Sivut

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Uimakoulu: osa 1

Töihin on palattu joten intoa blogin päivittämiseen löytyy taas ;D No ei sentään, mutta tänään on laskutuspäivä ja tarvitsen pienen hengähdystauon.

Ajattelin vaihteeksi kirjoittaa jotakin treeniaiheista. Ei niinkään puntista koska se on tosiaan tällä hetkellä hyvin toissijaista ja ylläpitävää. Nyt töiden alettua voi olla että en ehdi edes 2 kertaa viikossa salille. Sen sijaan pinnalla on tällähetkellä juoksu ja uinti, joista valitsen ensimmäiseksi käsittelyyn uinnin joka on minulle ja varmasti monelle muullekin vieraampi laji.

Uinnissa siis tavoitteena on uida lokakuun pääsykokeissa 200m alle 4:45min. Koska juuri ennen uintia juostaan Cooper niin olen pitänyt 4min alitusta treeneissä sellaisena suht varmana rajana jolloin tietää että uintikin menee läpi. Piece of kakku... tai olisi jos olisi yhtään tekniikkaa. Uinnista en ole koskaan innostunut. Yläasteen uinticooperissa taisin uida 50m ja viimeisen 20 vuoden aikana olen ollut altaassa varmaan alle 10krt jossa mukana tämän kesän treenit. Mikään vesipeto en siis todellakaan ole vaikka pinnalla pysynkin (rasvakerroksen vuoksi?).

Uintitreenit aloitin pari viikkoa sitten ja takana on nyt jopa 4 treenit! Tavoitteena on ollut uida 20*50m eli kilsa per kerta. No, kaksi kertaa on tavoitteeseen jo päästykin ja mikä parasta vauhti on parantunut kerta kerralta. Silti 200m uimiseen menee minulla rintauinnilla vielä liki 6 minuuttia eli aivan liian kauan. Tästä syystä ainoa vaihtoehto on opetella vapaauinti eli kansankielellä krooli. Olen saanut paljon vinkkejä opetteluun mm. Pakkotoistolta sekä You Tuben tekniikkavideoista. Mutta totuus on että ei tässä iässä edes välttävää uintitekniikkaa opi ellei altaan laidalla ole asiansa osaavaa opettajaa neuvomassa. Tämän vuoksi olinkin jo keväällä yhteydessä paikalliseen uimaseuraan ja kyselin aikuisten tekniikkakurssin perään. Eilen oli ensimmäinen tapaaminen uimavalmentajan kanssa jossa sain neuvoja kuinka lähteä opettelemaan vapaauinnin perusteita ja elokuussa sitten varsinainen 4 päivän kurssi.

Eiliset harkat lähti ihan perusteista, liukumisesta, vartalon kierrosta, käsien asennosta ja tietysti siitä vaikeimmasta eli hengittämisestä. Tunnin päätteeksi uin jo ennätysmatkani 25m vapaauintia :D (aikaa en kyllä tiedä, enkä välitä) Ihan hirveätä räpiköintiähän se oli, mutta ainakin nyt tiedän mitä ja miten lähteä treenaamaan. Lisäksi katsottiin myös rintauintitekniikkaani ja sain siihenkin vinkkejä. Itse testi tulee varmaan uitua em. yhdistelmällä. Voimaa minulla kuulema riittää hyvin mutta järestään hommaan pitää saada rauhallisuutta ja liukua. Se onkin haastavaa kun oma kroppa jotenkin ajattelee että mitä nopeemmin sen nopeemmin, vaikka todellisuudessa rauhallisella ja liukuvalla rintauinnilla joka itsestäni tuntui lähes paikallaan kellumiselta, vauhti oli yhtä kova kuin 2x enemmän vetoja sisältävällä tyylillä. Helppo arvata kumpi on raskaampaa? Helppoa ei tuo opettelu tule olemaan, mutta en pidä sitä enää mitenkään mahdottomana. Minulla on hyvät lähtökohdat: hyvä lihasvoima yläkropassa ja hyvä kehonhallinta. Nyt enää paljon treeniä, ja toivottavasti esim. kuukauden päästä menee jo 2 altaanmittaa.

Jatkossa varmaan teen niin (joskin päävalmentajahan sen viimeisen sanan sanoo tässäkin asiassa) että treenaan uintiharkkojen alkuun vapaauintitekniikkaa 30-40min jonka jälkeen uin sitten matkaa rintauinnilla. Voi olla ettei kilsa enää taitu koska onpa harvinaisen raskasta tuo vaparitreeni, mutta sen ui mitä jaksaa.

Ylipäänsä uinti vaikuttaa mukavammalta kun odotin. Olen pitänyt sitä vastenmielisenä tähän asti, johtuen juuri siitä että hommaan ei mitään tekniikkaa ole eikä minua kiinnosta "kuntoilu". Mutta nyt kun tuossakin on joku ultimate tavoite ja oikeasti selkeät askeleet joilla tavoitetta kohti mennään niin hommassa on haastetta ja sekös minulle sopii. Tuskin tuosta harrastusta itselleni jää, kuten ei lenkkeilystäkään, mutta aivan varmasti tulee jatkossa uitua useammin kuin kerran 10 vuodessa.

2 kommenttia:

Lady Puntti kirjoitti...

Mie kävin kans ennen pääsykokeita 8 tunnin uintitekniikkakurssin ja siellä opin vapaauintia, jolla sytkyttelin kokeissa ihan välttävän ajan. Olis vaan pitänyt ylläpitää sitä taitoa, mutta minkäs teen, kun heti veteen mennessä jalkapohjat iskee kramppiin ja vähitellen kramppi leviää polviin asti. Nice!

Ivana kirjoitti...

Paljonkos teidän testeissä piti uida matkaa taikka aikaa? Tänään kävin taas uimassa. Vaihteeksi alkoi taas tuntua että hommasta saattaisi jotain tullakin, kun on ollut kaikkea tässä matkan varrella... mutta siitä enemmän kunhan jaksan blogata...

Nyt vaan tulin kurkkimaan muiden päivityksiä ;)