Sivut

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Voi että osaakin olla heikkoa

En haluaisi kirjoittaa ainaista valitusvirttä, mutta on se kyllä nyt ihan pakko,

Olo on ollut pari päivää aivan kamala. Eilen aamulla hyydyin aivan täysin lenkkipolulle ja jouduin raahautumaan häntä koipien välissä kotiin. Heikotus oli aikamoinen kun raahauduin salille, onneksi vuorossa oli kädet niin selviydyin yllättävänkin hyvin jumpasta.

Illalla oli vuorossa kivaa!! Käytiin Lemillä parissa kohteessa kuvaamassa aika hauskaa valokuvasettiä. En vielä ihan paljasta teemaa, vaikka aikamoni sen varmaan osaa arvatakin. Kuvat ei ole mitään bodykuvia, vaikka kyllä niissä lihasta koitettiin houkutella näkyviin myös). Odotan innolla että saan ensimmäisiä käsiteltyjä kuvia nähtäväksi. Laitan niitä heti sitten tännekin esille.

Tänään skippasin aamulenkin ihan suunnitellusti, koska ajattelin että olisipa ihana kerrankin vain lonnia aamulla, hörppiä kahvia ihan rauhassa ja vaan olla. Eilisestä heikko olo oli vaan pahentunut ja lisäksi tullut ärsyttävä päänsärky. Jossain vaiheessa päivää oli koitenkin raahauduttava kävelylenkille.. joka oli ihan yhtä tuskaa, olisin vaan halunnut jäädä tienvarteen istumaan ja itkemään (jos siis itkisin, isot tytöt ei itke).

Salillekin piti vielä raahautua, meinasin jo että skippaan sen huomiselle, mutta koska huomenna on totaalilepopäivä ja saa syödäkin enemmän, ajattelin että pakko se on hoitaa tänään. Sain sitten itseni salille AUTOLLA!!

Tästä kaikesta voisi siis ehkä päätellä että ketoilu/VHH ei sovi minulle alkuunkaan. Koitan vielä toisen viikon kärvistellä, mutta jos ei olo tästä kohene niin kisojen väliajaksi palaan kyllä sitten vanhaan tuttuun ruokavalioon jossa on, joskin ärsyttävän vähän, hiilareitakin mukana.

Viikko siis vielä tiukkaa perustreeniä ja sitten alkaa viimeistelyviikko Jyväskylää varten. Toivon tosiaan että alavatsan löysät ehtii johonkin kadota 2 viikon aikana, muuten niitä täytyy alkaa teippailla biksujen alle piiloon :P

Ei kommentteja: