Sivut

tiistai 26. maaliskuuta 2013

FireFit ja blogin osoitteen muutos

Ensin pieni selitys lienee paikallaan. Eli mikäli joku on tähän uuteen osoitteeseen löytänyt (mikä ei tilastojen valossa ainakaan ole todennäköistä :P) niin on huomannut että blogi siis vaihtoi osoitetta. Tämä ihan vaan siitä syystä, että vanha blogi löytyi omalla nimelläni aika helposti. Ja kun työni on sellaista että aika monet, niin asiakkaat kuin työtoverit etsivät tietoa nimellä, ja alkoi vaikuttaa siltä että tännekin moni eksyi niin päätin vaihaa maisemaa. Ihan vaan siksi että minun alanvaihtohaaveet eivät ole oikein julkista tietoa (vielä) eikä siitä olisi oikein syytä huudella varsinkaan asiakkaille tai esimiehille, ainakaan tässä vaiheessa.

No mutta sitten itse asiaan. Minulla oli tänään koulutusta aiheesta FireFit, eli palo-/sammutusmiesten fyysisen kunnon testaus. Tulen olemaan yksi kolmesta testaajasta meidän asemalla. Samalla sitten tein oman lihaskuntotestin. Hieman jännitti etukäteen miten sujuu pitkät sarjat, kun en ole tämän vuoden puolella sellaisia tehnyt. Ihan ok tuo kuitenkin meni siihen nähden, ja vaikka ei tuolla tuloksella kyllä opiston pääsykokeisiin ole vielä asiaa niin en pidä sitä tässä vaiheessa treenikautta mitenkään hälyyttävänä asiana. Kestävyyttä tulee kyllä sitten kun alkaa treenissäkin pitkää sarjaa hinkuttamaan.

Eli tulokset olivat seuraavanlaiset: (suluissa viimevuoden tulos)

Istumaannousu (krt/min): 37 (36)
Penkki (45kg krt/min): 22 (18)
Kyykky (45kg krt/min): 26 (27)
Leuat: 8 (7)

Tasaista FF3 tasoa, joskin samanikäisiin pelastajiin nähden vaan tasoa 2/5, mutta ne onkin miehiä ylläripylläri...

Mutta semmoinen päivä tälläkertaa. Toivottavasti jengi löytää takaisin tänne blogiin ettei tarvitse ihan pelkästään omaksi iloksi kirjoitella!


2 kommenttia:

Lady Puntti kirjoitti...

Liityin uudelleen lukijaks! Jospa saisin sen nyt päivitettyä myös mun sitelle :)

Ivana kirjoitti...

Jee :D

Ne luetut blogit pitää erikseen siihen listaan lisätä. Eivät siihen kai automaagisesti tule.

Mutta ei se nyt ole niin justiinsa :)