.. ja myöntää etten ole 25 vuotias hyväkuntoinen nuorimies, eikä minusta tule sellaista vaikka kuinka treenaisin.
Tänään sain vähän esimakua siitä minkälaiseen soppaan olen tällä kertaa lusikkani työntänyt. Kuten varmaan aikaisemmin jo lyhyesti mainitsin, ilmoittauduimme VPK:n nelihenkisellä joukkueella Tough Viking - extreme juoksutapahtumaan. Joukkueessa minä, kaksi palomiestä ja yksi ensihoitaja. Muu joukkue on siis minua yli 10v nuorempia hyväkuntoisia miehiä... Itsehän olin ajatellut että kisa menee ihan rennolla otteella hölkötellessä eikä sitä tarvitse niin tosissaan ottaa. Pääasia on mukava yhteinen tekeminen ja tietysti kisan jälkeinen rai rai.
Kisa on n. kuukauden päästä ja tänään oli joukkueen ensimmäiset yhteinen harjoituslenkki jonka suunnittelijana oli Palomies H. Treeniin osallistui ainoastaan puolet joukkueesta, eli allekirjoittanut sekä H. Lahjattomat treenaa.. näinhän se on.
Päätin varmuuden vuoksi ottaa ensin löysät pois kuntosalilla. Puntti sujuikin loistavasti ja pitkästä aikaa enkat paukkui, kiitos eilisen tankkaus & lepopäivän. Puntin päälle palkkari ja sitten olikin jo aika sitoa lenkkarin nauhat umpisolmuun.
Jo lähtövauhti oli meikäläiselle pienehkö järkytys, eikö tässä mennäkään kevyttä höntsävauhtia? No ei menty.. Ensimmäinen este oli seinien ylitys. Reilu parimetriset jalkapalloseinät läheisen koulun pihalla vielä tuli ylitettyä jotenkuten, vaikka jonkinlaisen muscleupin hallitsemisesta olisi kyllä ollut hurjasti hyötyä.
Matka jatkui pururadalle jossa hengityksen tasaaminen ei tuntunut onnistuvan lainkaan, pieni hengähdystauko tuli kun vähän edellistä estettä vastaavasti ylitettiin leuanvetoteline. Tuossa vaiheessa pallea oli niin krampissa että juoksu oli todella tuskaista eikä jutustelusta ainakaan tullut mitään kun täytyi koittaa keskittyä hengittämiseen. Paikallisen uimarannan parkour puistossa pääsin testaamaan risan olkapään toimivuutto ylöspäin nousevassa monkey bar härvelissä... puoleen väliin pääsin, sitten päätin luovuttaa ettei olkapää repeä enempää. Heti perään porrasjuoksua... sykkeet päälle 190 eikä toivoakaan että ne olisivat enää siitä laskeneet...
Seuraavana polku vei Lappeenrannan paloaseman pihalle joss Palomies H tottuneesti lähti juoksemaan letkutornin portaita ylös. Itsellä alkoi tajunnan taso olla jo sitä luokkaa että suosiolla kävelin portaat kaiteista roikkuen, mutta ylös asti pääsin kuitenkin (ja alas). Takaisin purulle, ja viimeeksi takaisin ensimmäisten seinäesteiden luokse. Tuossa vaiheessa tokaisin että H saa ihan yksinään ylittää seinät ja minä puuskutin hetken polviin nojaten, kun tiesin että matka jatkuu vielä takaisin omalle asemalle. Loppumatkan vauhti tuntui hyytyneen lähinnä konttaus vauhdiksi.
Koko matka oli siis aivan hirveää. Vaikka lämmintä oli 28 astetta, olin aivan kananlihalla ja päänahassa hurja endorfiinikihelmöinti. Matkaa tuli kuitenkin vain noin puolet siitä mitä itse skabassa pitää juosta joten saa nähdä kuinka siitä selviän. Jos pojat haluaa kisata tosissaan niin pakkohan se on yrittää perässä pysyä, en vaan tiedä selviänkö siitä hengissä...
Vaikka lenkkiin sisältyi erinäisiä esteitä joissa meni aikaa ja vauhti ainakin tuntui lopussa hyytyneen ihan totaalisesti, niin aika hyvää vauhtia pidettiin GPS kellon mukaan 7km/47min oli lopputulema keskisykkeellä 176 bpm.
Vaikka eilen jo olikin tankkauspäivä niin taidan tänään syödä hyvällä omallatunnolla sipsejä niin paljon kuin napa vetää kun lähden iltapäivästä teinityttöjen kanssa kesämökille.
Nyt tulee pitkä tauko treeneistä mökkireissun ja viikonlopun Pietarinmatkan vuoksi, joten sikäli tämä totaalihajotus tuli hyvään paikkaan kun on ainakin aikaa palautua.
Mutta joo... ei paljon meikäläisen PK lenkit ole valmistaneet tuollaiseen rääkkiin. Palomies H ei sensijaan tainnut juuri edes hengästyä touhusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti