Kun helvetti jäätyy

Kuva Etelä-Saimaasta

Viikonloppuna pääsin töiden merkeissä aitiopaikalle seuraamaan kuinka Pelastuslaitoksen ponnisteluista huolimatta Lappeenrannan Keisarinasema paloi poroksi. Rakennus oli kulttuurihistoriallisesti arvokas, ja jostain kumman syystä ensimmäinen rakennus jonka tuhoutuminen herätti minussa oikeasti surullisen fiiliksen. Kumma juttu, kun kuitenkin olen aika usean perheen koko maallisen omaisuuden ja muistojen nähnyt tuhoutuvan tulipalossa ja tässä oli kuitenkin kyseessä vain rakennus. Joko olen yhtäkkiä muuttunut tunteelliseksi, tai sitten sitä vain jotenkin tietää että pala omaa historiaa on mennyttä, vaikka itse rakennuksella ei minulle mitään henkilökohtaista merkitystä ollutkaan.

Keikasta muutama sananen, vaikka olenkin koittanut välttää kirjoittelemasta keikoista muuta kuin mitä on julkisesti lehdissä jo kerrottu, niin lähinnä tässä siis henkilökohtaisia fiiliksiä eikä niinkään yksityiskohtia tapahtumista. Hälytys kohteeseen tuli vähän ennen yhtä ja olin ehtinyt nukkua ehkä parikymmentä minuuttia. Kiireessä ja tokkurassa heitin väliasun niskaan  pukematta edes alusvaatteita, joka yön myötä vaatteiden kastuessa ja pakkasen kiristyessä osoittaitui huonoksi ajatukseksi. Alla oleva hyytävä Etelä-Saimaan kuva joka on otettu aamun sarastaessa aktiivisten sammutustöiden jo päätyttyä kuvaa hyvin sitä olotilaa joka itselläkin oli yöllä läpimärässä sammutus- ja väliasussa yli -25 asteen pakkasessa.

 

Kuva Etelä-Saimaasta

No tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Varsinkin jalat ja kädet. Jalkojen tunnottomuus tuntui luksukselta siihen hetkeen nähden jolloin tunto palasi. Tuntui niin epätodelliselta että parin metrin päässä roihusi tuhatasteinen kokko ja silti itse oli jäässä kuin lumiukko. Eikä olleet pelkät miehet jäässä, vaan myös käytettävä kalusto. Vaatii kyllä kekseliäisyyttä toimia olosuhteissa joita varten käytössä olevia laitteita ei selvästikään ole suunniteltu.


Itse olin paikalla noin aamu 8 asti, ja jälkivartionti kohteessa jatkui pitkälle seuraavaan iltaan. Rankan työviikon päälle tällainen lähes 30h valvominen ja sen jälkeen parin tunnin päiväunet kyllä onnistuivat sotkemaan unirytnun ja viikonlopun suunnitelmat ihan tyystin. Vieläkin on hieman tokkurainen olo mutta ei auta, jumpalle on mentävä!