Sivut

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Mikä minua ei vaivaisi?

Blogihiljaisuutta on pidetty syystä.. ei tapahdu mitään treenirintamalla ja krempoista en jaksa kokoajan ujeltaa. Tässä nyt on ainakin tutkimusten osalta jonkinlaista edistymistä tapahtunut viime aikoina, joten ajattelin pienen väliraportin tännekin kirjoittaa.

Olkapäässä ei varsinaista paranemista ole tapahtunut. Liikkuvuus on heikentynyt entisestään ja lihakset surkastuneet. Päivän kunto vaihtelee paljon, esim. eilen käsi oli sellainen että jopa pienet tärähdykset sattuivat julmetusti ja mitään ei voinut tehdä. Tänä aamuna taas olkapää on ollut niin hyvä että pystyin tekemään kuminauhajumppaa kivuttomasti. Oma maallikon epäilys on se että olkapää on löysä ja eilinen järkyttävä kipuilu johtui jostakin pienestä virheasennosta.

Minähän tosiaan omakustanteisesti kävin yksityisellä ortopedilla ja röntgenissä ja ultrassa kun ei julkisen puolelta fysioterapeuttia lukuunottamatta ollut mahdollista saada apua. Ultrassa näkyi supraspinatuksen jänteen tulehdus ja mahdollinen repeämä (jotain suhrua, voi olla mitä vaan). Maksettuani ensin nuo yksityisen tutkimukset laitettiin takaisin julkiselle puolelle ja toissapäivänä sieltä pamahtikin lähete magneettiin 1.4. Magneetin perusteella sitten tapahtunee jotain sitä seuraavan 6kk aikana. Kiitos hyvin toimivan julkisen terveydenhuollon minun on mahdollista saada hoitoa vaivaan jopa vuoden sisään siitä kun ensimmäisen kerran olin sinne yhteydessä!

Treenit on siis myös olleet jäissä. Ennen joulua oli kävelylenkkeily jo hyvällä mallilla, mutta se on nyt jostain syystä jäänyt. Salilla olen koittanut tehdä vähän jalkoja, mutta lonkka osasto ottaa siitä vielä aika kovin itseensä.

Eikä siinä vielä kaikki!

Joulukuun alussa alkoivat jatkuvat rytmihäiriöt. Ne on ihan niitä vaarattomia muljahduksia, mutta kun ne tosiaan olivat lähes jatkuvia ja alkoivat aikalailla yllättäin niin pitihän siitäkin käydä tohtorille valittamassa samalla kun valitin 3kk jatkunutta unettomuutta olkapään vuoksi. Unettomuus ja vitutus ja ehkä treenaamisen lopetus lienee noiden rytmihäröjen taustalla. Sain öitä helpottamaan mietoja opiaatteja ja masennuslääkettä :D Jälkimmäisestä en huomannut mitään apua ja ensimmäinen kyllä tehoaa muutaman tunnin, mutta säkällä aiheuttaa sitten aamuyöksi ja seuraavaksi aamuksi järkky kivut kun kivuttomana pidän kättä "väärässä" asennossa. Koitan siis jatkaa katkonaisia yöunia pääsääntöisesti luomuna. Tohtori määräsi myös kilppariverikokeisiin ja EKG:hen joissa kävin tänään. Ei ainakaan muljahduksia osunut sen 20s aikana mitä EKG:tä otettiin mutta eikai se ollut tarkoituskaan, vaan katsoa ettei siellä normirytmissä ole mitään oikeeaa vikaa. En usko, edellinen EKG on kuitenkin vajaa vuoden takaa kun olin vielä opistoon hakemassa. Mutta rytmihäiriöitä en ole tuntenut lainkaan enää eilen enkä tänään joten voihan se olla että vaiva jo parain  itsestään tai sitten muutama lääkkeillä nukuttu yö auttoi.

Kaikenlaista siis on, mutta influenssaa ei ole! Eikä oksennustautia! Eikä varmaan mitään sukupuolitautia, syöpää, reumaa, munuaisvikaa, maksakirroosia, lupusta, aivoinfarktia, metabolista oireyhtymää, diabetesta, korkeaa verenpainetta. Ei parkinsonintautia eikä ebolaa tai SARS:ia. Hommat on loppujenlopuksi vielä oikein hyvin!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Paljonko täytyy olla massaa naispalomieheksi?

Ivana kirjoitti...

Eipä tuohon oikein voi mitään absoluuttista vastata. Kyllä tällainen 165cm/55-65kg selviää hyvin vaikka Firefit suosittelee n.25 BMI:tä.

Ylimääräistä massaa ei kyllä hirveästi kannata lihaksenkaan muodossa olla kun sitten tulee haasteeksi saada riittävät VO2max arvot testeissä.