tiistai 14. elokuuta 2012

Olkapää ja Jalat

Olkapää:
Tohtori soitteli perjantaina magneettikuvan tuloksista. Olkapäässä ei ole mitään rikki, mutta lavanaluslihaksen jänne on tulehtunut. Hoidoksi lepoa ja tulehduskipulääkekuuri. Jep. Sitähän tässä on kokeiltu jo useampaan otteeseen viimeisen vuoden aikana joten usko avusta ei ole suuri mutta kokeillaan nyt kuitenkin. Seuraavaksi sitten voinee kokeilla kortisonia ja siihen sitten mahdollisuudet loppuukin. Alan uskoa että tän kanssa pitää vaan elää, toisaalta pelkään että kroonistunut tulehdus heikentää jännettä ja siellä kohta joku repeääkin. Mut näin nyt. Haen tänään kuurin jos tohtori sen on muistanut apteekkiin soittaa, ja katsellaan sitten parin viikon päästä mikä tilanne on. Mitään totaalilepoa en siis meinannut pitää vaan vältän, kuten ennenkin, kipua aiheuttavia liikkeitä.


Jalat:
Mun jalat sulaa silmissä vaikka en edes ole viimeaikoina lenkkeillyt. Erehdyin tänä aamuna katsomaan kinttujani peilistä ja on kyllä hämmentävä muutos tapahtunut tässä kesän aikana. Kintut on niiiin pienet! Myöskään ylimääräistä fläsää niissä ei juuri ole, vaikka mun rasvaprosentti on yli 20 niin reisissä näkyy lohkot. Rasvattomuus tietysti vaan korostaa jalkojen pienuutta. Ilmeisesti siis etukyykky 2x viikkoon + sjmv + mave eivät riitä edes ylläpitämään entisiä lihoja. Yläkroppa sensijaan on pysynyt hyvin koossa olkapääongelmasta huolimatta. No, ei pidä murehtia, ei tässä kisalavoille olla menossa. Nämä kanankoivet hoitaa hyvin sen funktion mikä niillä tällähetkellä on. Eilen kyykkäsin etukyykyssä 9*65 ja 8*65 sarjat. Teki kyllä mieli punnita tanko kun oli niiin kevyttä, olin siis varautunut johonkin ~5 toiston sarjoihin.

Ei kommentteja: