Sivut

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Lomakuulumiset

Minun lomani lähenee vähitellen loppuaan. Se että blogikin on ollut lomalla kertoo kyllä että nämä viikot ovat ajaneet asiansa. Tietokoneella istuminen ainakaan kirjoittamisen merkeissä ei huvita yhtään. Eilen jouduin pakottamaan itseni kirjaamaan treenit ja rapsan valmentajalle jottei se ihan kuvittele että olen hylännyt treenaamisenkin.

Treenaamista on ollut PALJON. Lomailu on mahdollistanut sen että lenkillä/puntilla/uimassa voi käydä useaan otteeseen päivässä. Toisaalta lomailu on tuonut myös maanantaikrapulan, tiistaikrapulan ja tänään keskiviikkokrapulan. (Ei sentään peräkkäisinä päivinä!!) Joten oman haasteensa treenaamiseen  on sekin tuonut. Yhtään treeniä en ole krapulan vuoksi jättänyt välistä, mutta juoksu on kyllä vaihtunut kävelyyn tai punttitreeniin, kuten varmasti tänäänkin. Onneksi kohta arki taas koittaa. Parin viikon päästä on vielä kesän viimeiset festarit, mutta sen jälkeen saa juhlimiset jäädä loppusyksyksi/talveksi.

Treenipuolella on siis pääasiassa juostu ja uitu. Hölkätyt PK lenkit alkaa sujua aika kivuttomasti, mutta vedot ei. Tuntuu ettei keuhkot ole nyt lainkaan vedossa, huono kunto kai, mutta ehkä se siitä kun vaan treenaa. Uinti on minun murheenkryyni edelleen. Vapari ei suju ja uin ihan suosiolla rintauintia kunnes pääsen uimavalmennukseen toivottavasti pian! Eilen jaksoin jo kilsan pulikoida. Hitto että on tylsää! Luulin että lenkkeily on tylsää kun hölkkää 7 kierrosta samaa pikku lenkkiä, mutta ei se ole mitään verrattuna uimisen tylsyyteen. Ehkä kuitenkin kestän juuri ja juuri koska palkinto on sitten niin hieno.

Painon pudotus on myös sujunut olosuhteisiin nähden oikein hyvin. Noin 4 viikon aikana paino on pudonnut 3 kg vaikka syömiset on todellakin olleet retuperällä. Kaikki syömiset ja juomiset (pl. viime sunnuntain synttärikemuja) olen kuitenkin merkannut kalorilaskuriin, eli tiedän tasan paljonko on tullut vedettyä. Sellaisilla n. 2000 kcal hujakoilla on menty keskimäärin. Paitsi nyt on takana jo useampi 2500+ kcal päivä joka kyllä näkyy myös vaa'alla. Loman jälkeen siistin ruokavalion ja pyrin syömään abt 2300 päiväkalorit tai hieman vähemmän jos liikunnat vähenevät. Tarkoitus siis on tiputtaa paino tuonne 60kg paremmalle puolelle jotta Cooperi helpottuisi. Lihasta varmasti lähtee kun airooppista on paljon, punttia vähän ja safkaa vähän. Mutta en murehdi siitä nyt yhtään, lihakset tulee kyllä äkkiä takaisin sitten kun pääsee taas kunnolla treenaamaan. Sitäpaitsi tykkään kyllä nykyisestä litteästä mahasta, alkaa jopa löytyä vyötärö! Ei varmaan tarvitse nostaa painoa enää takaisin sinne mistä lähdettiin. Siitä läskistä kun ei kamalasti ole hyötyä edes tuolla puntilla.

Eiköhän kuulumiset ole tässä nyt jotakuinkin läpi käyty. Pitää aktivoitua blogin kirjoituksen kanssa taas niin ei tarvitse kaikkea saada mahtumaan yhteen tekstiin.

Ei kommentteja: