Sivut

perjantai 20. joulukuuta 2013

Kovan viikon saldo - nyt kevennetään

Edellisessä viestissä tuli avauduttua motivaatio-ongelmista ja väläytettyä samalla että ei se ainakaan treenituloksista riipu koska olen kehitykseen kyllä ihan tyytyväinen. Tänään sain päätökseen viimeisen kovan treeniviikon ja vuorossa on kevyt viikko. Minulla on kevyt viikko aina joka neljäs viikko. Se on toiminut oikein hyvin.

Tässä viimeisen viikon tuloksia. Penkkiä lukuunottamatta ollaan jo kesän testiä edeltävissä lukemissa eli ihan hyvä tilanne siihen nähden että testiin on aikaa yli 9 viikkoa.

Penkki punnerrus: 6*65 kg, 9*60 kg
Kapea penkki: 6*62,5 kg, 9*57 kg
Leuanveto: 10*op (~64 kg)
Maastaveto: 11*100 kg
Kyykky: 6*90kg (ilman vyötä)

Noi siis ainoita liikkeitä joissa sarjamaksimit on tehty, lisäksi oon tehnyt habaa ja ranskista, vinopenaa ja alataljaa/kulmasoutua.

Tästä on hyvä jatkaa. En tiedä mennäänkö vielä yksi kierto voimailua vai pitääkö jo siirtyä hinkuttamaan pitkää sarjaa... voi olla että pitää... hyi yäk!

torstai 19. joulukuuta 2013

Kisaväsymystä - taas

Puntti treenit sujuu vihdoin hyvin, tulokset on nyt lähestulkoon samoja kuin viime keväänä testiin valmistautuessa. Penkissä 6*65kg/9*60kg, leuoissa tulee se 10 melkein puhtaasti.. Kyykkykin sujuu oikein mallikkaasti. Lenkillä olen jaksanut käydä 2-4krt/viikko opiston testeistä asti. Kaikki siis rullaa suunnitelmien mukaan ja ehkä paremminkin (paitsi uimassa en ole ehtinyt käydä).

Kaikki hyvin mut kuitenkin kaikki pielessä. Olen niin väsynyt "pakkotreeniin". Lenkille on pakko mennä vaikka ihan rehellisesti VIHAAN koko touhua. Puntista toki tykkään, tai ennemminkin niistä tuloksista joita salitreenillä saa aikaiseksi voimatasoihin tai kroppaan. Punttitreeni on kaikenlisäksi vaihtelevaa, on voimakautta ja kestävyyskautta ja välillä kokeillaan maksimeja.. mutta siinäkään ei ole mitään tekemisen iloa enää. Pakko penkata, pakko kiskoa leukoja. Ennen joka sarjaa vituttaa kun tietää että pitäisi vaikka se 7 toistoa nykiä, ja sitten uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan... Miksi? Siksi että saavuttaisin jotain joskus tulevaisuudessa joka tekisi minut onnelliseksi? Treenin suhteenhan se on ollut samanlaista jo vuodesta 2007 kun olen ensimmäistä kertaa lähtenyt kisaamaan ja en minä salilla edes kävisi jos ei olisi tavoitteita, en edes osaa tehdä sitä "huvikseni".

Uskon että tässä totaalisessa kypsymisessä on kyse siitä että niin pitkään olen tehnyt työtä tulevaisuuteen. Käydään kouluja jotta päästään seuraavaan tavoitteeseen, treenataan jotta päästään sinne ja tuonne ja takaisin. En ole vuosiin elänyt tässä ja nyt ja nauttinut siitä mitä minulla on nyt. Joku päivä viime viikolla nappasin töiden jälkeen kahvikupin ja paikallislehden kainaloon ja menin sängylle köllöttämään ja lueskelemaan. Se tuntui ihan älyttömän hienolta hetkeltä. Omaa rauhaa ja aikaa, ei pakko rynniä mihinkään. Taisin siinä euforiassa jopa hetkeksi torkahtaa. Kunnes kello hälytti ja muistutti että päivän juoksulenkki on vielä tekemättä... vedin hammasta purren lenkkaria jalkaan. Tarviisin enemmän noita hetkiä joista voisin nauttia tässä ja nyt. Elämä menee ohi tällä lailla, kohta olen vanha ja tajuan etten ole muistanut elää ollenkaan kun kokoajan on ollut kiire valmistautua tulevaisuuteen.

Toki nyt vähän kärjistän asioita. Ei minun elämä niin kurjaa ole. Mutta nyt vaan on tällainen fiilis kun väsyttää ja ahdistaa kun tietää että parin-kolmen tunnin yöunista huolimatta lenkkiä ei sovi skipata. Viime yö meni taas sammutushommissa. Ensimmäistä kertaa minun 3 vuotisessa VPK historiassa ihan oikeasti vitutti olla keikallakin... Ja se on jo aika paha enne.


maanantai 16. joulukuuta 2013

100 keikkaa ja Helsingin Keskuspelastusasema

Kun kyse on tulipaloista, liikenneonnettomuuksista, vahingontorjunnoista, ihmisen/eläinten pelastamisesta, räjähdyksistä tai edes automaattihälyistä ei tietenkään pitäisi ainakaan ääneen juhlistaa keikkojen määrää. Mutta tänään lävähti perjantaina ensimmäistä kertaa 100 keikan maaginen rajapyykki rikki. Viimevuoden saldo taisi olla 92 ja sitä edellisenä 97 eli lähellä on toki liikuttu jo useampi vuosi.

Minusta on huvittavaa kun aina keikoille lähtiessä kuuluu tietyiltä henkilöiltä sama nurina. "Miksi ihmeessä meidät on tänne hälytetty" "Eikö ammattilaiset voisi itse hoitaa" "Oli juuri pihvit uunissa". Onhan meillä paljon ns. turhaa keikkaa, peruutuksia tulee usein jo ennen kuin ollaan ehditty autoa ajaa tallista pihalle, mutta tuota nirinää ja narinaa en ymmärrä kun kyse on kuitenkin täysin vapaaehtoisesta toiminnasta. VPK:lla yhdistyksenä on toki sopimusvelvoitteet joiden täyttymistä seurataan, mutta yksittäistä sammutusmiestä ei kyllä kukaan velvoita touhuun osallistumaan. Jos niin paljon ketuttaa keikoille lähtö niin voihan sitä keksiä toisen harrastuksen? No, eihän niitä oikeasti edes ketuta vaan se kitinä kuuluu kai jotenkin asiaan. Minusta ainakin on ihan omien taitojen ylläpidon vuoksi parempi että keikkoja on usein kuin että olisi vain pari pikku possakkaa vuodessa.

Varastettu valokuva (c) Tirilän VPK/Olli
Perjantaina siis raivailtiin yllättäin myrskytuhoja. Katkenneita puita ja peltikattoja.
Tai no, henkilökohtainen panokseni oli yhden talon katolle kiipeäminen ketterästi kuin.. öö... sarvikuono, ja toteaminen että tuonne en kyllä lähde ilman köyttä työskentelemään. Tyhmäähän se olisi ollutkin. Toisella keikalla tyydyin ihan vaan katselijan rooliin. Meillä oli vähän tuoreempaa sammutusmiestä siellä tikasselvitystä tekemässä ja kyllähän se touhu hieman hymyilytti. Onneksi oli rautainen ammattipalomies antamassa ohjeita niin tikkaat saatiin lopulta pystyyn ja ukko katolle. Onneksi ei ollut kiire ja onneksi paikalla ollut ammattilainen oli ystävällistä eikä sitä toisenlaista sorttia. Olisi nimittäin ihan aiheestakin voinut tulla kuittailua kun meistä ei tilanteessa ainakaan varsinaista hyötyä ollut :D

Tähän vuoteen on mahtunut jos jonkinmoista possakkaa, mutta millään kauhean mieleenpainuvilla keikoilla en ole ollut mukana. Savusukelluskeikkoja minulla on tainnut olla ruhtinaalliset 2 kpl, toisaalta se on hyvä vaan niissä kun yleensä tulee vähintäänkin pahat aineelliset vahingot mutta usein myös henkilövahinkoja. Yhtään palo- tai muuta kuolemaa ei myöskään ole tänävuonna osunut omalle kohdalle. Joka on tietysti hyvä sekin. Kesällä parina viikonloppuna piinasi tuhopolttaja (porukka) joka ehti tehdä tuhojaan aika ison rahan edestä ennen kuin jäivät kiinni. En kyllä tiedä monella keikalla olen itse ollut mukana. Tämä vuosi on töiden yms. puolesta ollut sen verran kiireinen että varmaan lähes puolet keikoista on joutunut syystä tai toisesta skippaamaan. Mutta onhan noita ajettu...





Kuinka monta sammutusmiestä tarvitaan... (c) Tirilän VPK/Ville
Lauantaina meillä oli wannabe palomiesnaisten treffit Helsingissä. Ensin käytiin Helsingin Keskuspelastusasemalla Kalliossa. Muut tytöt kuuntelivat esittelyä sen aikaa kuin itse suhasin autolla ylimääräisen 80km lenkin ja myöhästyin tapaamisesta tunnilla :) (Tästä ei sen enempää.. en ymmärrä miten tuolla matkalla voi eksyä). Esittelyn jälkeen ohjelmassa oli parin kerroksen köysilaskeutuminen ja paineilmalaitteiden käyttöä/letkukehikoiden kantoa torniin. Itse en jaksanut kehikoita kantaa kuin 3 kerrokseen... Siellä oli hassut puiset kehikot joissa kädensijana oli sellainen paksu puukapula.. forkut sanoi välittömästi sopimuksen irti eikä puristusvoimaa vaan ollut riittävästi. Muutenhan tuo ei ollut raskasta ja kävelinkin sitten huvikseni tornin huipulle ilman kehikoita ja nappasin kehikot taas kantoon 3. kerroksesta. Valitettavasti reissusta ei ole minulla kuvia kun myöhästyneenä en tajunnut sellaisia ottaa/pyytää. Palomiehistelyn jälkeen käytiin syömässä ja luonnollisesti jatkettiin juomalla. Aamuyölle meni ja kivaa oli!

tiistai 10. joulukuuta 2013

Hassujen hattujen juhlat

Tulipahan kerrankin juhlittua viikonloppuna!

Minullapa oli nyt ne ylppäribileet, tai no... bileet kun bileet. Itsehän en kamalan suurena saavutuksena ylioppilaaksi kirjoittamista pidä koska kouluja on jo aikaisemminkin käyty monen ateisia ja koko lukiohomma oli vain sellainen pakollinen steppi matkalla seuraavaan opiskelupaikkaan. Mutta jos on joku syy pitää bileet niin se on toki hyödynnettävä!

Bileet pidettiin yhdessä paikallisessa ravitsemusliikkeessä ja paikalla partyissä oli reilut 30 ystävää, sukulaista ja kollegaa. Tarjolla oli ruokaa, juomaa ja hyvää seuraa.

Pari todella edustavaa kuvaa löytyi illan hattuvaihtoehdoista. Tai hatut on toki edustavia mutta... Äidin reilu 40v vanha ylioppilaslakki ja lahjaksi saamani mahtava uniikki silinteri. Täytyy ilmeisesti jatkaa opintoja sitten niin pitkälle että oppiarvo oikeuttaa moisen hatun käyttöön. Filosofian tohtori, pääaineena palofysiikka?

Virallisesta juhlapaikasta matka jatkui kara-ookke baariin jossa yllätyksekseni pysyin ihan järjissäni vaikka karaoke onkin yksi niistä (monista) asioista joita en vaan voi sietää. Porukka oli niin mukavaa ja juttua piisasi ettei sitä oikein edes huomannut mitä ympärillä tapahtuu.


Osalla meistä oli kinkereissä niin mukavaa että jatkoimme juhlintaa lähes aamu seitsemään asti. Jatkojen kuva ja video footage ei ole julkaisukelpoista, mutta kivaa luonnollisesti oli. Parempi puolisko kyllä kävi hieman lämpöisenä peläten että 10 hengen aamujatkoseurue aiheuttaa häädön tai vähintäänkin pahoja katseita naapureilta seuraavana päivänä. En ole naapureihin vielä itse törmännyt, mutta jos nyt kerran elämässään juhlii aamuun niin ei tuota pidä ottaa niin vakavasti. 

Mutta kyllä minulla on mahtavia ystäviä, ei voi muuta sanoa! Seuraava päivä menikin sitten aika tiukasti lepäillessä ;)

Ylioppilastodistus pitäisi vielä  joskus muistaa hakea koulun kansliasta. Bileissä oli esillä puuväreillä taitavasti tuunattu väärennös ;)

Onnellinen olen siitä että yksi etappi elämässä on taas taputeltu ja innolla odotan tulevaisuuden haasteita. Kovin kauan en viitsi olla opiskelematta, itseasiassa tässä juuri malttamattomana odotan puhelua paikallisesta AMK:sta jossa olisi tarkoitus kevään aikana käydä työn lomassa vielä muutama kurssi Sosiaali- ja terveysalaa opiskelemassa. Ja tietty harjoitukset jatkuu josko keväällä jo aukeaisi opiston portit meikäläiselle. Mutta treeniasiaa sitten myöhemmin taas enemmän.