Sivut

tiistai 13. joulukuuta 2011

Palokunta hippalointia

No huh huh.

Nyt täytyy myöntää että terveelliset ja urheilulliset elämäntavat jäivät unholaan kun viikonloppuna vieteltiin palokunnan pikkujouluja. Ihan omasta halusta se alkomaholin juonti tosin lähti, eikä seuralla ollut siihen vaikutusta (Piti nyt mainita oikein erikseen, ettei kellekään jää sellaista kuvaa että noissa piireissä alkon käyttö olisi jotenkin yleistä tai varsinkaan hyväksyttävää :P). Lähdin tilaisuuten sillä ajatuksella että nyt otetaan kerrankin kunnolla, ja onnistuinkin tässä tavoitteessani kiitettävästi.

Ohjelmassa oli tietenkin perinteiset jouluateriat, sekä tietysti pukin ja tontun vierailu. Nämä kaverukset olivat kyllä aivan mahtavia ja minusta tuntuu että uskon taas joulupukkiin ;-) (Tontulla oli ihan selvästi kyllä tekoparta! Mut ehkä se oli vaan niin nuori.) Innolla ja ehkä vähän kauhulla odottelen kuvamateriaalia pikkujouluista. Vähän puuttuu palasia nimittäin vielä iltaa koskevasta palapelistä. (Ja ei, en koskenut kinkkuun vaikka eilisissä harkoissa minulle koitettiin näin vakuuttaa). Hieman kyllä jännitti mennä harjoituksiin eilen, kun ihan selkeää kuvaa ei tosiaan illan kulusta ole. Mutta ilmeisesti nyt mitään ihan kamalia mokailuja ei tullut kuitenkaan suoritettua.

Tavoitteena oli myös tutustua porukkaan vähän paremmin. Vaikka olenkin ollut touhussa mukana maaliskuusta asti, niin totuus on että suurin osa tuosta porukasta on ollut saman harrastuksen parissa vuosikausia. Onkin siis aika haasteellista päästä oikeasti osaksi porukkaa, vaikka kaikki toki tosi mukavia tyyppejä ovatkin. Kaipa sitä tälläkin saralla tuli jollain tapaa kunnostauduttua, vaikka porukka hajosikin puolenyön aikaan useampaan leiriin. Itse kuuluin pienempään porukkaan joka lähti keskustan humuun diskoteekkiin.Pitkälle aamuunhan siinä loppujenlopuksi meni ja aikamoiset olot oli riesana vielä eilenkin. Mutta kyllä minä kaikki oloni ansaitsinkin :)

Kivaa toki oli, mutta täytyy sanoa että onneksi pikkujoulukausi on nyt omalta osalta ohi. Katsellaan josko ensi vuonna uudestaan. Vai ilmoittaudunko suosiolla jo nyt päivystämään pikkujouluajan.

Ei kommentteja: