Sivut

torstai 31. maaliskuuta 2011

Olen tulisesti rakastunut!

Sydän hakkaa, huokailuttaa, kurkussa on möykky ja silmät kostuu kun ajattelen intohimoni kohdetta. Ei mene päivääkään ettenkö lukisi rakkaani kuulumisia blogeista tai netistä. Tunne on sama kuin teini iässä, jos ihastui siihen poikaan, mitä ei kuitenkaan voinut saada.

Miten saatan tunnustaa tällaista julkisesti? Minun rakkauteni ei ole ihminen.

Minulla ei koskaan ole ollut toiveammattia (jos ei lapsuuden haavetta, eli kurtisaania lasketa). Olen oikeasti kärsinyt mielestäni siitä, etten tiedä mitä haluaisin tehdä isona. Olen haahuillut eri alojen välillä. Käsi-ja taideteollisuus, tietotekniikka, liikunta, muotoilu... mikään ei ole tuntunut koskaan omalta tai oikealta. Olen etsinyt alaa jolla HALUAISIN elättää itseni. Vanhempieni esimerkistä olen kasvanut sellaiseen ajatukseen, että työn pitää olla sellaista josta pitää, niin ettei työnteko tunnu vain hukkaan heitetyltä elämältä jolla maksetaan laskut.

Nyt tiedän mitä haluan. Tiedän myös että olen vain rakkauden sokaisema, mutta haluan olla palomies. Olen valmis tekemään töitä ja uhrauksia, valuttamaan verta ja hikeä. Haluan olla palomies. En edes tiedä miksi. Tämä on vain tunne.

Matkalla on kuitenkin ylitsepääsemättömiä esteitä. Aluksi pidin suurinpana esteenä fyysisiä testejä jotka vaaditaan jotta pääsee edes pääsykokeisiin. Fyysinen suorituskyky on kuitenkin asia johon voi itse vaikuttaa, ja sopivasti tarvittavia osa-alueita painottamalla en pidä enää ollenkaan mahdottomana ettenkö minäkin saisi testejä suoritettua. Suurin ongelma on todistus jolla kouluun haetaan. Minulla on 2. asteen tutkinto vuodelta -97, on sanomattakin selvää ettei silloin ole paljon opiskelu oluenjuonnin ohessa kiinnostanut jotenka siihen kaatuvat mahdollisuuteni...
Ja vaikka jotenkin ihmeen kaupalla onnistuisin saamaan itseni Pelastusopistoon ja selviäisin vielä kunnialla koulutuksesta, luulen että työskentely tuollaisesssa testoa pursuavassa työyhteisössä olisi käytännössä mahdotonta naiselle, ei itse työn, vaan nimenomaan työyhteisön vuoksi.

Toivotaan siis että ihastukseni menee ohi, enkä sure lopunikääni ettei minusta koskaan tullut palomiestä.

Semmoista avautumista tänään.
Viikonloppuna on tiedossa pe-la-su Capoeiraleiri ja maanantaina alkaa dieetti. Sitten kirjoittelenkin tänne enemmän treeni/dieetti asiaa kun on oikeasti jotain kirjoitettavaakin.

1 kommentti:

Toppahapa kirjoitti...

Päätöksen tekeminen on tärkein askel kohti päämäärää :) Sikana tsemppiä :)