perjantai 26. syyskuuta 2014

Uskon puutetta

Opiston testeihin on aikaa 20 päivää. Kiltisti olen juoksutreenejä jatkanut koulun ohella ja uimassakin olen pari kertaa käynyt, joskin toteamassa ettei paska olkapää oikein anna myöten uida mitään muuta tyyliä kuin myyrää.

Juoksuissa on mukana edelleen pari PK lenkkiä/viikko, ja sitten n. 4-6 päivän kierrolla VK treenejä joko 200+400+800+400+200m vetotreeni tai sitten 4 kierroksen "puolicooper". Vedot menee n. 2900-3400m coopervauhtia ja puolicooper n. 2850m vauhdilla. Noi on kuitenkin olleet sellaisia suorituksia joissa ei ihan kovasti ole mielestäni ollut varaa enää kiihdyttää tahtia joten tämän hetken kunto ei vielä suuria anna odottaa. En missään nimessä pystyisi nykykunnolla ylläpitämään samaa vauhtia seuraavaa kolmea kierrosta jota 2800m tulos edellyttäisi. Onhan tässä toki vielä pari viikkoa aktiivista treeniaikaa jäljellä, mutta jos totta puhutaan en näe kovin todennäköisenä että lähden Kuopioon juoksemaan. Ajatuskin aiheuttaa palan kurkkuun, koska se tarkoittaa että saan heittää hyvästit viimeisten 3 vuoden suurimmalle haaveelle, mutta toisaalta pakkohan se on myöntää realiteetit. Jos en näillä viimeisen vuoden juoksutreeneillä ole saavuttanut tämän parempaa juoksukuntoa, niin en varmastikaan tule sitä koskaan saavuttamaan. Fyysinen suorituskyky ei yksinkertaisesti ole sitä mitä kouluun pääsemiseen vaaditaan. Simple as that.

Myös vuoden kestänyt olkapään ongelma ongelma aiheuttaa nyt vähän liikaa epävarmuustekijöitä tulevan haun suhteen. Kivuitta pystyy uimaan ainoastaan selkää, joskaan sitäkään ei hyvässä asennossa kun käsi ei taivu pään yläpuolelle, mutta testissä ei tietääkseni saa selkää uida. Vapari ei käytännössä onnistu lainkaan, ja rinulikin koskee. Tosin kivun voisi varmaan itse testissä sietää, mutta treenaamista tuo kyllä kovastikin haittaa.

Mutta lähdin sitten pääsykokeisiin eli en, treeni ei varmastikaan ole mennyt hukkaan. Lokakuussa pitäisi käydä uusimassa FireFitin polkupyöräergimetri, jospa saisin savusukeltaa vielä ensi vuonnakin. Sitä varten olisi syytä myös kaivaa fillari esille ja käydä sillä reisiä muutama kerta kiusaamassa. Hyväkään juoksukunto kun ei ihan hirveästi siirry fillariergoon. No, se on sen ajan murhe ja toistaiseksi pitäydytään juoksutreenissä.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Kuopiossa saa selkää uida. Homma tarkistettu pariinkiin otteeseen.

Helsingin papereissa näytti olevan maininta, että selkäuinti kielletty.

Nici kirjoitti...

Kuulostas näin pikaseen sanottuna siltä, että jos olkapää on noin pahana niin hylky tulee sen vuoksi. :/ koska eihän kipeällä olalla voi tehdä mitään tuolla koulussa. En halua lannistaa, mutta sanon kuitenkin. Jos pystyt mielestäsi suorittaa koulussa vaadittuja asioita myös sen kanssa, kannattaa kuitenkin hakea. Muussa tapauksessa (ja joka tapauksessa!) fysioterapeutille tai jäsenoikojalle näyttää, jos et oo sitä vielä tehny.

Nici kirjoitti...

Aijai miten lannistavalta kuulostin. Mutta pitipäs myöskin sanoa, että hitosti tsemppiä pääsykokeisiin!! Tavotteena sama paikka mullakin, mut vasta alottelen salia ja kunto ihan nollissa. Seuraan siis innolla ja kunnioituksella sinun tietäsi.

Ivana kirjoitti...

Joo, kyllähän tuota olkapäätä joutus tosiaan varomaan. Mitäänhän siinä ei oletettavasti ole rikki, vaan kyseessä on nk. jäätynyt olkapää joka paranee kyllä ajan myötä. Ehkä enää vuosi niin se on kunnossa ;D

Kiitosta tsempeistä, vaikka todennäköisesti en pääsykokeisiin mene jos en ole varma että cooper menisi, enkä oikein tiedä miten siitä tässä 1,5 vk aikana vakuuttuisin....

Nici kirjoitti...

Eihän seuraavaan hakuun oo kun puoli vuotta, tuskin niin paha odottaa jos nyt ei mene varman päälle :) Siinä ajassa kerkeis sen cooperinkin reenata kuntoon.

Ivana kirjoitti...

Kyllä tää on viimeinen haku minulle. Ei tuo Cooper enää ole ajasta kiinni koska olen käytännössä edellisestä hausta asti treenannut. Eli se nyt vaan on niin ettei mulla vaan ole tässä iässä ja tällaisella vielä kohtuullisissa rajoissa olevalla treenimäärällä rahkeita parempaan suoritukseen.

Missään nimessä en pidä kouluun pääsyä kuitenkaan naisille mahdottomana suorituksena, olisi vaan pitänyt keksiä tämä unelma 10 vuotta aikaisemmin...

Nici kirjoitti...

No höh jos se jää siitä kiinni. :S Onneks on aina vpk.