Sivut

torstai 24. toukokuuta 2012

Savusukelluskurssi: Day 1

Käytetänpä työaikaa surutta hyväksi (kun muuta aikaa ei ole...) ja kirjoitan muistiin kurssipäivien.


Day 1:

Toissapäivänä alkoi siis kurssi. Ensimmäinen iltapäivä oli pelkkää teoriaa sekä teoriakoe ennakkomateriaalin pohjalta. No matskuahan en ollut ehtinyt edes vilkaista koska se kolahti postiluukusta edellisenä iltana, mutta eipä tällä kurssilla numeroita anneta enkä usko että tuolla kokeella mitään merkitystä on kurssin hyväksyttyyn suoritukseen. Ensimmäisenä päivänä käytiin läpi perus juttuja. Työturvallisuutta, pelastussukellusohjetta, savusukellustekniikkaa ja huoneistopalon sammutusta. Aikalaila tuttuja juttuja, sillä näitä on omassa palokunnassa treenailtu aika kiitettävän paljon siihen nähden että taitoja ei säkällä koskaan tarvitse käytännössä hyödyntää.

Ei liene mitenkään yllättävää että olin porukan ainoa nainen. Loppuporukka oli aika isolla ikähaitarilla (naamoista päätellen) olevia poikia ympäri lähiseutuja. Kurssin 15 osanottajaa on n. 10 eri palokunnasta, eli hurja hajautus tälläkertaa. Koitin tehdä tuttavuutta tupakkapaikalla röökiä pummimalla (juu joutuu tekemään tällaisia uhrauksia) mutta ei se porukka oikein lämmennyt juttelemaan minulle. Jotenkin on sellainen fiilis että minua vähän pidettiin outona lintuna siellä. Myös kurssin vetäjästä tuli ihan samanlainen fiilis kun minun entisestä pomostani, että ei varmaan paljon naisia kuuntele. Tuntui menevän ihan ohi korvien jos satuin suuni avaamaan. Mutta ei se mitään, tähänhän mää olen jo tottunut enkä niin ota moisesta nokkiini :D

Tosiaan kun teoriapäivä oli kyseessä niin ei tässä mitään tämän kummempaa raportointia ole tarjota.


Ei kommentteja: