Sivut

lauantai 18. tammikuuta 2014

Jakson saldo - revähtänyt sisäreisi

Sain vihdoin taputeltua viimeisen kovan treeniviikon ennen kevennyksiä. Viimeinen viikko jonka aikana ne kovimmat enkat olisi pitänyt tehdä meni kaikkea muuta kuin hyvin.

Viikon ykköstreenin kävin tekemässä vieraalla salilla, ja siellä penkki ei luistanut lainkaan.. ei siis toivoakaan että mitään enkkoja olis tullut. Sunnuntaina kävin uimakoulussa ja ai jumaleissön että tuli kintut kipeäksi siitä kun trenattiin rintauinnin potkuja. Sitten olinkin pari päivää koulutusta Helsingissä, sinä aikana en ehtinyt/jaksanut treenata.

Torstaina sitten raahasin itseni vihdoin salille, vuorossa leukoja, medium penkkiä ja kyykkyjä. Leuoissa ei enkkoja, mutta ehkä syynä 2-3kg lisääntynyt elopaino, penkissä onneksi tulokset pikkaisen parani ja sitten kyykkyyn. Alku "lämpäksi" oli 2*7*90kg. Eka sarja meni suht kivuttomasti joskin uinnista jumissa oleva nivunen alkoi vähän vaivata, seuraava setti olikin jo sitten ekasta kyykystä asti hankala.. tyhmänä koitin vaan etsiä liikerataa jossa sisäreiteen ei sattuisi ja tein sarjan loppuun. Tuon jälkeen en enää päässytkään kyykystä ylös ilman painojakaan.. tietyssä kohtaa iski aina viiltävä kipu. Treenit loppui siis paloaseman keittiön lattialle jääpussit nivusissa... Kyllä otti päähän.. testeihin on alle 6vk aikaa eikä todellakaan olisi varaa hankkia mitään loukkaantumisia tähän väliin. Kuinka tyhmä ihminen oikein on kun ei suostu kuuntelemaan kehoaan!!

No, tänään sitten viikon viimeinen treeni, ilman maastavetoa... kapeassa penkissä hieman parani tulokset viime jaksosta. Koitin vielä kotimatkalla ottaa muutamia juoksuaskeleita, mutta ei se oikein ottanut tuulta alleen... sisäreittä kiristi ja -17 asteessa juoksu ei muutenkaan tuntunut mukavalta... Pitää ehkä pahimpien pakkasten yli juosta sisätiloissa juoksumatolla, ainakin välillä...

Tässä vielä pienet parannuksen muutamiin liikkeisiin...

Penkki punnerrus:  9*60 kg -> 11*60kg (medium penkki)
Kapea penkki: 6*62,5 kg -> 6*65kg
Leuanveto: 10*op (~64 kg) 10*op (~67kg)
Kyykky: 6*90kg (ilman vyötä) -> 2*7*90kg

Uskoisin että nyt ei enää pahemmin voimailla vaan ryhdytään hinkuttamaan pidempää sarjaa.. testeihin on kuitenkin enää se 6vk aikaa ja sitä maitohappojen kestävyyttä pitäisi myös alkaa löytyä. Uskon ettei testin kanssa tule mitään ongelmia, ellei nyt sitten tuo kinttu estä kyykkäämistä kokonaan.

Ei kommentteja: