Sivut

tiistai 1. tammikuuta 2013

Vuosi vaihtui

Vuosi vaihtui VPK päivystyksen merkeissä. Onneksi yö oli rauhallinen eikä tarvinnut keikoille lähteä. Ilotulitukset katseltiin viimevuoden tapaan makuuhuoneen ikkunasta, vaikka sään puolesta olisi kyllä tarennut mennä vaikka uloskin. Uusi vuosi ei tuo tullessaan mitään uutta näin lähtökohtaisesti, tavoitteena toki on että tämän vuoden puolella saan lukion päästötodistuksen ja ehkäpä myös kirjoitan ylioppilaaksi, sekä toivottavasti pääsen kouluun. Mutta vuoteen lähdetään siitä mihin viimevuonna jäätiin, eli reeniä, töitä ja koulua on kovasti tiedossa.

Syksy on mennyt treenien suhteen plörinäksi. Juuri kun ehdin edellisessä blogipäivityksessä kirotusta angiinasta palautumaan ja treenit alkoi taas luistaa iski uusi flunssa päälle. Treenaamaan palasin vasta joulua edeltävällä viikolla, ja tähän asti olen tehnyt vain random treenejä ilman ohjelmaa. Jotta treenit olisi muuallakin tallessa kuin "tupakkiaskin" kyljessä kirjaan ne nyt tänne. Voimat on todellakin hakusessa. Positiivista on että suunta ei voi olla kuin ylöspäin!

Treeneissä olen lähinnä hakenut painoja vitosiin ja tehnyt leuanvetoja joka välissä. Vähän himottaisi tiputtaa muutama kilo että helpottuisi touhu mutta pelkään että se sitten kostautuu penkissä.

Ja nyt viimeiset treenit:

25.12

Penkki: 5*50kg, 4*60kg, 5*55kg, 4*57,5kg, 1*62,5kg
Leuat: 6*4*op (~66kg)
Vinopenkki kp: 12*12,5kg, 15kg, 17,5kg
+ leukoja: 2*3*op

Lisäksi muutama minsa hölkkää matolla.

26.12
Kyykky: 5*50kg,5*60kg, 5*70kg, 2*80kg (jalat kramppailee, ei uskaltanut enempää)
+ leukoja: 3*5*op

SJMV: 10*65kg, 2*10*75kg
+ leukoja: 4*op
istumaannousu: 10*5kg, 10*6kg. 10*7kg, 10*8kg
+ leukoja: 4*op, 4*op, 5*op

29.12

Leuat: 2*5*op, 2*4*op, 2*3*op (op 66,5kg)

Penkki: 5*50kg, 5*55kg. 5*57,5kg, 3*60kg, 2*5*55kg

Kapea penkki: 10*40kg, 2*9*45kg

+ leukoja: 3*3*op

hauis mutkalla: 10*+10kg, 5*+15kg, 5*+17,5kg, 5*+15kg

Hölkkäilyä: 2km/15min

30.12

Eka hölkkälenkki ulkona kuukausiin. Ehkä joku 3km/20min...

31.12

Kyykky: 5*60kg, 5*70kg, 5*80kg, 5*85kg, 3*90kg

Mave: 5*70kg, 5*80kg. 5*90kg. 5*100kg, 1*110kg

1.1

Leuat: 3*2*op, 3*2*2kg, 3*2*5kg, 2*2*7kg, 1*10kg  (op 65,5kg)
Penkki: 5*50kg, 5*55kg, 4*60kg, 3*60kg, 9*50kg
Pystypunnerrus kp: 8*12,5kg, 8*15kg, 8*17,5kg, 6*17,5kg

+ leuat: 3*4*op

Loppuun pikahiki, juoksua 1km/5min

Semmosta siis on tullut tehtyä. Ennen joulua kävin tekemässä pari treeniä myös mutta niistä ei mitään ole kirjattuna. Sellaista koko kropan heiluttelua ja herättelyä vaan. Toivottavasti kohtapuoleen saan valkulta taas ohjelman jonka mukaan jatketaan niin ei ole sellaista epämääräistä haahuilua salilla tämä treenailu. Tänäänkin salilla yksi kantis kysyi että olenko ollut niin kauan treenaamatta etten enää tiedä mitä tehdä kun vaan pyörin ympyrää ja törmäilin esineisiin.

Ei kommentteja: