Sivut

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Palomiehet ovat yhtä herkkiä kuin saamelaiset?

Arvostan muuten hyvin paljon molempia, sekä saamelaisia että palomiehiä.


Jälleen kerran aihe nousi esille kun iltapuluissa kerrottiin sivutoimisesta palomiehestä joka toimi myös sivutoimisena pyromaanina. Alkuperäinen uutinen oli perinteiseen tyyliin virheellinen ja kuten lähes aina vepareiden toilailuista uutisoidessa puhutaan palomiehistä eikä sammutusmiehistä kuten oikea termi kuuluisi. Vaikka termit olisivatkin oikein niin suuri yleisö tuskin vielä osaisi tehdä eroa ammattilaisten ja harrastelijoiden välille.

Totta on että lähes 100% joka kerta kuin uutisista saadaan lukea negatiivisia uutisia "palomiesten" toilailuista, milloin olut varkauksista, kolareista tai tällä kertaa sairaan pyromaanin saavutuksista talonpolton saralla, kyse on vepareista eikä ammatti palomiehistä. Yksi, joskaan tuskin ainoa, syy on ilmeinen. Suomessa on n. 4000 palomiestä ja 13400 hälytyskelpoista sopimuspalokuntalaista. Voidaan miettiä kumpaan joukkoon niitä mätiä omenia enemmän mahtuu?

No mutta... joka kerta kun näitä uutisia tulee alkaa myös perinteinen vääntö aiheesta. Tällä kertaa Palomiesliiton puheenjohtaja ehdottaa pelastuslakiin muutosta että sammutusmiehillä ja oikeilla palomiehillä tulee olla erilaiset asut ja erilainen ajoneuvojen väritys.


Luonnollisesti lausunto poiki vastinee SSPL:ta jossa tuomitaan tällainen vastakkainasettelu:


Mielestäni koko käyty keskustelu on ihan absurdia. Kansalaisten turvallisuuteen sillä ei ole mitään vaikutusta minkä värinen sammutusasu kelläkin on päällä, mutta kyse ei olekaan siitä, vaan kummankin osapuolen omasta ylpeydestä ja ylimielisyydestä toista kohtaan. Minulle sammutusmiehenä on aivan sama minkä värisissä vermeissä sammutan, olkoot vaikka Marimekon unikkokuosi jos se saisi palomiesliiton tyytyväiseksi, nämä väännöt ikävä kyllä nostavat aina sitä taistelumielialaa molemmissa leireissä. Palomiehet heräävät protestoimaan vepareita vastaan ilmeisestikin kuvitellen että ilman vepareita Suomi olisi turvallisempi paikka elää ja palomiehillä enemmän virkoja myös siellä maakunnissa joissa tällä hetkellä sopimuspalokunta on se AINUT palokunta. Sopimuspalokunnat tietenkin kasaavat omia barrikaadejaan ja puolustavat pukujaan ja tärkeäksi kokemaansa vapaaehtoistyötä. Puolin ja toisin heitellään lokaa ja ilmapiiri heikkenee entisestään.

Totuus on että meitä molempia tarvitaan. Apua ihmiset tarvitsevat myös täällä kehäkolmosen ulkopuolella jossa ei ole ammattilaisten miehittämiä paloasemia.  Se pitäisi sekä sopimuspalokuntalaisten että ihan oikeiden palomiesten ymmärtää, ja oppia toimimaan sulassa sovussa ja hyvässä yhteishengessa. Oman kokemuksen mukaan näin toki onkin, ne ovat nämä isot herrat ja liitot jotka tässä pääasiassa kättä vääntää, mutta paskalla on tapana valua alaspäin...

Tunnen paljon palomiehiä, vepareita, vepareina toimivia palomiehiä, sirkuspellejä ja marakatteja. Kaikki ne on ihan yhtä urpoja. Turha siis palomiesten on pelätä että pari hairahtunutta sammutusmiestä pilaa heidän maineensa.

NII!! Siitäs saitte!

Tämän avautumisen teille tarjoili: http://tulenpuuska.blogspot.fi/2014/03/apua-alkaa-vieko-mun-vaatteita_20.html 

Kaikki kunnia blogin kirjoittajalle. Kyseinen blogi on mielestäni hienosti kirjoitettu, viihdyttävä ja sen tarkoitus on provosoida. Tähän asti olen onnistunut olemaan provosoitumatta vaikka blogista huokuu välillä vahvastikin veparivastaisuus. Tällä kertaa en kuitenkaan pysty olemaan hiljaa. Olenhan vain vepari :)

Ei kommentteja: