tiistai 5. kesäkuuta 2012

Uusi kurssi ja vähä jo reenilöitäkii

Äsken pamahti sähköpostiin viesti että kattotyöskentelyn ja laskeutumisen kurssi alkaa ensiviikolla. Kiva kiva, sinne siis keikkumaan maailman katolle ja laidalle! Jospa saisin vaan aikaiseksi pesettää varusteeni edellisen kurssin jäljiltä.. Kamalan vaikiaa on saada vietyä ne pesulaan :(

Hei! Olen käynyt treenaamassa jo kahtena päivänä putkeen! Mutta mitenkäs se läppä niistä suutarin lapsista menikään.. Minulla on suunnattomia vaikeuksia tehdä itselleni treeniohjelmaa tai noudattaa sitä vaikka olenkin tehnyt kymmeniä ohjelmia muille. Tarvitsisin jonkun auktoriteetin sanomaan että "Tee just näin niin susta tulee vaffa". No, jonkinnäköistä suuntaa minulla kuitenkin treeneissä sentään on sillä treenaan pääsääntöisesti noita FireFitin testiliikkeitä eli kyykky, pena, leuat ja istumaannousu. Niitähän olen jo viimeiset puolivuotta jauhanut, mutta nyt kokeilen FireFitin palautteen ohjeiden mukaan. Liikkeistä pl. kyykky on siis voima ja kestävyystreeni erikseen, penkissähän teinkin jo tähän tyyliin aikaisemminkin mutta erilaisilla sarjoilla. Sitten noiden "pakollisten" lisäksi teen mitä milloinkin hyvittaa. Lähinnä risaa olkapäätä koitan vahvistaa tai sitten pumppailen habaa omaksi iloksi. Ihan oikeita vatsalihasliikkeitäkin voisi kyllä ottaa myös ohjelmaan ja vähentää noita istumaannousuja joista ei tule kuin jalat kipeiksi..

Lyhykäisesti treenit on tässä:

Treeni 1, voima

Penkki 3-4x8-12
Leuat: 4x4-8 + 8 negaa
(Kyykky: 3-4x10-12)
Istumaannousu: 3-4x12-15(lisäpainoilla)
+ sälät

Treeni 2, kestävyys

Penkki: 3-4x25-45
Ylätalja 3-4x20
(Kyykky: 3-4x10-12)
Istumaannousu: 2x25 + 60 (kevennettynä)
+ sälät

Laitan nyt nämä tauon jälkeiset treenit tähän ikäänkuin lähtötasoksi.. huikea pudotus on kyllä tapahtunut jokaikisessä lajissa.

MA 3.6 Treeni 1


Penkki: 12x30kg, 12x35kg, 12x40kg, 12x45kg, 5x50  kg
Leuat: 4/3/3/3
Istumaannousu: 2x10

Meinasi kyllä itku tulla kun tulokset oli tätä luokkaa... penkissä on edelliskerroilla tullut helppoja 10x50kg, leukoja paraimmillaan 8/6/6/5 ja istumaannousujakin se reilu 30. No tästä ei ole suunta kuin ylöspäin. Aiemmassa ohjelmassahan treenasin penkissä oikiasti voimaa. Mutta toisaalta sillä ykkösmaksimilla ei nyt ole mitään väliä, niin varmasti tuollaiset 8-12 sarjat toimii ihan hyvin.

TI 4.6 Treeni 2

Penkki: 34x30kg, 20x30kg, 22x30kg, 24x30kg
Ylätalja: 20x20kg, 20x25kg, 15x35kg, 16x30kg
Etukyykky: 3x10x40kg, 11x40kg
Istumaannousu: 20/12.. en yhtään jaksanut.
Pystäri:15x7kg, 15x9kg, 12x10kg

Kestävyyspena meni jo vähän mukavammin. Ja tämä viikko nyt on muutenkin oikeiden painojen ja tuntuman hakemista että en minä nyt ota näistä stressiä. Etukyykky on aivan perseestä! Mutta pakko sitä on tehdä kun olkapää ei taivu takakyykkyyn. Ja onhan se toki hyvä liike, mutta niin kamala tehdä.

Tänään siis taas pitäisi salille mennä, pitää ottaa kaikki teho irti tästä viikosta kun on kerrankin mahdollista harrastaa. En kyllä tiedä mitä siellä pystyy treenaamaan kun joka lihas on niin kipeänä tällähetkellä. Varmaan jotain soutuja ja sitten olkapäätä kuntouttavaa. (No joo, kuitenkin päädyn penkkaamaan...)

Semmosta. En ala tänne blogiin treenejä päivittelemään, mutta jospa vaikka kuukauden päästä tekis tilannetsekkauksen että miten on tietokoneen arpomat treeniohjeet purreet. Jos ei pelitä niin palaan sitten johonkin entiseen hyväksi havaittuun ohjelmaan.

Ei kommentteja: