Kuten tarkkasilmäisimmät ovat edellisistä postauksista voineet päätellä, alkaa täällä itärajalla erään wannabe klassik podarin pää pehmetä aika huolella.
Suurin vaikuttaja oli varmaan 10 päivää piinannut flunssa jonka vuoksi en päässyt salille enkä lenkille. Lisäksi pää alkaa tehdä tepposia kun peilikuva elää radikaalisti eri päivinä, aina on jotain liikaa tai liian vähän, eikä koskaan sopivasti. Myönnän että panikoin ja stressaan, mutta kun en tiedä miten dieettini etenee, enkä miten sen pitäisi edetä. Enkä siis ilmeisesti osaa kysyä valmentajaltani oikeita asioita. Stressi ei ole hyväksi. Keho menee entistä enemmän kataboliseen tilaan. Sen ajatteleminenkin aiheuttaa stressiä. Mikä paradoksi!
Positiivisesti ajatellen olen kuitenkin stressannut 99% vähemmän kuin ensimmäisellä kisadieetilläni pari vuotta sitten. Olen muutenkin ottanut paljon rennommin. En esim. kyttää jokaista suupalaani. Toki noudatan tarkkaan valmentajan tekemää ruokavaliota, mutta tiedän että voin maistaa palan fetapinaattipiirasta ilman että dieettini kaatuu siihen ja viikkojen/kuukausien työ menee hukkaan. Lisäksi on ollut hyvä huomata että rasva palaa (ja painokin putoaa.. hitaasti, mutta putoaa kuitenkin) vaikka kaloreita viikossa on n.6000kcal enemmän kuin edellisellä dieetillä, ja liikuntaakin on vähemmän. Kroppa siis on ainakin vielä ihan tikissä ja aineenvaihdunta pelaa hyvin. Se ei kuitenkaan riitä, sillä painoa pitää kuitenkin pitää saada pois vielä vähintään 5kg että mahdun painorajoihin, sekä varmasti toiset 5kg jotta olisin riittävän kireässä kunnossa. Jyväskylän tulokaskisat ovat jo Syyskuun alussa, silloin kunto tuskin vielä kummoinen on, mutta toivottavasti sellainen että kehtaa lavalle nousta.
Nyt töitä. Hitto. Kerrankin kun olisi paljon asiaa! Mutta palailempa kirjoittamaan myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti