Sivut

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Noniin, nyt

Noniin, nyt pikainen valitus ennenkuin mieli muuttuu. Jotta jää kirjoihin ja kansiin nämäkin fiilikset.

Kuluneen viikon keskikalorit on olleet abt. 1700kcal ja nälkä on ollut armoton. Tämä päivä on vielä kärvisteltävä ja sunnuntaina on taas korkeat kalorit. Mutta sama laulu alkaa ensiviikolla ja suoraansanoen pelottaa mitä tästä tulee... Punttitreenit kulkee edelleen hemmetin hyvin, nälkä ja väsymys on siis oletettavasti vain korvien välissä. Aerobiset, varsinkin intervallit sensijaan tuntuu ihan ylitsäpääsemättömän vaikealta, ja tällä viikolla onkin varmaan kulutus niiden muodossa ollut pienempää kuin aiemmin. Täytyisi vaan jostain löytää sitä sisua millä painaa. Tai jos vaan tekisin punttia aerobisten sijaan? :D

Eilen illalla nälkä vaivasi niin kovasti että en saanut millään unta. Lopulta pitä antaa periksi ja mennä kaivamaan jääkaapista porkkana jota sitten huolellisesti pureksin, ja nälkä lähti... noin vartiksi. Aloin ajatella että eihän kalorit edes ole kovin alhaalla, että mikä kumma tämän nälän aiheuttaa. Ja tajusin että koska mulla on rasvan määrä kovin iso (pitäisi olla ~90, mutta menee ehkä ~70), eli pahimmassa tapauksessa puolet päivän kaloreista tulisi öljystä tai pähkinöistä, niin eihän siellä vatsassa oikeasti ole mitään. Ja tästä nälkä, vaikka energiaa itseasiassa olisikin. En ole kysynyt valmentajalta miksi rasvaa on niin paljon, onhan sille varmasti joku järkevä selitys, mutta ehkä sitä voisi muutaman viikon olla vähän matalimmillakin. Tai sitten tosiaan rehellisesti ketoosissa.

Huomenna kuitenkin lähdetään Tallinnaan ja jätän muutamaksi päiväksi ruokien  ja itseni puntaroinnin. Syön kyllä ruokavalion mukaisesti mutta soveltaen ja stressaaatta. Katsotaan olenko ensiviikolle turvonnut syöttöporsaaksi. Tuskin! Treenatakaan ei tarvitse, mutta venytellä täytyy. Ja vaparimusan otan varmasti nappeihin mukaan niin voin sitäkin harjoitella hotellihuoneessa.

Nyt aamulenkille. Intervallit ei houkuta kyllä yhtään, mutta vissiin se on niitä tehtävä.

2 kommenttia:

Toppahapa kirjoitti...

Hirviästi semppiä!! Odotan ihan mahdottomasti, että olen siinä kunnossa, että saan treenata sun kans täysiii!! Oikein herkuttelen ajatuksella, miten pyörtyilen salilla ja sä lyöt tamburiinilla tahtia kyykkyihihn :D Oon tällä viikolla treenannu jalat 3 kerta (vähän suppea tuo treenivalikoima ;)), mut hyvää on tehnyt kintuille! Ne ku on aina jääneet vähän taka-alalle.

Ivana kirjoitti...

Kyllä mä kykenen nytkin tahtia antamaan :D

Kyllähän jaloillekin on pilvin pimein liikkeitä mitä tehdä, voisit vaikka laittaa s-postia mulle että miten oot niitä tehnyt nyt niin voin antaa vinkkejä.

Kannattaa nyt muuten treenata niitä sellaisilla toisto & sarjamäärillä mistä tunnut palautuvan nopeiten. Muuten on kyllä ehkä liian rankkaa treenata jalkoja noin useasti.