Sivut

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Oho, joulukuu!

Laiskanlaisesti on päivitetty blogia.

Tälläviikolla on ollut taas luvattoman vähän treenejä. Ja ne vähätkään eivät ole kovin laadukkaita olleet.. Syömiset on olleet vähän mitä sattuu, ja huonosti sijoitellut treenit (selkätreeni hierojan jälkeisenä päivänä) on osaltaan myös heikentäneet tuloksia. Muissakaan treeneissä ei ole enää ennätykset paikkuneet. Mut kai se vaan on niin että tämä voimajakso on tullut tiensä päähän ja olis jo aika saada uutta ohjelmaa.

Selkää tosiaan on huollettu ihan urakalla ja tässä parin viikon sisään kävin 3x hierojalla. Nyt täytyis sukulais fysioterapeutin pakeille mennä vielä pyörähtämään josko hän pystyisi jotain minun kierolle selälle tekemään. Uskon että nää jatkuvasti vaivaavat fasettilukotkin johtuu ihan siitä että ranka on mitensattuu mutkalla. Selkä olikin hierontojen jälkeen ihan hyvä, mutta nyt taas jalkatreenin jälkeen ihan tulessa. Emmä tajuu...

Eilen olin vähän viettämässä iltaa bändin poikien kanssa. Baarissakin tuli käytyä yhdellä, mutta olin kuitenkin jo puoliltaöin kotona, eikä alkoa mennyt koko illan (17-24) aikana kuin 3 annosta niin olin ihan valmis lähtemään aamusta salille. Lähteminen kuitenkin vähän venähti (kun olin kaverin kanssa menossa), eli lähdettiin vasta joskus puolenpäivän jälkeen.

Salilla räpsittiin taas kuvia, yhdessä ja erikseen. Omissa kuvissa pääosassa on näköjään peräpää joka on vähän päässyt paisumaan...


Tässä kuites kuluneen viikon treenit:

30.11 Olkapää, ojentaja

Eniten pullottaa päkki :D
Pystypunnerrus smith: 2x5x+17,5kg, 1x3x+20kg,1x9x+10kg
viparit: 2x8x15kg + "vimputus" 3x2kg (10xvip siv+10xeteen+10xpystis)
dippi: 5x3xop, 1x6x+7,5kg, 1x5x+10kg
ranskis mutkalla: 2x5-7x+12,5kg, 1x2x+15kg....
+ keskivartalontuki treeniä pallolla

Treeni oli aikasta heikkoa touhua. mm. Dipissä jo omalla painolla tehdyissä lämppäsarjoissa olkapäät tuntui tusi huteralta. Hyvä punppi kuitenkin varsinkin ojentajiin!




2.12 Selkä

Mave: 2x6x50kg, 70kg, 1x4x90kg, 1x100kg,1x110kg, 0x117,5kg
Kulmasoutu: 2x8-6x70kg
Ylätalja: 3x6-8x55kg



Mavessa päätin tehdä ykkösiä kun ei ollut remmejä. Eihän sieltä tietenkään mitään enkkoja noussut. Kulmasoutukin oli aikamoista nylkytystä, mutta annan nyt mennä kamalalla tekniikalla. Ylätaljassa sitten viimeistään heräsi ajatus että ehkäpä selkähierontaa seuraavana päivänä ei kannata selkää treenatakaan... oli meinaan voimat ihan poissa. Lopetin treenin sitten siihen. Alko ketuttaa :)






3.12 Kiire-tissipäivä

En jaksa nyt piilottaa ilmeitä...
Perjantaina ei ollut suunnitelmissa treenata ajanpuutteen ja illan Capoeiran vuoksi. Mut tilanteet muuttuu ja miulle avautu sellainen reilu tunnin aikaikkuna käydä kotona haukkaamassa evästä ja hurauttaa salille. Kävin siis tekemässä pikaisen penkkitreenin (HUOM!! Paksulla tangolla) <-- selitys tuokin ;)

Penkkipunnerrus: 2x5x5,5kg, 62,5kg FAIL, 1x60kg
Vinopenkki: 3x8x17,5-22,5kg
Että semosta. Kyllä miun täytyy sillä ohuella tangolla saada tuo 62,5kg vielä ylös. Nyt vaan rauta painoi ihan suunnattomasti kuten muinakin päivinä.

Ja last but not least, tämän päivän jalkailu (+haba), jonka suoritin vähän erilaisella tekniikalla kuin yleensä. En oikein saanut tuntumaa (eikä tekniikka oikein voimatreeniin sopinutkaan)

Hack: 1x8x60kg, 1x8x80kg, 1x6x90kg
Vaakaprässi: 1x10x115kg, 1x10x133kg, 1x8x151kg, 1x8x169kg, 1x4x178kg
sjmv: 2x8x40kg
pohkeet: 3x10x100-115kg


Loppuun keskitettyä habaa: 3x4-6x15kg



Semmosta tälläkertaa.

Huomenna kokeilemaan cross fittiä jos vaan mitenkään pystyy kykenemään.

Ei kommentteja: