keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Pyöräilykausi avattu

En oikein tiedä mitä ajattelin kun tänä sateisena päivänä päätin kaivaa fillarin varastosta. Pyyhkäisin pahimmat pölyt pyörästä ja ahtauduin aivan liian pieniin sadevermeisiin. En oikein suunnitellut mitään reittiäkään sen enempää, pääten vaan lähteä landelle.

Puolitoista tuntia myöhemmin sadevaatteista huolimatta läpimärkänä ja rättiväsyneenä ja SILTI vaivaiset 20km madelleena ei homman järkevyys edelleenkään oikein avautunut :D Huomiset kyykkytreenit saa kyllä suosiolla siirtää päivällä tai parilla, sen verran kovasti tuollainen extempore pyöräily paskalla konkelilla kävi kintuille. Oonhan minä pari kertaa pyöräillyt kylmilteen Viipuriin ja seuraavana päivänä takaisin. Mut jotenki toi nyt tällä kertaa oli ihan super rankkaa. Viimeset kilsat ainakin.

No, mut kyllä nyt mielessä siintää aurinkoiset kesäpäivät kun vihellellen fillaroitsen tuolla pitkin pellonlaitaa ja pysähdyn maitolaiturille syömään eväitä. Täytyy vaan viedä pyörä huollettavaksi jotta käyttöön saa vähän useamman kuin kaksi vaihdetta. Ei se huolto kyllä tuosta hyvää tee, mutta jospa edes hieman parantaisi pyöräilykokemusta. Ja kyllähän tuo ihan kuntoilusta käy, seuraava askel kävelystä kovempaan menoon, kun ei oikein tuo hölkkä tunnu hyvältä.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Tuomiopäivä

Tänään kävin ortopedia poliklinikalla. Tohtori siinä väänteli ja käänteli tassua jos jonkinmoisiin asentoihin ja totesi saman kuin jokainen aikaisempikin ammattilainen ja amatööri. Onhan se liikkuvuus pahasti rajoittunut.

Magneettikuvista osasi kertoa sen verran että jänteet on kunossa, eikä se suprasinatuskaan ainakaan kovin pahasti ole tulehtunut (turvonnut). Lihaksiakin vielä näytti pari pientä papua löytyvän, joten ihan surkastuneeksi ne ei sentään ole vielä päässeet. Sen sijaan nivelpussiin ei varjoaine ole valunut juuri lainkaan, eli aikasta perinteinen jäätynyt olkapäähän tuo lienee (en muten saanut varsinaista diagnoosia). Lisäksi etulabrum on irti ja jonkunlainen mahdollinen rustonpalanen siellä kuvissa uiskenteli myös. Vaihtoehtoja joista valita a) ei tehdä mitään ja odotetaan josko vaiva paranisi itsestään b) nukutuksessa remmotaan nivelpussin kiinnikkeet auki, kiinnitetään irronnut labrum paikalleen ja huuhdellaan ylimääräiset veret ja suolenpätkät pois. Mitään takeita ei ole siitä että hommasta on mitääm apua ja viimeaikaiset kirurgian opinnot ovat kyllä laittaneet kyseenalaistamaan aika paljon varsinkin ortopediassa tehtävien leikkausten tarpeellisuutta. Siitä huolimatta valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon.

Noh, julkisellahan jonot on pitkät. Aikaa povailtiin johonkin elokuulle. Mutta sehän ei minulle passaa kun pitäisi silloin olla samaisella osastolla harkassa. Vai voisikohan osan harjoittelusta suorittaa potilaan näkökulmasta? Näillä näkymin siis aikaisintaan syyskuun loppupuolella voisi harkita veitsen alle menoa. Aikaistaakaan tuota ei varmaan kannata edes yrittää, koska sitten ei taas ehdi toipua riittävän hyvin että selviäisi harkasta. Veikkaan että jokunen viikko menee ennen kuin käpälä on tässäkään kunnossa kuin nyt. Mutta ei tässä konkurssissa enää 7 kk odottelu haittaa (paljon) mitään :D

Se mikä oli hyvä kuulla oli että jänteet on ehjät joten käytännössä saan treenata nyt mitä haluan. Kipuhan kyllä pitkälti noita jumppia rajoittaa, mutta kyllä sitä kestää kun tietää ettei käsi ainakaan pahemmaksi siitä voi mennä. Täytynee siis lisätä treeniohjelmaan vähän monipuolisemin yläkroppaa nyt ihan pilipali painoilla ja 5cm liikeradalla jotta edes ne pienet papuset mitä olkapäässä on jäljellä säilyy syksyyn asti.

Olo on aika helpottunut, ja ainakin toivoa on että tuolla kädellä vielä puntteja joku päivä nostetaan (eikä vain soudeta).

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Perun pahat sanani julkisesta terveydenhuollosta

... joskin viikon päästä voin taas jo olla toisissa mietteissä.

Viime viikolla harjoiteltiin intubointia nukella. Siitä ei tahtonut tulla mitään niinkin erikoisesta syystä kuin että: minulla ei ole lainkaan työntövoimaa vasemmassa kädessä tuon olkapäävian vuoksi. En siis saanut työnnettyä laryngoskooppia eteenpäin niin että olisin saanut kunnon näkymää nukenpään äänihuuliin.

Epätoivoisesta harkkatunnista sisuuntuneena soitinkin polin "ajanvaraukseen" ja kyselin polijonon tilannetta. Täti kertoi jonon olevan pitkä, jonka jälkeen annoin tulla täyslaidallisen. Avauduin kuinka opiskelut tulee tässä ihan kohta sitten keskeytymään kun en pysty harkkoja suorittamaan. Lopulta tätikin jo hieman heltyi ja lupasi että ottaa asiani esille. Enää huhtikuulle ei uskaltanut lupailla aikoja, mutta toukokuulle olisi kuulemma mahdollista saada pkl aika. Olin onnesta soikeana! Vihdoin joku tohtori vilkaisisi tätä tassua ja kertoisi leikatakko, rempaistakko vai olisiko kuitenkin amputaation paikka. Täytyy sanoa että vähän toki hävetti moinen "etuilu". Mutta toisaalta hoidon kiireellisyyteen vaikuttaa monen monta tekijää eikä kai tarvitse olla pää kainalossa tai kuoleman sairas. Riittää että on kroonisesti kipeä, uneton ja käsi on toimintakyvytön :D

Eilen tuli sairaanhoitopiiriltä kuori. Se oli lasku edellisestä 15min fysioterapiakäynnistä jossa vain kävin sopimassa että varataan vielä yksi aika. Vähän sylettää maksaa turhasta, mutta ei se onneksi ole kuin muutama euro (joskin niitä muutamiakin euroja on jo ihan muutama syksyn ja kevään aikana uponnut.).

Tänään taas intuboitiin, tällä kertaa se sujui jo hieman paremmin. Mutta en sitä kyllä oikealla potilaalla lähtisi tekemään. "Odotas ravistelen kättä" "Koitan löytää sellasen asennon missä ei satu" "Ei hitto, en jaksa työntää, voitko pitää tätä härveliä paikallaan" "No nyt meni!". Tuossa vaiheessa oikea potilas olisi varmaan jo entinen, tai vähintään anestesialääkäri napannut minulta intubointivälineet ja pistänyt jäähylle.

Tänään tuli jälleen kuori ja tällä kertaa ortopedian polilta jossa kutsu lääkärin vastaanotolle ensiviikon tiistaina! Siis mitä häh?!? Hommathan etenee todella vauhdilla. Oon niin innoissani että vähän pelottaa kuinka hommat seuraavaksi menee puihin ja joudun pettymään. Mutta toistaiseksi vielä toivoa on ja toivottavasti lekuri on sellainen joka osaa jotain sanoa.. jos ei muuta niin antaa jonkinlainen tuomio.

Ei siis ehkä toivoa että loppukesän leikkuriharkassa vielä kykenisin intuboimaan. Mutta pieni toivon vilkahdus että voisin ehkä jatkaa opintoja suunnitellusti, jos kädelle ylipäänsä pystyy jotain tekemään.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Jalkareenejä

Ettei jäis kaikille paha maku suuhun niin teen lyhyen edellistä positiivisemman postauksen med kuvat.

Eilen kävin piiiitkästä aikaa aseman salilla treenaamassa kun muistin että siellä on sellainen olkapäävammaisellekin sopiva kyykkytanko. Kyykyt tulee kyllä tehtyä jatkossakin siellä, sillä olipas se hienoa kun sai pitkästä aikaa laittaa vähän rautaakin kyytiin (hyvin vähän tosin).

Tein kyykkyä ensin 12*20kg, 30kg ja 40kg. Sitten kramppailikin etureisi ja tälläkertaa ymmärsin vaihtaa liikettä, normaalistihan olisin vaan reväyttänyt reiden :D
Tein sitten samalla tankohärpäkkeellä jullea 4*10*50kg ja päälle sjmv käsipainoilla: 22kg*15, 27kg*12,10. Sitten taas uskalsin kokeilla kyykkyä kertaalleen ennen painojen purkamista,eli 50kg*7 (Niin.. noin vuosi sitten sain samalla painolla 40+ toistoa). Loppuun vielä mave kokeilua trap bar:illa 65kg*8,10 ja lopuksi vielä kulmasoutua käsipainoilla 17kg*12,12,10.



Tollasta satujumppaahan toi oli, mutta kaikki on parempi kuin kotona murehtiminen. Ja kyllä minulla oli jalat aika väsyneet kun salilta kotiin kävelin. Ihanaa kun meidän pikku kopissa on noin hyvät lelut. Missään tämän kaupungin kaupallisilla saleilla ei nimittäin ole. Tietääkö joku lukija muuten tuon kyykkytangon nimeä?


sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Aamuyön avautuminen

Nyt on ihan pakko tehdä tällainen perinteinen avautumispostaus. Lähinnä siis vaan purkaa omaa paahaa mieltä, vitutusta sekä turhautumista. Tämä ei VARMASTI anna kenellekkään muulle mitään kuin minulle itselleni (ehkä) himpun verran paremman mielen ja toivottavasti unta vaikkapa tunnin sisään.

Yllättäin siis ahdistaa jo aika huolella tämä tassu. Viimeiset 7kk (vähintään) tämä on ollut käyttökelvoton ja koko ajan mennyt huonompaan. Minulla alkaa mennä usko että tästä enää tulee toimivaa vaikka joskus seuraavien kuukausien (tai vuosien?!?) aikana pääsisin jonkinnäköiseen operaatioon. Minusta on käsittämätöntä ettei "terve" työikäinen saa apua, vaan tilanteen annetaan vaan pahentua ja pahentua. Käden lihakset on jo ihan surkastuneet ja olkapää on varmaan jotenkin muurautunut lopullisesti "umpeen". Hermopinnekin alkaa olla jo sietämätön, eli niinä hetkinä kun kättä ei vihlo niin se puutuu, tai kyynärhermo muljahtelee tehden käden liikuttamisesta todella epämiellyttävää.

Saan varmaan unohtaa uran ensihoitajanakin tai ainakin pistää opiskelut jäihin ensimmäisen 1,5v jälkeen, sillä tällä kädellä en voi mennä perustason ensihoidon harkkaan enkä sitä myöten pysty jatkamaan opintoja. Paluu IT alalle ei kiinnosta, mutta jotainhan sitä ihmisen on elantonsa eteen tehtävä.

Kelailen että monella on paljon huonommin asiat. Minulla sentään (vielä) on kaksi kättä ja pystyn vasurilla ainakin konetta näpyttämään ja kevyttä kauppakassia kantamaan. Mut kyllä tää oikeasti syö tosi pahasti. Olen luonteeltani sellainen "selviän mistä vaan" tyyppi jolla on varmasti erittäin pieni todennäköisyys sairastua esim. masennukseen. Mutta olen kyllä miettinyt että jossain vaiheessa se kamelin selkä kyllä katkeaa. Olen joutunut luopumaan kaikesta sellaisesta omasta joka on ollut minulle todella tärkeää. Palomieshaaveet, urheilu, nyt ehkä vielä tuo ensihoito. Ei sitä niin vaan ihminen löydä uusia kiinnostuksenkohteita ja jos mikään ei enää kiinnosta niin kyllähän sen tietää mihin se johtaa.

Turhauttaa, kun en tiedä miten saisin tätä asiaa edistettyä. Mitään oikeaa kontaktia mihinkään julkisen terveydenhuollon instanssiin minulla ei ole. Ravaan vieläkin siellä fysiolla n. 1kk välein näyttämässä että käsi ei edelleenkään nouse. Maksan joka käynnistä, vaikka siitä ei ole mitään hyötyä eikä se johda mihinkään. Kävin magneettikuvassa, mutta en tiedä katsooko niitä kuvia kukaan koskaan. Ortopedian polilta tuli n. 4kk sitten lappu jossa kertoivat saaneensa lähetteen ja joskus tulevaisuudessa tulee sitten lisätietoa. Mitä ikinä sekin sitten meinaa?!? Koululääkäri onneksi kirjoittaa kipulääkkeitä. Voi sitten rouhia niitä vaikka vitutukseen, koska kipuun ne ei kyllä auta yhtään.

Jaa niin, tänään hölkkäsin ehkä 2km.. lonkkaan koski. Sekin vaiva kaiken muun lisäksi. Vaivannut myös syksystä asti. Mut sitä en jaksa kauheesti murehtia kun se nyt ei toistaiseksi estä kuin lenkkeilyn. Vaikka olishan se toki hirmu kiva jos edes sitä pystyis harrastamaan...

Että revi tässä sitten sisältöä elämään! Onneksi kouluhommia vielä piisaa ja kohta pääsen 5 viikoksi suljetulle osastolle rauhoittumaan. Voi tosin olla että tätä menoa ne ei päästä minua sieltä harkan päätteeksi enää pois...