Sivut

perjantai 25. tammikuuta 2013

Ihanaa Perjantai!

Viime viikonloppu meni Keisarinaseman käryn vuoksi sensuhteen plörinäksi ettei lepiä juuri tullut.. Tällä viikolla se on kyllä näkynytkin motivaatiossa kaikkeen muuhun paitsi punttiin. Töissä ei jaksaisi istua ja vielä vähemmän koulussa. Puntti sentään on maistunut ja luistanut. Keskiviikkona kävin aseman salilla tekemässä leukoja ja penkkiä, ja eilen Syke Gym:illä skinnarilassa kyykkyä (ja tietysti leukoja). Leukojahan mulla on nyt joka treenissä, mutta kyllä ne jo alkaa pikkuhiljaa kehittyäkkin. Eilen meni jo 6*4*5kg kun pari viikkoa sitten teki samaiset sarjat omalla painollakin tiukkaa. No.. lisäpainoleuat onkin minun juttu, mutta niistä ei tunnu tulevan lisää toistoja oman painon maksimiin, kumma juttu. Tänään pitäisi olla lepopäivä salilta, mutta tiedä häntä. Himottaisi kyllä mennä, mutta koska ohjelmassa on _taas_ leukoja niin en oikein tiedä kuinka ne sujuu kolmatta päivää putkeen. No kassellaan.

Niin.. viikonloppu siis ja lepoa toivottavasti. Tosin on tuota ohjelmaakin jo kertynyt aikalailla. Huomenna olisi koulujuttuja naapurissa, ehkä treenit ja ehkäpä vielä lähikuppilaan katsomaan kavereiden ja exän musisointia. Sunnuntaina taas punttia ja illalla paloasemalle pällistelemään uusia perehdytettäviä. Lisäksi pitäisi kouluhommia tehdä enemmänkin ja ehkä jopa aloittaa ensi viikon kokeisiin lukeminen... huh. Rentouttava ja kiireetön viikonloppu siis tulossa! Siihen vielä pari keikkaa päälle niin homma paketissa ja maanantaina intopinkeenä töihin taas :D Ainiin, yksi saliohjauskin taisi olla alunperin ohjelmassa mutta nyt ei pysty... sori vaan.

Koulun kanssa on nyt tsempattava ihan tosissaan. Tajusin että minun täytyy saada päättötodistus pihalle kevään aikana jos meinaan sillä syksyllä opistoon hakea. Kursseja jää viimeiselle 2 jaksolle vielä vähintään 9, eli aikalailla tiukka kevät tulee. Vielä kun niistäkin olisi tarpeen saada kohtuulliset arvosanat niin töitä saa tehdä ihan tosissaan. Mutta sitten se onkin ohi ja vähään aikaan ei tarttekkaan koulun penkkejä kuluttaa. Saa hetkeksi elämänsäkin takaisin kun ei tarvitse ihan joka ilta olla jossain. Sitä odotellessa :)

Mutta nyt vielä hetki mukatöitä ja sitten se olisi tämä työviikko taputeltu!

Ei kommentteja: