Sivut

perjantai 23. toukokuuta 2014

Punttijuntin paluu

No nyt on palattu salille ja reilu viikko on treeniä takana. Kovin kummoista tuntumaa en ole rautoihin saanut. Eiliseen treeniin otin jo buusterinkin mukaan pumpin toivossa. Ei niin että pumpista mitään iloa olisi voimien kehittymisen kannalta, mutta omaa fiilistä se parantaa. Ei ollut buusterista apua ja pumppi jäi saamatta.

Punttitreenin aloittaminen toi mukanaan myös toisen lieveilmiön, eli kunnon arvioimisen ei niinkään suorituskyvyn vaan peilin avulla. Täytyy myöntää että olen tällä hetkellä harvinaisen tyytymätön siihen naiseen joka peilistä näkyy. Viimekuukausien lenkkeily ja viikkojen punttitauko näkyy ikävä kyllä kutistuneena pjärseenä ja kaikki muutkin lihakset näyttäisivät piiloutuneen johonkin tasaisen rasvakerroksen alle. Todellisuudessahan lihat ei ole mihinkään lähteneet. Minulla on (huippu luotettavia ;P) InBody mittauksia jo vuodesta 2008 asti ja ainoastaan edellisiin kisoihin bulkilta lähtiessä vuonna 2011 lihasta on ollut "selvästi" enemmän. Vika on siis katsojan korvien välissä. (Vaikka tarakan pienenemisen on kyllä huomannut puolisokin...)

No mutta sitten itse asiaan. Eli noin kuukauden tauon jälkeen on palattu salille vähän herättelemään lihaksia taas tuohon juNppaan. Kyllähän sitä saa taas hieman pohjan kautta ottaa vauhtia että pääsee vanhoihin tuloksiin, mutta luotan että äkkiä ne voimat palautuu. Lenkkejä olen pitänyt tässä rinnalla, mutta ne on olleet kävelyä tai kevyttä hölkkää. Nämä helteet on aiheuttaneet totaalista uupumusta sillä saralla, mutta eiköhän sekin taas pian ala luistaa.

15.5

Penkki: 5*40,45,50,55,60kg
Leuat: 4*4*op
Kapea vinop: 4*40kg, 5*35kg
Kulmasoutu tangolla: 2*10*40kg
Vasarakääntö: 5*12kg, 6*8kg

17.5


Lähdin tekemään jalkatreeniä polkupyöräergotestin päälle, luonnollisesti huono päätös. Takareiteen vihlaisi ekalla työsarjalla niin ettei jalkoja voinut tehdä treenissä lainkaan.

Kyykky: lämppäsarjoja 60kg asti, 70kg x 1 (takareisi poks)
Istumaannousu: 10*op,2kg, 5kg
Kyljet kahvakuula: 10*28,28kg
Pohjenousu: 20, 24kg

18.5

Treeni jäi lyhyeksi kun en voinut tehdä vinopenkkiä kässäreillä kun ei ollut isoja kässäreitä, enkä vipareita kun olkapäähän koski.

Kap. penkki: 6*40,45,50,55,60kg
Leuat (myötäote):4*op,op,op
Hauiskääntö (mutka): 6* +10,+15,+15kg 

20.5

Mave: 4*4*100kg
Etukyykky: 6*50,55,55kg (edellisestä kyykkytreenistä viisastuneena päätin aloittaa hyvin varovaisesti tämän)
Polvien nosto riipunnasta: 3*6*op
Vatsat kiertäen: 3*12*op
Rannekääntö: 2*10*20kg


21.5

Penkki: 6*40,45,50,55,60kg
Leuat (vo): 5*5*op
Kapea vinop stopilla: 2*6*37kg
Kulmasoutu tangolla: 3*11*40kg
Vasarakääntö (fat grip): 2*7*8kg

Tästä se taas lähtee. Suunta ei ole kuin ylöspäin ;)

Ei kommentteja: