopa peruutettua talliin :)

Pakko kai noita on jatkossakin ajella vaikka ei kuskin hommat pätkän vertaa kiinnostakaan, ihan vaan jotta tuntuma isolla autolla ajamiseen säilyy. Ei noita kuorma-autoja kuitenkaan pääse missään muualla ajamaan.

Pelastusopistolta toissavuonna ostetun pytyn (EK133) ratin taakse ei ole asiaa ennen kuin olen käynyt sitä ohjatusti harjoittelemassa.

Hälytysajoon kummallakaan noista minulla ei ole minkäänlaista hinkua, ja toivottavasti ei ihan heti sitä täydy lähteä suorittamaankaan... mut kyllä sekin päivä koittaa kun ei ole muuta vaihtoehtoa. Toivottavasti saan siihen mennessä kuitenkin vielä harjoitusta treeneissä.


Edit:

Treenirintamalla sujuu mielestäni aika kivasti. Eilen pyörähti käyntiin viimeinen kova viikko ennen kevyttä ja sarjoja saa/pitää tehdä melkein loppuun asti. (ei minulla varmistajaa ollut niin en toki failureen tee vaan senverran kun "uskallan"). Penkissä tein 10*55kg ja 15*50kg joten ihan järkyttävän kaukana ei sarjoissa olla viime keväästä vaikka maksimi onkin edelleen n. 15kg vähemmän. Leuat kulkee edelleen mielestäni aika hyvin. Niissä on sarjamaksimi vuorossa seuraavassa treenissä.

 Hieman haastetta tähän viikkoon aiheuttaa se että torstaina pitää lähteä työmatkalle ja perjantaina heti töiden jälkeen Helsinkiin viikonlopuksi kreisibailaamaan joten en tiedä missä välissä loput viikon 2 treeniä saan tehtyä. Oletettavasti ne täytyy nyt tiivistää tälle ja huomiselle vaikka palautumiselle ei aikaa olekaan, sillä viikonlopun jälkeen voi olla sen verran heikko happi että siinä vaiheessa on jo syytä siirtyä kevyen viikon viettoon.


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Motivaation puutetta

Otsikko on ehkä harhaanjohtava. Motivaationta on, treenit jatkuu ja penkkikin on alkanut mennä parempaan suuntaan eli usko on kova että seuraavsata lihaskuntotestistä lähden paremmilla pisteillä ja Cooperkin menee keväällä läpi niin että heilahtaa. Minulla on oikein hyvät mahdollisuudet päästä kouluun, mutta....

Virka EKP:llä:

Kuntovaatimukset VO2 max vähintään 4l/min tai 50ml/kg/min

Savusukelluskelpoisuus:

VO2max vähintään 3l/min JA 36ml/kg/min


Jälkimmäinen minun on ehkä vielä mahdollista saavuttaa, vaikka 3l/min on PALJON minun kokoiselle, mutta ehkä lihasmassaa kasvattamalla ja samalla aerobista liikuntaa harrastamalla tuo on mahdollista. Mutta en usko että pystyn sitäkään ylläpitämään vuosikausia ellei elämä ole pelkkää treeniä. Ensimmäiseen minulla ei sensijaan ikinä tule olemaan mitään mahdollisuuksia... pistää siis pohtimaan onko mitään järkeä kouluttautua ammattiin jota ei koskaan pääse toteuttamaan? Vai tekisinkö sitten pelkkiä sijaisuuksia jos sattuisin tuon savusukelluskelpoisuuden ylipäänsä saavuttamaan. Ei siis riitä mihinkään että pääsee kouluun ja sieltä pois.

 Tämä kieltämättä aiheuttaa tällä hetkellä paljon pohdintaa. Onko minun järkeä uhrata nousujohteinen (joskin lähinnä vastenmielinen) ura IT alalla sen vuoksi. Jos ei muuta niin herää epäilyksiä omia motiiveja kohtaan. Jos kerran tiedän etten pääse unelmieni työtä koskaan tekemään niin miksi teen tätä? Pelkästään halusta näyttää että pystyn siihen? Se ei vaikuta sopivalta motiivilta niin suuriin uhrauksiin ja elämänmuutokseen johon olen ryhtymässä.

No. En ole luovuttamassa. Katson mitä talvi ja kevät tuo tullessaan ja jos opiskelupaikka aukeaa mietin sitten mitä on järkeä tehdä.