keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Treeniasiaakin

Täytyy ilmeisesti kirjoitella salijuNpistakin sananen, koskapa tämän on tarkoitus jonkinmoinen treeniblogi olla.

Minulla on nyt uudet ohjelmat käytössä, ohjelmat monikossa siksi että kierrossa on 3 ohjelmaa, eli treenit vaihtuvat viikoittain. Kaksi ensimmäistä ovat nelijakoisia ja niissä toistot 8-12, kolmas ohjelma on 5 jakoinen pumppitreeni. Ohjelmissa on edelleen paljon supersarjoja, joten tulee opetella olemaan tekemättä treeniä aina loppuun, muuten seuraa varmasti loppuunpalamista ja senmyötä vammautumisia ja totaalijumia niinkuin tuossa joitain viikkoja sitten tapahtui. Ohjelmissa on myös paljon "kummallisia" liikkeitä joiden oikeaoppisia suoritustekniikoita kävin opettelemassa viime lauantaina GB gymillä. Uskon että kotisalilla saan osakseni huvittuneita katseita.

Dietin alkuun on enää reilu kuukausi. Kisapäätös on vieläkin auki ja sen osalta motivaatio hukassa.. olen liian pieni sinne classikkiin, mutta Body Fitness:iin en mene, se on varma. Mutta katsotaan miltä peilikuva alkaa näyttää kunhan dieetti käynnistyy. Voihan sinne lavalle mennä pienenäkin, oletettavasti osallistujiakin on taas niin vähän että ainakin 10 parhaan joukkoon mahtuu vaikka ei salilla enää loppuvuonna kävisikään :D

Treenipäivyrimerkintöjä laittelen kunhan uusi kierros uutta treeniä alkaa. Nyt olen vasta testaillut sopivia painoja niin niin sekavaa treeniä ei jaksa kirjoitella ylös...

Tänään on käyty laskettelemassa ja huomenna salille sekä ohjaamaan yksi salitreeni. Onneksi olen lomalla niin ehtii myös lepäillä kunnolla. Surettaa vaan että loma on jo kohta ohi. Mielelläni pitäisin toisenkin viikon. Nyt ei kykene keskittymään koneella näpyttelyyn yhtään kauempaa, sohva kutsuu ja Amerikan Psykon kirjaversio. Adios!

1 kommentti:

Jonna1983 kirjoitti...

Mä olen suosiolla siirtänyt kisatavoitteita keväästä 2012 jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Haluann kuitenkin esitellä seuraavan kerran lavalla huomattavasti muskulaarisempaa fysiikkaa kuin viime syksynä.

Sinne klassikiin vaan. Et sä tiedä omaa tasoa ja mahdollisia puutteita/panostamisen kohteita ennen kuin siellä käy näytillä :) Hyvät karkelot on tulossa ens syksyllekin, jos kaikki nousee lavalle ketä on suunnittelut: mm. Jonna Alaspää, Emma Reunanen, Minna Vento, Hanna-Mari Kärkkäinen, Heli Kurki ja Anna Karrilla noin alkuun :D Kovia nimiä kaikki ja saadaan hyvät kisat naistenkin klassikiin! Sinne vaan messiin :)