Sivut

torstai 28. huhtikuuta 2011

Nälkäpäivä

Ensimmäistä kertaa tämän dieetin aikana on NÄLKÄ! Inhottava tunne kertakaikkiaan! Täytynee jatkossa huomioida ettei matalampikalorista päivää kannata aloittaa ihan saman kaavan mukaan kuin korkeammilla kaloreilla. Töissä ohimennen naposteltujen pähkinöiden sijaan olisin mielelläni syönyt jotain hieman täyttävämpää tavaraa. No, virheistähän sitä oppii.

Tänään oli ohjelmassa jalkajumppa. Kävin suorittamassa sen kaverin kanssa vähän hiljaisemmalla salilla, jossa otettiin sitten pari kuntoräpsyäkin. Niitä ei kuitenkaan ole tarkoitus julkaista. Rohkaistuin kuitenkin ottamaan vatsan paljaaksi kameran edessä, siitä kun huomaa kunnon kehittymisen helpoiten koska siinä minulla sitä rasvaa on.

Kuva: www.esaimaa.fi Kuvaaja: Janne Lehtonen
Tänään olisi ollut taas mainio tilaisuus päästä "tositoimiin" sammutusmiehenä kun lähikylässä kärysi navettaa ja muuta piharakennusta ihan huolella. Päivätyö kuitenkin esti lähtemisen hälyyn, mut ehkä ensikerralla ehdin matkaan. Vapun ajanhan olen päivystämässä, eli 24h 10min lähtövalmiudessa keikalle. Ajattelin että ihan mielelläni voin näitä pakollisia ryyppyjuhlia päivystää kun ei kuitenkaan ole tarkoitus mitään alkoa ottaa eikä juuri muutenkaan juhlia.



Nyt kun iltapalakin on jo syöty lienee syytä painua äkkiä pehkuihin ennen kuin taas iskee nälkä. Huomiselle on onneksi luvassa taas ihan ruhtinaallinen kalorimäärä. Onkin sitten eri asia ehtiikö syödä...

1 kommentti:

Ansku kirjoitti...

Nälkä on dieetillä paras kaveri, tietää että laihtuu :)