tiistai 28. helmikuuta 2012

Viiltävä pyry, TAAS!!

Lomapäivän agendani oli sellainen, että teen ja palautan vähintään yhden koulutehtävän, jonka jälkeen painun lenkille ja/tai salille jos aikaa riittää. Koulutehtävän sain kuin sainkin väännettyä ja vähän jo aloittelin seuraavaakin, joten vetäisin lenkkivermeet päälle ja painuin pihalle.

Mikä ihme siinä oikein on, että kun meikäläinen painuu lenkille niin tuo kerpeleen pyrytys alkaa! (Jaa-a, oisko se vaikka tää talvi?!?) Taas oli yhtä tuskaa taas hölkätä ja mielessä vilisi kaikenlaista ajatusta homman järkevyydestä. Enhän minä edes oikein tiedä miksi lenkkeilen, ei se tue punttiharrastusta kamalasti eikä pitkän tähtäimen tovoitteissanikaan airooppisen kunnon parantamisella vielä tässävaiheessa ole mikään kiire. No, hyvähän se toki on että edes jotain tekee kun punttijumppa on tällähetkellä sellaista surullista vemputusta. Sitäpaitsi, onhan minulla vielä edessä savupukelluskelpoisuuden toimintakykytestin uusiminen, jossa aerobinen kunto on toki eduksi. Sykkeet oli kyllä hölkällä taas ihmeen korkealla hitaasta tahdista huolimatta, yhtään kilsaa ei alle 6 minuutin tälläkertaa menty. Lenkin statit oli (mukana siis ainoastaan liikkeellä oltu aika, välissä kävin matkakeskuksessa ja urheilukaupassa pyörähtämässä):

Kesto: 38min
Matka: 5,3km
Keskisyke: 158 b/m
Maks.syke: 180 b/m

Lenkin jälkeen vatsa täyttyi lohisalaatilla (ja jos ei kerrota kellekään, niin trio kermajäätelöllä) ja nyt voisinkin loman kunniaksi kokeilla sellaista ylellisyyttä kuin päiväunet! Iltasella jos vielä jaksaisi sinne salille mennä. Hirveästi tekisi jo taas mieli kokeilla sitä penkkiä, josta olen malttanut pysyä erossa jo viikkoja. Olkapään suhteen tosin on tapahtunut selkeää edistymistä, ettei kannattaisi varmaankaan riskeerata sen paranemista. Äh, on se vaikeeta...

Ei kommentteja: