Sivut

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Savusukellus-, kattotyöskentely- ja talonpolttoharjoitus

Lauantaina osallistuin EKP:n kouluttajien pitämään yhdistettyyn savusukellus-, kattotyöskentely- ja talonpolttoharjoitukseen. Paikalla oli Lappeenrannan työvuoro, Joutsenon palokunta sekä meidän (Tirilän) VPK.

Päivä oli pitkä ja raskas. Asemalla piti olla aamulla valmiina 8.30 mennessä, talonpolttovarusteet (vanhan kulahtaneet sammutusasut ja valmiiksi sulaneet kypärät) valmiina. Omat vaatteet oli jälleen kerran n. 6 numeroa liian suuret, mutta en ollut moksiskaan. Minut nakitettiin sammutusauton kuskiksi, ja eikuin nokat kohti Mustolaa.

Yleensä noissa talonpoltto/savusukellusharjoituksissa on poltettu sellaisia hataria puutaloja joissa tuuli puhaltaa ulisten läpi rakenteiden, mutta tällä kertaa kyseessä oli tiilitalo jossa mielestäni sakin parhaat lämmöt mitä missään harjoituksissa ikinä, välillä oli oikeasti kuumat paikat. Kun harjoituksen vetäjät jossain vaiheessa saapuivat paikalle pääsi harjoitus alkuun. Ensimmäinen veto suoritettiin tilanteenomaisesti keikkana. Mukana työvuoro ja meidän porukka. Sen jälkeen vuorotellen sukellettiin ja oltiin katolla. Varsinaisessa savusukellusharjoituksessa käytiin sitten pari kerrallaan tutkimassa talo, sammuttamassa alkupalo ja etsimässä potilaat.

Savusukeltajat sisään

Oma sukellus ei mennyt kaikinpuolin ihan nappiin. Olin itse kakkosena ja pari oli kovin nuori ja epävarma ja minulla ei oikein tahtonut riittää pinna siinä touhussa. Siinä tunsi itsensä tosi kädettömäksi kun homma ei tuntunut oikein etenevän toivotulla tavalla. Lopuksi jatkoin vielä uuden parin kanssa ja sukelluksen kestoksi kertyikin 38 min joka on aika kun homma ei ollut pelkkää seisoskelua. Itse en oikein saanut harjoituksesta irti muuta kuin mukavan hien pintaan ja nirhautuneet polvet, ja muistutuksen siitä kuinka sammutusparin keskinäinen luottamus on tärkeää tuossa hommassa. Tähän väliin ruokatauko, ja sitten kattotyöskentelyharjoitus, jossa taas kakkosen roolissa eikä siitä sen enempää. Katto oli loiva joten harjoitus ei ollut kovinkaan haastava.

Katto hommeleita


Tämän jälkeen päästettiin ns. tuli irti. Yhteen huoneeseen kerättiin oikein kunnolla palokuormaa ja seurattiin palokaasujen muodostumista ja palon kehittymistä välillä sammutellen. Tässä vaiheessa viimeistään alkoi olla kuumat paikat ja hyvin huomasi ettei muutamilla lyhyillä suihkauksilla saa mitään aikaiseksi, vaan vettä saa lutrata ihan huolella jos meinaa saada mitään sammumaan. Tämä osa harjoituksesta oli erittäin hyvä ja hyödyllinen. Lopuksi sitten poltettiin koko tönö ympäristöä jäähdytellen.


APP
APP 2













Sääret on vieläkin ihan keltaiset siitä paskavedessä konttailusta vaikka olen käynyt harjoituksen jälkeen 2x saunassa ja hinkannut kinttuja juuriharjalla niin että nahka alkaa olla rikki... Tosi terveellistä varmaan kun tietää miten kaikki syöpävaaralliset yhdisteet siellä sammutusvedessä uiskentelee. Mutta eikai siihen mikään auta..
 

Ei kommentteja: