sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Hyvästi herkuttelu!

Nyt on paino saavuttanut ns. kriittisen pisteen ja alkaa olla aika aloittaa pienimuotoinen kevätkiristely. Mitään kovin tiukkaa dieettiä ei ole todellakaan tarkoitus ottaa koska suorituskyky ei saa kärsiä, mutta ajattelin nyt ainakin ensimmäiseksi laskeskella paljonko kaloreja tulee nykyisellään syötyä ja rakentaa sitten joku simppeli ruokavalio jota jaksan seuraavat pari kuukautta noudattaa. Jos vaikka testiin mennessä saisi aamupainosta pari-kolme kiloa pois niin leuanvedoissakin olisi mahdollista saada se 14.

Tänään kuitenkin vielä syödään hyvin. Kokeilussa oli K-marketin pakastealtaasta mukaan tarttunut jauhelihan korvike Quorn rouhe, joka on siis sieniproteiinivalmiste. Miedomman makuista kun soijarouhe ja toimii kuin häkä tuollaisissa soosseissa. Ainut miinus on että eipä tuo mitenkään huippu hyvä proteiininlähde ole, protskua on 14,5g/100g eikä sitä hirveää settiä voi (tai raaski) kerralla vetää. Mutta kivaa vaihtelua kuitenkin tällaisen lihattoman ruokavalioon.

Reenit luisti tänään kivasti, toistomaksimisarjoja piti tehdä parissa liikkeessä ja lopputulokset oli: leuat 5*10kg, 7*5kg ja kyykky 6*100kg, 8*95kg. Päälle sitten vatsoja ja jullea. Tästä on hyvä taas jatkaa. Seuraava ohjelman mukainen treeni tosin tulee vasta loppuviikosta, kun tiistaina on se FireFit testi jonka jälkeen on syytä pitää vähän paussia vaikka sitä ei ihan täysiä tekisikään. Toivotaan että loput treenit luistaa myös ja sitten pääsee hyvillä mielin viettämään kevyttä viikkoa. Jospa se kadonnut penkkikuntokin jostain vielä kevään mittaan löytyisi.

Ei kommentteja: