sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Aamuyön avautuminen

Nyt on ihan pakko tehdä tällainen perinteinen avautumispostaus. Lähinnä siis vaan purkaa omaa paahaa mieltä, vitutusta sekä turhautumista. Tämä ei VARMASTI anna kenellekkään muulle mitään kuin minulle itselleni (ehkä) himpun verran paremman mielen ja toivottavasti unta vaikkapa tunnin sisään.

Yllättäin siis ahdistaa jo aika huolella tämä tassu. Viimeiset 7kk (vähintään) tämä on ollut käyttökelvoton ja koko ajan mennyt huonompaan. Minulla alkaa mennä usko että tästä enää tulee toimivaa vaikka joskus seuraavien kuukausien (tai vuosien?!?) aikana pääsisin jonkinnäköiseen operaatioon. Minusta on käsittämätöntä ettei "terve" työikäinen saa apua, vaan tilanteen annetaan vaan pahentua ja pahentua. Käden lihakset on jo ihan surkastuneet ja olkapää on varmaan jotenkin muurautunut lopullisesti "umpeen". Hermopinnekin alkaa olla jo sietämätön, eli niinä hetkinä kun kättä ei vihlo niin se puutuu, tai kyynärhermo muljahtelee tehden käden liikuttamisesta todella epämiellyttävää.

Saan varmaan unohtaa uran ensihoitajanakin tai ainakin pistää opiskelut jäihin ensimmäisen 1,5v jälkeen, sillä tällä kädellä en voi mennä perustason ensihoidon harkkaan enkä sitä myöten pysty jatkamaan opintoja. Paluu IT alalle ei kiinnosta, mutta jotainhan sitä ihmisen on elantonsa eteen tehtävä.

Kelailen että monella on paljon huonommin asiat. Minulla sentään (vielä) on kaksi kättä ja pystyn vasurilla ainakin konetta näpyttämään ja kevyttä kauppakassia kantamaan. Mut kyllä tää oikeasti syö tosi pahasti. Olen luonteeltani sellainen "selviän mistä vaan" tyyppi jolla on varmasti erittäin pieni todennäköisyys sairastua esim. masennukseen. Mutta olen kyllä miettinyt että jossain vaiheessa se kamelin selkä kyllä katkeaa. Olen joutunut luopumaan kaikesta sellaisesta omasta joka on ollut minulle todella tärkeää. Palomieshaaveet, urheilu, nyt ehkä vielä tuo ensihoito. Ei sitä niin vaan ihminen löydä uusia kiinnostuksenkohteita ja jos mikään ei enää kiinnosta niin kyllähän sen tietää mihin se johtaa.

Turhauttaa, kun en tiedä miten saisin tätä asiaa edistettyä. Mitään oikeaa kontaktia mihinkään julkisen terveydenhuollon instanssiin minulla ei ole. Ravaan vieläkin siellä fysiolla n. 1kk välein näyttämässä että käsi ei edelleenkään nouse. Maksan joka käynnistä, vaikka siitä ei ole mitään hyötyä eikä se johda mihinkään. Kävin magneettikuvassa, mutta en tiedä katsooko niitä kuvia kukaan koskaan. Ortopedian polilta tuli n. 4kk sitten lappu jossa kertoivat saaneensa lähetteen ja joskus tulevaisuudessa tulee sitten lisätietoa. Mitä ikinä sekin sitten meinaa?!? Koululääkäri onneksi kirjoittaa kipulääkkeitä. Voi sitten rouhia niitä vaikka vitutukseen, koska kipuun ne ei kyllä auta yhtään.

Jaa niin, tänään hölkkäsin ehkä 2km.. lonkkaan koski. Sekin vaiva kaiken muun lisäksi. Vaivannut myös syksystä asti. Mut sitä en jaksa kauheesti murehtia kun se nyt ei toistaiseksi estä kuin lenkkeilyn. Vaikka olishan se toki hirmu kiva jos edes sitä pystyis harrastamaan...

Että revi tässä sitten sisältöä elämään! Onneksi kouluhommia vielä piisaa ja kohta pääsen 5 viikoksi suljetulle osastolle rauhoittumaan. Voi tosin olla että tätä menoa ne ei päästä minua sieltä harkan päätteeksi enää pois...

4 kommenttia:

Soppari22 kirjoitti...

Hei! Blogiasi jonkin verran seuranneena täytyy kyllä hattua nostaa sulle. Sulla on kyllä sattunu todella paska tuuri asiassa jos toisessa ja silti jaksat painaa sinnikkäästi eteenpäin. Mutta näin se vaan monesti menee varmaan aika monella muullakin, ettei kaikki aina mee kuin stromsössä. Jos jotain positiivista koittaa tästä kaivaa niin vastoinkäymiset kyllä kasvattaa immeistä kun ei anna niiden lannistaa ja miettii että loppupeleissä moni asia elämässä on oikeasti aika hyvin..
Tsemppiä ja aurinkoista kesän odotusta. :)

Ivana kirjoitti...

No joo. Sinnikkäästi ja sinnikkäästi.. eipä tässä muuta oikein voi kun taistella päivä kerrallaan eteenpäin.

Tiedän että mun asiat on oikeesti ihan hyvin. Mutta kun viimeiset 8 vuotta, ja oikeastaan paljon ennen sitäkin on toi fyysinen suorituskyky ollut se aikalailla ainoa juttu mihin olen panostanut niin vähän tyhjän päällä ollaan. Noin niinkun henkisellä tasolla. Onhan mulla kuitenkin koulutus alalle jossa ei fysiikalla ole niin väliä, eli sillälailla en tyhjänpäälle jää vaikka tässä mitä tapahtuis.

Kiitti tsempeistä ja mukavaa kesän odotusta sinullekin!

Anonyymi kirjoitti...

Täällä on yksi toinen olkapäävaivainen. Se vaivasi vuosia, vaihtelevasti. Nyt puuta koputtaen voin sanoa, että se alkaa sittenkin toimia.

Hierojalta sain lopulta paremman diagnoosin, kuin tohtorilta tai fysioterapeutilta. Syö buranaa -kehotus kun ei kauheasti kerro vamman laadusta. Nyt joka kerta pienenkin säryn esiintyessä on läträtty linimenttien kanssa, venytelty rintalihaksia usealla eri korkeudella ja vedetty tarpeen vaatiessa tulehduskipulääkekuuri naamaan.

Tsemppiä siihen vaivaan! Tiedän kuinka helvettiä sen kanssa on elää. Toivottavasti saat sen kuriin.

Ivana kirjoitti...

Ikävä aina kuulla kohtalotovereista, mutta tietysti kaikki vinkit on enemmän kuin tervetulleita! Minulla ei tällähetkellä ole tuossa liikkuvuutta niin että sitä voisi venytellä. Ts. käsi liikkuu sivusuunnassa n. 40 astetta, mutta siinä vaiheessa olkapää on jo korvassa eli asento ihan päin seiniä.

Toivon tosiaan että joku päivä olen siinä tilanteessa että pääsen ennaltaehkäisemään tulevia vaivoja, mutta ihan hetkeen ei kyllä vielä olla siellä.