tiistai 24. maaliskuuta 2015

Kupsis mentiin niin että heilahti

Pääsin tässä taannoin seuraamaan obduktiota eli ruumiinavausta. Itse tapahtumasta en sen enempää kerro, koska vaitiolovelvollisuus. Obduktion perusperiaatteen löytää jokainen varmasti netistä vähän tonkimalla.

Aiemmin olen nähnyt tai käsitellyt vainajia lähietäisyydeltä vain kerran aikaisemmin, joten mitenkään erityisen kokeneeksi en itseäni tituleeraisi. Niin siinä sitten kävi että jossain vaiheessa toimitusta alkoi sellainen tuskan hiki nousta otsalle ja pakko oli päästä istumaan. Eikä siinä mennyt kauaakaan kun havahduin siihen että minua talutetaan toimenpidehuoneesta toimiston puolelle :D Taju meni siis hetkellisesti ja ilmeisesti olin lattialle romahtanut tuolilta. Olo kyllä tokeni nopeasti kun sain hengitellä avoimesta ikkunasta tulevaa ilmaa. Kaveri antoi muutaman purkan ensiavuksi mahdolliseen matalaan verensokeriin, mutta eipä ne ksylitolit siinä paljon auta. Olisipa ollut vaikka banaani taskussa. Palasin takaisin heti kun jalat kantoi, ja muutamaan otteeseen jouduin vielä uudestaan hengittelemään toimiston puolelle, kun tuntui että alkaa taas pyörryttää. Mielestäni se itse operaatio ei mitenkään pahaa tehnyt, mutta voihan se olla että joku osa aivoista oli eri mieltä. Lopuksi pystyin olemaan jo pitkän aikaa kerrallaan paikallani kun pumppailin pohkeilla ylös alas ja ainakin kuvittelin sen voivan parantaa verenkiertoa päässä. 

No syitä voi tietysti keksiä vaikka kuinka. Olin edellisenä päivänä syönyt alle 1000kcal, enkä mitään aamupalaa ennen avausta. Tilassa oli todella tukalan kuuma ja huono ilma (useita ihmisiä), pitkä seisominen, lääkkeet, kuunasento mitänäitänyton. Oli miten oli niin nyt kävi näin. Vaikka minulla on ihan vastaavanlaisia pyörtymisiä ollut joskus aikaisemminkin ihan eri yhteyksissä, niin onhan se nyt sanomattakin selvää että enemmän tässä varmasti vaikutti se seurattava tapahtuma kuin verensokeri, vaikka se onkin kaltaiselleni "kovikselle" kovin vaikea myöntää.

Pyörtymisen jälkeen on ollut aika jännät tuntemukset. Väsytti aivan kamalasti ja kun pääsin kotiin nukuinkin reilu 2h enkä meinannut päästä kellon herättäessä millään ylös. Taistelin kuitenkin itseni iltaluennoille. Iltapäivästä alkoi sitten päätä särkeä ohimoilta ja silmien takaa. Tosin olen aika päänsärkyherkkä otus joten se nyt voi olla mitä vaan.

Tuleva leikkuriharkka alkoi kyllä epäilyttää entistä enemmän. Mitä jos sielläkin alan vain pyörtyillä ympäriinsä?

Ja loppuun sitten ne positiivisemmat asiat, eli onnistumisen elämykset :D Ensimmäiset laskimoverinäytteet ja kanyloinnit on onnistuneesti takana. Eikä kukaan pyörtynyt, eikä ollut edes lähellä :D Sain jo kommenttia käytetyn kanyylin koosta, mut eikai isompi oo automaattisesti parempi?


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Joop.

Olen stalkannut sinua jo vuosia ja seurannut miten haaveesi toteutuu.. Olin myös aivan varma että se realisoituu lopulta vanhan kliseen tavoin; "vaikeuksien kautta lopulliseen voittoon". Ikävä kannaltasi että se on nyt supistunut siihen 0,01% tasolle, mutta pystyn samaistumaan. Ja siitä syystä päätin nyt lopulta kirjoittaa tämän nk. tsemppiviestin.

Eli onnea, menestystä ja pitkää pinnaa eh-opintoihin. Käytä alan tuttaviasi häikäilemättömästi hyväksi, kysele heiltä, vaivaa heitä. Tee tehtävät ajoissa, älä jätä rästejä. Varaa harjoittelupaikkasi ajoissa ja, mikä tärkeintä, aloita JO NYT opinnäytetyösi prosessi. Se kyllä seuraa mukanasi,joten mitä aiemmin aloitat, sitä parempi sinulle Endsiegin aikana.

Terveisin: haaveensa myös terveydenhuoltoalalla paikannut 0,01%-yksilö.

Ivana kirjoitti...

Ikävä tuottaa pettymys. Kyllä se vaan on hyväksyttävä että meikäläisen palomiesura on taputeltu. Eikä kamalasti jää edes jossittelemisen varaa kun kroppa vaan ei kestä. Yksi palomies luokkakaveri tosin jaksaa vielä uskoa, kannustaa lenkkeilemään koska "sun pitää sitten juosta siellä opistossa". Mutta ei, ei tartte... vaikka tämä olkapää kokisi nyt jonkun ihmeparanemisen ja/tai leikattaisiin vielä tämän vuoden puolella, niin seuraavana se olisi joku muu paikka kun prakaisi...

Mitä EH opintoihin tulee niin nehän on kovasti hyvällä mallilla. Käyn kursseja kahden eri ryhmän kanssa, ja toista vuotta aloitellessa pitäisi läjässä olla jo n. 90 op. Päättötyöaiheista olen jo käynyt keskustelemassa ja odottelen kovasti työnantajapuolelta nyt vihreää valoa aihevalinnalleni jotta pääsisin suunnitelmaa kirjoittamaan ja tutkimuslupia anelemaan.

Täytyy vain toivoa että tuleva työ hoitoalalla ei tunnu vain haaveiden paikkailulta. Vaikka, kyllä kai tämä aina insinöörin siistit sisätyöt voittaa :D

Anonyymi kirjoitti...

0,01% tässä taas.

Olet varmaan itsekin laittanut merkille, ehkä jopa valmistautunutkin siihen, että tuleva työpaikkasi voi olla vaikkapa jollain pelastuslaitoksella. Se voi vähän syödä. Ja jos väistät pelastuslaitospestin, niin työpariksesi voi sattua jokin hento yksilö, joka ei jaksa (sinusta huolimatta) kantaa sitä 130kg hengitysvaikeuspotilasta neljännestä kerroksesta alas.. ja silloin Virve soi pelastuslaitoksen suuntaan ja riskit pojat tulevat pelastamaan tilanteesta. Se ainakin syö.

Mutta, olet iso tyttö joten ehkä selviät vaikka söisikin.

Lykkyä pyttyyn opinnäytetyöhön ja edelleen sitä pitkää pinnaa. Ai niin, yleensä se yksi pyörtyminen riittää eli ei huolta kirurgisella/leikkurijaksolla : )