Sivut

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Viikonlopun hommat

Perjantaina lipsahti vähän juopottelut puolelle hommat. Tai no, oikeastaan alkoholia ei tullut edes kovin paljon hörpittyä. mutta olo aamulla/aamupäivällä oli jokatapauksessa vähintäänkin karmea. Päivä menikin nukuskellessa ja iltapäivällä olo olikin jo paljon parempi. Ajattelin että lepopäivän ratoksi rauhallinen köpölenkki voisi tehdä hyvää, mutta melkein enempää väärässä en olisi voinut olla. Reisissä jo edellispäivänä vihlonut hermokipu tyyppinen jomotus vain paheni kävellessä, ja puolessa välissä matka meinasin jo luovuttaa ja soittaa taksin kotiin. Vaikka kinttuja en viikon aikana treenannutkaan kuin kaksi kertaa, ja molemmilla kerroilla vain 4 sarjaa etukyykkyä. Sekin oli mitä ilmeisimmin liikaa näin ensi alkuun pitkän tauon jälkeen...

Lauantain ja sunnuntain välinen yö meni sitten Ylämaalla tulipaloa sammuttaessa. Eipä ole ennen tarvinnut rakennuspalossa viettää reilua 7 tuntia, mutta tälläkertaa piti, oli senverran sitkeä sitkeä tulipalo. Palossa oli  tälläkertaa myös uhri joka oli jo kuollut savusukeltajien päästyä kohteeseen. Ikävä juttu, mutta sellaista tämä välillä on.

Sunnuntaina jaksoin valvotusta yöstä huolimatta käydä heittämässä kestävyystreenin, ja taas tuli yksi toisto lisää penkkiin. Vähän kerrassaan siis tulokset paranee, vaikka ihan liikaa on tullut tällä viikolla samoja lihasryhmiä hinkannutkin. Pitänee vaihtaa ohjelma kaksi jakoiseen, tai yksinkertaisesti käydä vain harvemmin salilla, ei oikein toimi tuo 1 jakoinen jos vetää sillä itsensä loppuun  4-5krt/vk. No, katselen miten tämän viikon treenit muotoutuvat. Tänään on kuitenkin vain pikainen junppa ennen VPK harkkoja, tiistaina oli tarkoitus lähteä rullailemaan porukalla Joutsenon suoralle, torstaina ja vkloppuna on kattotyöskentelykurssi, eli liian montaa treenikertaa ei tällä viikolle osu muutenkaan.

Semmosta siis. Uusi viikko ja vanhat kujeet.

Ei kommentteja: