Sivut

torstai 8. syyskuuta 2011

"Pientä" jännitystä ilmassa

Ei saa stressata, ei saa stressata... hitto määhän stressaan jo pelkästään sitä että tiedän ettei pitäs stressata.

Lauantainen kisahan on enemmänkin "esiintyminen" kuin mikään kisa. Eli oikeasti kunnolla ei ole siellä juuri väliä, mutta olishan se nyt kiva näyttää suht ok:lta lavalla. Minua kuitenkin on alkanut pelottamaan pääsenkö ylipäänsä lavalle vai olenko ylipainoinen siinävaiheessa kun puntarille vihdoin pääsen. Paino on noussut tällä viikolla 1,5kg ja kun punnitus on vielä huomenna illalla on siinä lisänä kaikki päivän sapuskoinnit sekä juomiset... ja voihan olla että kotivaaka näyttääkin ihan vääriä lukemia. Voi a-pu-va!! Olen jo pyytänyt huoltajaa ottamaan detox teetä matkalle että voin sitä sitten litkiä ja toivoa että nesteitä lähtee ja punnitus ei aiheuta ylimääräistä härdelliä.

Eilen tein vaparia salin aulassa kun jumppasali oli varattuna. Se oli itseasiassa oikein hyvä idea, koska siinä sai vähän purettua sitä esiintymisjännitystä, kun siinä ihmisiä kuljeskeli ohi kuitenkin jatkuvasti. Koskapa tänään on vielä viimeiset treenit, niin ajattelin että voisin saman homman tehdä myös tänään. Illalla sitten armotonta pakkailua, kun ei se eilen oikein edistynyt...

Ei kommentteja: