perjantai 26. elokuuta 2011

Kunto kohenee, lenkit lyhenee

Nyt on menty 4 päivää matalilla (~50g) hiilareilla. Olishan tuosta vielä varaa kiristää, mutta en vielä ole ollut valmis luopumaan aamupuurostani enkä iltarahkastani :D Eilen illalla tosin tapahtui pienehkö lipsahdus kun joku oli jättänyt läjän myslipatukoita lojumaan pöydälle. Mutta eipä mun dieetti yhteen patukkaan kaadu, mutta olihan tuo vähän hölmöä kun 4 kuukautta olen selvinnyt lipsumatta.

Tänä aamuna vaaka näytti tasan 58 kiloa, ja kuntokin alkaa näyttää jo siedettävältä ainakin aamupöhnässä peilaillessa.

Ajanpuutteen vuoksi olen korvaillut pitkiä kävelylenkkejä lyhyemmillä aamuköpö- /hölkkälenkeillä. Eli olen nyt käynyt joka aamu purulla pyörähtämässä. Ihan mukavasti on jalka vielä noussut, paitsi tänään! Eilen pidin vielä vapaa-päivän salista ja ajattelin että nyt kyllä energiaa piisaa. Mutta jalatpa hyytyivät ihan tyystin kun koitin hölkätä. Ja loppujenlopuksi päätin painua kotiin aamupalalle jo alle puolentunnin ljavascript:void(0)enkin jälkeen. Tänään taitaisi olla vuorossa jalkatreenikin, eli toivottavasti tässä päivänmittaan löytyy lisäelämiä jostain.

Tänään sain myös haettua postista Varustelekan paketin jossa oli vähän tarpeellista vaatetta sekä kuvausrekvisiittaa. Viikonloppuna on tarkoitus ottaa jonkinlaista settiä yhden taitavan amatöörikuvaajan kanssa. Kaikenlaisia ideoita on kyllä mielessä, mutta nähtäväksi jää kuinka niiden toteutus sitten onnistuu. Kuvat ei kyllä tule olemaan mitään bullistelua, koska lihakset on nyt ihan tyhjät enkä mitään tankkausta tähän aio tehdä. Laittelen sitten tottakai lopputuloksia esille.

Ei kommentteja: